Hallituksen ja terveysviranomaisten työnjako koronatilanteessa

Mielestäni koronatilanteen hoidossa on seuraavanlaiset työnjaot:

Terveysviranomaiset, asiantuntijat, ammattilaiset ovat ne tahot, jotka ovat oikeita ohjeistamaan ja kertomaan viruksen luonteesta, hoito-ohjeista, keinoista sen hillitsemiseksi yms.

Hallituksen tehtävä on varmistaa toimintavalmius toimia nopeasti kun yllämainituilta tulee signaalia tarvittavista toimista kulloisessakin tilanteessa. On sitten ohjeistettava ja määrättävä niiden arvioiden pohjalta. Näin on toimittu. Tartuntatautilaki antaa jo kovia työkaluja.

Hallituksen tehtävä on myös tarkastella kokonaisuutta ja yhteiskunnan toimivuutta.

Olisi melko erikoista, jos pääministeri ja hallitus kävelisi terveysviranomaisten ja asiantuntijoiden yli tässä asiassa. Pääministeriä esim. on syytetty THL:n ja terveysviranomaisten selän taakse menemisestä.

No, kysyn, keheen muuhun pääministerin ja hallituksen olisi arvioissaan tukeudeuttava jos ei terveysviranomaisten ammattitaitoon ja asiantuntemukseen? Twitter ”asiantuntijoihinko”? Niihin, jotka koviten huutaa?

Päätöksiä ei voi tehdä poliittisen paineen tai poliittisen näyttävyyden pohjalta.

On niin kovin helppoa esittää asiantuntijaa, mutta aika harva sellainen oikeasti on.

Yksi sellainen on infektiotautien ylilääkäri Asko Järvinen. Pitäisin aika erikoisena tosiaan, jos pääministeri, jolla ei alan koulutusta kävelisi hänen yli, että oleppas Järvinen hiljaa, minä tiedän paremmin!

Twitterissä kiihkeimmin hallitusta sättivät ja vastustavat ja valmiuslakia vaativat, eivät näytä tajuavan, että valmiuslaki toisi nimenomaan valtioneuvostolle (hallitukselle) keskitetyn määräysvallan ohi normaalien toimintaketjujen ja ohi eduskunnan. Määräysvallan ihmisten liikkumiseen yms.

Päätökset ja viranomaisten toiminta ei myöskään ole yht´äkkistä vaan se perustuu olemassa oleviin toimintassuunnitelmiin, joita on myös harjoiteltu. Toiminta/valmiussuunnitelma ei aina vastaa reaaliaikaisia (yllättäviäkin) tapahtumia, mutta se antaa pohjan viranomaisten toimintaan. Asioita on mietitty ja harjoiteltu.

Edelleen, ottakaa rauhallisesti, käyttäkää maalaisjärkeä, kuunnelkaa terveysviranomaisten ohjeistuksia ja toimikaa niiden mukaan.

Viruksen koko kuva ei ole ne monasti uutisissa helpommin olevat vakavat tapaukset. Liian pimentoon jää se tosiasia, että valtaosa sairastuneista on ihan kotihoidolla hoidettavia ja lieviä.

Viranomaisten ja hallituksen tavoitteena on saada taudin etenemisen käyrä pysymään mahdollisimman tasaisena. Liian rajut toimet liian aikaisin saattaisivat aiheuttaa tilanteen, jossa sitä ”sulkua” purettaessa, tauti ryöpsähtääkin piikkinä.

Pitempikestoinen mahdollisimman matala etenemiskäyrä on parempi vaihtoehto.

Näin olen siis ymmärtänyt terveysviranomaisten puheista. Itse en ole asiantuntija tällä alalla.

 

 

 

 

 

0
MikaHyvrinen1
Kuopio

"Sometimes My Genius... It's Almost Frightening" - Jeremy Clarkson

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu