Halla-ahon silmänkääntötemppu (nuorisojärjestö).

Perussuomalaiset vaihtoivat nuorisojärjestöä.

Uuden väliaikaiseksi pj.:ksi tuli Suomen Sisun kirjuri Jenna Simula (nyk. kansanedustaja, jonka teema oli ”On kotiinpalautusten aika”).

Varapj. Asseri Kinnunen Sisulainen ja entisen nuorisojärjestön pj.

Pääsihteeriksi valittiin Antti Moisander, joka kuvassa edustaa ns. aatetta sini-mustissa. Lapuan Liikkeen värit, joka oli äärioikeistolainen liike. Hän on etnonationalisti.

Pj. Simula on entinen kansanedustaja Olli Immosen avustaja. Immonen, joka oli yhteiskuvassa Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen PVL:n uusnatsien kanssa Eugen Schaumanin haudalla. Toinen Suomen Sisun jäsen Teemu Lahtinen oli kuvassa myös. Hän on todennut: ”uusnatseja ei käännytetä Sisun tilaisuuksista pois, mutta poliittiset tunnukset päällä ei saa tulla paikalle”.

Suomen Sisu on erittäin maahanmuuttokriittinen liike, uskaltaisin sanoa fasistinenkin, joka on osallistunut soihtukulkueeseen ja tehnyt yhteistyötä PVL:n ja Kansanmielisten Liittouman kanssa. Jäseniä oli myös mukana kesäleirillä, jossa ammuskeltiin kuvia, joissa mm. Li Andersson.

Kesäleiri ammuskelut, joista Halla-aho todennut ”eihän siellä tapettu ketään”.

Kun Halla-aholta kysyttiin väestönvaihdon ja etnonationalismin eroa, hän vastasi:

”Minä en mielelläni käytä tätä nimitystä etnonationalismi”.

Eli käytännössä näyttää siltä, että mikään ei muuttunut. Uuden nuorisojärjestön johtoon tuli vain henkilöitä, jotka osaavat olla ääneen möläyttelemättä olevansa etnonationalisteja tai fasisteja.

Mitään suurta ideologista eroa ei ollut entisenkään järjestön ja Halla-ahon kesken.

Kannattaa muistaa Halla-ahon Scripta kirjoitukset, joissa hän mm. kutsunut maahanmuuttajia roskaväeksi:

”Saksalaiset luulevat 60 vuoden takaisten tapahtumien vuoksi olevansa muita pahempia ja ovat sen seurauksena anteeksipyyteleviä mulkvisteja.

Afrot ajavat taksia ja siivoavat, ählyt pitävät kioskia ja aasialaiset ovat tarjoilijoita/respavirkailijoita.

Suomen ja Ruotsin harrastama roskaväen päänsilittely on valtava karhunpalvelus paitsi yhteiskunnalle yleensä myös maahanmuuttajille erikseen.”

Tai

”Tehtaanpuiston homon kanssa mietin hetken, että jospa hakisin yläkerrasta pyssyn ja ampuisin päähän. Olisiko siitä seuraava hekuma niin suuri, että se se ylittäisi vankilareissusta seuraavan harmituksen? Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino.”

Tai

”Raiskaukset tulevat joka tapauksessa lisääntymään. Koska näin ollen yhä useampi nainen tulee joka tapauksessa raiskatuksi, toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset. Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä. Mieluummin he kuin joku muu. Heihin ei tehoa mikään muu kuin se, että monikulttuuri osuu omaan nilkkaan.”

Ym.

Nämä Scripta kirjoitukset, joista hän ei ole irtisanoutunut, ovat hänen ”mestari” kutsumanimensä alkulähde. Ne saivat suosiota juurikin rasistien, etnonationalistien yms. keskuudessa.

Hän ei näistä irtisanoudu, koska hän ja PS menettäisi äänestäjiä ja, koska se vanha Halla-aho ei ole mihinkään kadonnut. En osaa arvioida kuinka paljon menettäisi, mutta väittäisin puhuttavan useista prosenteista.

Nuorisojärjestön vaihto oli Halla-ahon silmänkääntötemppu ja media meni helppoon. Kun hän vieraili A-Studiossa fasismi ”kohun” tiimoilta, häntä ei haastettu oikeastaan ollenkaan. Toimittaja olisi voinut ottaa esille esim. Halla-ahon Scripta kirjoitukset ja osoittaa ettei erotetun fasisti/etnonationalisti Toni Jalosen ja entisen järjestön sekä Halla-ahon välillä ollut ideologista eroa juurikaan.

 

0
MikaHyvrinen1
Kuopio

"Sometimes My Genius... It's Almost Frightening" - Jeremy Clarkson

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu