Sammio
Kirjaudu blogeihin

Tiedote

Blogisti! Oletko ehdolla aluevaaleissa? Voit nyt lisätä ehdokkuuden blogiprofiiliisi.

Kumoan toimittaja Pirjo Auvisen analyysin (ja muidenkin), pääministeri Marinista ja Huoltovarmuuskeskuksen ex-johtajan irtisanoutumisesta.

Näköjään mediassa on pistetty Huoltovarmuuskeskuksen ex-johtajan Tomi Louneman irtisanoutuminen pääministeri Marinin syyksi ja, että juuri hän antoi potkut. Luodaan mielikuvaa, että ex-johtaja on uhri ja ei vastuussa mistään.

Kumoan tässä nämä analyysit mm. Ylen Pirjo Auvisen tässä tekemän, jonka otsikoinut ”pääministeri antoi pikapotkut”: https://yle.fi/uutiset/3-12176208

Auvinen toteaa: ”Luottamuspula voi tietysti syntyä muustakin kuin rikoksesta. HVK:n tapauksessa kukaan ei kuitenkaan ole vihjannut, että muita syitä olisi ollut.”

Kukaan ei kuitenkaan ole vihjannut, että muita syitä olisi ollut.” Tämä on erittäin kummallinen väite, koska mitään rikosepäilyä tai esitutkintaa ei ollut käynnistetty kun pääministeri totesi luottamuspulan omalta osaltaan 10.4.20. Eli pääministerin luottamuspula syntyi HVK:n täydellisestä möhläyksestä maskikaupoissa, koska ei oltu selvitetty taustoja kuten kuuluu. Laitosta johti Lounema. On vastuussa johtamansa laitoksen tekemisistä.

Luottamuspula voi syntyä muustakin kuin rikoksesta (aivan kuten Auvinen toteaa). Syyhän on aivan ilmeinen.

”Pääministeri Sanna Marinin (sd) mukaan Huoltovarmuuskeskus on menetellyt väärin, kun se ei ole selvittänyt riittävästi niiden tahojen taustoja, keiden kanssa se on asioinut.”

– Huoltovarmuuskeskus toimii työ- ja elinkeinoministeriön alaisuudessa ja työministeri Tuula Haatainen arvioi toimitusjohtajan aseman pyytämänsä selvityksen perusteella. Pääministerin luottamusta toimitusjohtaja ei enää nauti, Marin sanoo IS:lle.

 (https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006471240.html)

Näiden kauppojen summa kuitenkin 10 miljoonaa. ”Huoltovarmuuskeskuksen hallituksen puheenjohtaja, ministeriön ylijohtaja Ilona Lundström kertasi, että kohukauppojen kokonaissumma on yhteensä noin 10 miljoonaa euroa.” (YLE)

 

Päivää ennen pääministerin esittämää kantaa Lounema piti tiedotustilaisuuden, jossa totesi:

Vastuu kuuluu Huoltovarmuuskeskukselle ja toimitusjohtajana minulle.”

”Lounema on pahoillaan siitä, että heidän virheensä johti ongelmiin suojainten tuomisessa terveydenhoidon käyttöön”

https://www.aamulehti.fi/koronavirus/art-2000007437218.html

 

Hän myös totesi: ”Lounema myönsi pahoitellen, että vallitsevassa tilanteessa ja kiireessä ei ehditty tehdä tarpeeksi kattavaa taustaselvitystä kaupan osapuolista.”

Ja

”Olemme syvästi pettyneitä ja pahoillamme siitä, että ensimmäinen toimitettu tavaraerä ei ollut tilauksen mukainen, emmekä ole noudattaneet taustojen tarkistuksessa sitä huolellisuutta, jota meiltä on perusteltua odottaa.”

https://yle.fi/uutiset/3-11302248

 

Huoltovarmuuskeskus möhläsi täydellisesti maskikaupoissa. Laitosta johti Lounema.

HVK:n hallitus selvitti asiaa työministerin pyynnöstä ja totesi 14.4.20. pitämässään tilaisuudessa:

”Kansliapäällikkö Jari Gustafsson sanoi ministeriön tiedotustilaisuudessa, että selvityksen perusteella julkisuudessa olleissa kauppatoimissa on jätetty ”laajasti noudattamatta” HVK:n taloussääntöä, työjärjestystä ja normaaleja hankintaprosesseja.

– Lisäksi on havaintoja runsaasti puutteellisesta varmistumisesta toimittajien luotettavuudesta ja tuotteiden sertifikaateista. Nämä laiminlyönnit ovat laadultaan sellaisia, että koronakriisistä tullut kiire ja työmäärä eivät tee niitä hyväksyttävimmiksi, Gustafsson sanoi.”

https://yle.fi/uutiset/3-11305255

Lounema oli jo tässä kohtaa irtisanoutunut toimestaan työministerin kanssa käymänsä keskustelun jälkeen: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006471246.html

 

Tässä vaiheessa KRP aloitti esitutkinnan.

 

Nyt syyttäjät päättäneet olla syyttämättä maskikaupoista. (4.11.21). Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että HVK:n omia sääntöjä ja prosesseja yms. oli laiminlyöty.

 

”Jäljelle jäävät vain pääministerin pikapotkut.”

Toteaa Auvinen jatkoksi tälle:

”Luottamuspula voi tietysti syntyä muustakin kuin rikoksesta. HVK:n tapauksessa kukaan ei kuitenkaan ole vihjannut, että muita syitä olisi ollut.”

Ja kuten osoitin, rikos ei ollut syy luottamuspulaan, koska rikostutkintaa ei vielä silloin ollut vaan se, että HVK oli toiminut erittäin huolimattomasti.

Auvisen ”analyysi” menee metsään jo heti alussa kun kirjoittaa: ”Huoltovarmuuskeskuksen kolme johtajaa eivät saaneet syytteitä maskikaupoista. Pääministeri Sanna Marinin arvio reilu vuosi sitten oli toinen.”

Marin ei ole missään vaiheessa arvioinut rikosta tapahtuneen tai syytteitä.

Kuten ilmeistä, jäljelle jää HVK:n täydellinen suttaus maskikaupoissa. HVK:ta johti Lounema. Ja kuten hän itsekin totesi, vastuu on HVK:n ja sen johtajana hänen.

Pääministeri ei ole asiassa toiminut mitenkään epäasiallisesti.

 

HVK on itsenäisesti toimiva laitos:

Huoltovarmuuskeskusta johtaa toimitusjohtaja ja toimintaa ohjaa HVK:n hallitus. Huoltovarmuuskeskus kuuluu työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallinnonalalle.” (Huoltovarmuuskeskuksen sivut).

 

 

+7
MikaHyvrinen1
Kuopio

"Sometimes I stagger even myself with my genius" -Jeremy Clarkson

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu

Kommentit (135)

Kommentoi

Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kommentoida.
  1. usjussi

    Näin se meni ja luottamuspula valtiojohtoisen laitoksen johtoon ilmiselvästä todetusta syystä riittää potkuihin huolimatta siitä, että tuomittavaa rikosta ei tapahdu.

    +4

    Ilmoita asiaton viesti

  2. IonMittler
    Ion Mittler #3532831

    Mika Hyvärinen on poliittisesti sitoutumaton, ei mitenkään vannoutunut SDP-fani viimeiseen asti.

    +2

    Ilmoita asiaton viesti

    • MarkkuJrvinen1
      Vastaus kommenttiin: #3532831

      Nyt tämä ”Åbo egen gosse” kirjoittaa kuitenkin asiaa. Jaksoin lukea n. 25% miehen tekstistä, mutta ymmärsin, mistä hän nyt on tuohtunut:
      syytöksistä Marinia kohtaan. Hän toimii eräänlaisena Marinin puolustusasianajajana. Pyyteettömästi. Meillä kaikilla on viettimme. Hyvärinen omaa poliittisen tunnevietin. Näppäimistö on lujilla, jos hänen mielestään väärinkäytöksiä sattuu.

      0

      Ilmoita asiaton viesti

    • suburbian
      Vastaus kommenttiin: #3532831

      Eikö tämä Puheenvuoro ole poliittisten kirjoitusten areena?
      Onko poliittisuus sinulle joku argumentti jos kirjoittaja ei ole patamusta konservatiivi?

      +2

      Ilmoita asiaton viesti

      • IonMittler
        Ion Mittler #3533265
        Vastaus kommenttiin: #3533260

        Poliittisuus on erittäin sallitua, jopa suositeltavaa. Tämä vain herättää pientä hilpeyttä, kun henkilö korostaa omaa poliittista sitoutumattomuuttaan, mutta tekstien anti ei oikein tue sitä.

        0

        Ilmoita asiaton viesti

        • suburbian
          Vastaus kommenttiin: #3533265

          Eli sitoutumattomaksi ilmottautunut ei saa esim myötäillä persuja blogissaan. Silloinhan täältä tippuisi 80% sisällöstä.

          +2

          Ilmoita asiaton viesti

  3. MaxStenbck
    Max Stenbäck #3532853

    Pääministeri päätti ettei pääjohtaja nauti hänen luottamustaan, ennen kuin vastuuministeri oli edes saanut pyytämäänsä selvitystä. Mitäpä sitä asioita selvittämään, kun voi vetää lonkalta vain.

    +8

    Ilmoita asiaton viesti

    • Granu
      Arto Granlund #3532862
      Vastaus kommenttiin: #3532853

      Tuskimpa mitään lonkalta on vedetty ja on hyvin todennäköistä, että Marin ennen ulostuloaan on keskustellut HVK:n hallituksen johdon kanssa ja juuri HVK:n hallitus on se jonka luottamusta jonka HVK:n toim.johtajan on nautittava, ei pääministeri. Kysymys kuuluukin, miksi ei HVK:n hallitus asettunut Louneman tueksi. Spekuloidaan hieman, ehkä siksi, ettei Lounema nauttinut myöskään HVK:n hallituksen luottamusta ja siksi Lounema sai mennä.

      +2

      Ilmoita asiaton viesti

      • kalevikamarainen
        Vastaus kommenttiin: #3532862

        Yle 10.4.2020:
        ”Huoltovarmuuskeskuksen hallituksen puheenjohtaja Ilona Lundström kertoo, että HVK antaa vastauksen työministeri Haataisen selvityspyyntöön tiistaina. Pyyntöön vastataan ulkopuolisella selvityksellä, joka Lundströmin mukaan ulottuu kaikkiin kauppatoimiin suojainten hankkimisesta.

        Lundström ei kuitenkaan kommentoi Ylelle, nauttiiko Lounema vielä HVK:n oman hallituksen luottamusta. Hän ei ole ollut yhteydessä Lounemaan torstain tiedotustilaisuuden jälkeen.

        – Se (luottamus Lounemaan) on kokonaisuudessaan valtioneuvoston asia eikä Huoltovarmuuskeskuksen hallituksen mielipiteellä ole tässä merkitystä, Lundström sanoo.”
        https://yle.fi/uutiset/3-11302597

        X

        +5

        Ilmoita asiaton viesti

      • JanneSalonen11
        Janne Salonen #3532876
        Vastaus kommenttiin: #3532862

        Spekuloidaan lisää: Hallituksen suoranainen sekoilu maskien kanssa ja lokaan joutuneet puheet siitä miten hienosti on varautunut aiheuttivat ns. hätäkakkareaktion jonka vuoksi joku oli uhrattava. Hallituksen mainehan siinä oli vaarassa.

        Marinin panikointi pani pisteen yhden virkamiehen uralle.

        +7

        Ilmoita asiaton viesti

        • kalevikamarainen
          Vastaus kommenttiin: #3532876

          Noinhan tulkitsee Ylen Auvinen tapahtumat:
          ”Marinin pitkäperjantain aamupäivän ilmoitus luottamuspulasta oli monestakin syystä yllättävä.

          Maskikauppojen selvittely oli ensinnäkin vielä kesken. HVK-asiat kuuluvat hallituksessa työministeri Tuula Haataiselle (sd.), joka oli käynyt kauppoja läpi Louneman kanssa torstaina. Tarkoitus oli vielä jatkaa perjantaina. Lisäksi HVK:n hallitus oli tekemässä lisäselvityksiä seuraavalle viikolle.

          Pääministeri käänsi kuitenkin peukalonsa alaspäin perjantaina aamupäivällä. Puolenpäivän jälkeen Haatainen ilmoitti HVK:n toimitusjohtajan vaihtuvan. Tomi Lounema erosi itse, sillä jatkaminen ei ollut mahdollista.

          Outoa nykytyöelämässä on sekin, että lopputulos, tässä tapauksessa potkut, ilmoitetaan ennen kuin asia on selvitetty. Ja tietysti se, että potkut antaa pääministeri eikä ministeri, jonka salkkuun HVK kuuluu.

          Syitä Marinin ilmoitukseen luottamuspulasta voi vain arvailla. Koronatilanne oli kaikin tavoin kaoottinen, tappava tauti oli tulossa voimalla maahan ja valmistautumisessa paljastui puutteita toisensa perään.

          Suomen Kuvalehden tiedot(siirryt toiseen palveluun) miljoonien eurojen maskikaupoista kyseenalaisten kauppakumppaneiden – kuten pikavippiyhtiöitä pyörittäneen Onni Sarmasteen ja kauneusklinikkayririttäjä Tiina Jylhän – kanssa oli hyvää vauhtia tahraamassa myös hallituksen.

          Siksi Marin saattoi päätellä, että yhden vastuullisen johtajan potkut saattaisivat vähentää epäluuloja hallituksen toimintakykyyn.

          Ja saattoihan se tuollaisena pikavoittona Marinille hetken näyttäytyäkin.

          Mutta luottamuspulan pikainen julistaminen ilman kunnollisia selvittelyjä ei kestä pitemmän päälle. Potkut ovat enemmän kuin lyhytaikaisen mainehaitan välttäminen, ne ovat myös oikeusturvakysymys. Nyt lopputulos on, että toimitusjohtaja Lounemalta meni virka, vaikkei hän ollut syyllistynytkään rikokseen.

          Luottamuspula voi tietysti syntyä muustakin kuin rikoksesta. HVK:n tapauksessa kukaan ei kuitenkaan ole vihjannut, että muita syitä olisi ollut.

          Jäljelle jäävät vain pääministerin pikapotkut.”
          https://yle.fi/uutiset/3-12176208

          X

          0

          Ilmoita asiaton viesti

          • jpvuorela
            Vastaus kommenttiin: #3532895

            Juristin luulisi ymmärtävän, että Auvisen dramaattinen finaali on aivan tärähtänyt:

            ”HVK:n tapauksessa kukaan ei kuitenkaan ole vihjannut, että muita syitä olisi ollut.”

            Koko taphtumasarja oli ohi ennen kuin rikosvastuun tutkimisesta ruvettiin puhumaankaan. Miksi olisi pitänyt ”vihjailla” niistä muista, todellisista luottamuspulan syistä, jotka olivat täysin julkisia?

            +2

            Ilmoita asiaton viesti

            • JanneSalonen11
              Janne Salonen #3532908
              Vastaus kommenttiin: #3532902

              Mikä tapahtumasarja oli ohi?

              ”Maskikauppojen selvittely oli ensinnäkin vielä kesken. HVK-asiat kuuluvat hallituksessa työministeri Tuula Haataiselle (sd.), joka oli käynyt kauppoja läpi Louneman kanssa torstaina. Tarkoitus oli vielä jatkaa perjantaina. Lisäksi HVK:n hallitus oli tekemässä lisäselvityksiä seuraavalle viikolle.
              Pääministeri käänsi kuitenkin peukalonsa alaspäin perjantaina aamupäivällä.”

              +2

              Ilmoita asiaton viesti

            • kalevikamarainen
              Vastaus kommenttiin: #3532902

              Niitä muita syitä onkin syytä pohtia. Tällaisessa käsityksessä Lounema on 9.4.2020:
              ”Lounema on pahoillaan siitä, että heidän virheensä johti ongelmiin suojainten tuomisessa terveydenhoidon käyttöön.

              – Jälkipyykin pesu on sitten, kun on saatu akuutti tilanne hoidettua, Lounema vastaa kysymyksiin erostaan.

              – Vastuu kuuluu Huoltovarmuuskeskukselle ja toimitusjohtajana minulle.”
              https://www.aamulehti.fi/koronavirus/art-2000007437218.html

              Seuraavana päivänä kello 12.32 ministeri Haatainen vielä perää lisäselvityksiä:
              ”Olen tänään vaatinut HVKn johdolta lisäselvitystä julkisuudessa esillä olleista epäkohdista. Olen edellyttänyt selvitystä välittömästi. En ole tyytyväinen siihen tietoon, mitä on tähän mennessä johdon toimesta annettu.”
              https://twitter.com/TuulaHaatainen/status/1248544351451561985?ref_src=twsrc%5Etfw%7Ctwcamp%5Etweetembed%7Ctwterm%5E1248544351451561985%7Ctwgr%5E%7Ctwcon%5Es1_&ref_url=https%3A%2F%2Fembed.is.fi%2Fext%2Fembed%2F%3Furl%3Dhttps3A2F2Ftwitter.com2FTuulaHaatainen2Fstatus2F1248544351451561985

              Vajaan tunnin päästä onkin luottamus mennyt pääministeriltä vastuuministeri Haataisen ”pään yli”:
              ”Pääministeri Sanna Marin IS:lle: Huoltovarmuus­keskuksen johtaja ei nauti enää luottamustani”
              https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006471240.html

              Eli kyllä tuossa on tilaa Ylen toimittajan tulkinnalle pääministerin ”pikapotkuista”.

              X

              +2

              Ilmoita asiaton viesti

              • Granu
                Arto Granlund #3533041
                Vastaus kommenttiin: #3532951

                Ehkä Kämäräisen olisi syytä lukea uudestaan ja huolella mitä Marin oikeasti sanoi, vain häneltä siis häneltä Marinilta luottamus Louentoon on mennyt, Haatainen tekee sitten johtopäätöksensä selvityksen jälkeen. Haataisen tai kenenkään ”pään yli” ei ole menty.

                +2

                Ilmoita asiaton viesti

                  • jpvuorela
                    Vastaus kommenttiin: #3533050

                    Voi hyvät hyssykät.

                    Tietenkin pikapotkuista päätti käytännössä Marin, järkevästi tämän tapahtumasarjan päättäen. Ei sitä erityisesti tulkita tarvitse. Haatainen olisi voinut tehdä muodollisen erottamispäätöksen, jos Lounema ei olisi ehtinyt erota.

                    Kuinka moneen kertaan tämä tärähtänyt lausahdus nyt täytyy kirjoittaa:

                    ”Luottamuspula voi tietysti syntyä muustakin kuin rikoksesta. HVK:n tapauksessa kukaan ei kuitenkaan ole vihjannut, että muita syitä olisi ollut.”

                    Ikään kuin perusolettamus olisi, että pääministeri ja muut pomot olisivat olleet tässä rikolaista kiinnostuneita, ja nyt tulisi yllätyksenä, että koko tapahtumasarjan jälkeen alkanut tutkinta ei johda mihinkään kummempaan.

                    +3

                    Ilmoita asiaton viesti

                    • kalevikamarainen
                      Vastaus kommenttiin: #3533070

                      Ei tässä olekaan kysymys rikoslaista vaan siitä, menikö Marinilta ”järkevästi tämän tapahtumasarjan päättäen”.

                      Olen samaa mieltä kuin Ylen toimittaja Auvinen, että ei mennyt.

                      Piste.

                      X

                      0

                      Ilmoita asiaton viesti

        • kalevikamarainen
          Vastaus kommenttiin: #3532876

          Hesarin toimittajan näkemyksiä esitutkinta-aineiston lukemisen jälkeen:
          ”Pöytäkirjojen perusteelta näyttää siltä, että Louneman kohdalla maskisodassa kenraalit uhrasivat epätoivoisen tehtävän edessä olevan upseerin yleisen painostuksen takia.

          Suomi ei ollut poikkeus, vaan vuoden 2020 keväällä kaikkialla Euroopassa hankittiin maskeja enemmän tai vähemmän sekasortoisessa tilanteessa. Isoja varastoja ei ollut missään. Suomi oli tiettävästi ainoa EU-maa, jolla oli edes jotain varmuusvarastoja sairaaloiden lisäksi.

          PÖYTÄKIRJOISSA muistutetaan, että todellisuudessa sairaanhoitopiirien olisi pitänyt olla huomattavasti paremmin varustautuneita ja hankinta kuului niille. Ne siis eivät olleet tehneet velvollisuuttaan, mutta syy osattiin vierittää HVK:n niskaan.

          Edes hätävarasuojaimien varastointi ei kuulunut HVK:lle, vaikka se oli säilyttänyt vanhat varastonsa – toisin kuin esimerkiksi Ruotsi, joka oli hävittänyt omansa. Osa oli vanhoja mutta vielä käyttökelpoisia. Niillä oli merkitystä aikana, jolloin varusteita oli vähän.
          – – –
          HVK:LTA puuttui myös kunnon ohjaus.

          ”Ajatus oli ollut selvästi se, että HVK:ta saa käyttää poikkeustilanteessa laajasti valtioneuvostossa, mutta tämä on valtioneuvoston työjärjestyksenkin vastaista”, Lundström [HVK:n hallituksen puheenjohtaja] toteaa pöytäkirjassa.
          – – –
          YRITYKSEN puutteesta viranomaisia ja poliitikkoja ei voi syyttää, mutta yhteispeli ei selvästikään toiminut. Tomi Lounemasta piirtyy kuva virkamiehenä, joka oli lojaali ja yritti parhaansa. Se ei kuitenkaan riittänyt poliittisessa paineessa.”
          https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008400024.html

          X

          0

          Ilmoita asiaton viesti

      • MaxStenbck
        Max Stenbäck #3532885
        Vastaus kommenttiin: #3532862

        En usko Marinin viitanneen HVK:n hallitukseen, puhuessaan pääministeristä. Sinänsä kyllä suureellista puhua itsestään kolmannessa persoonassa, mutta tuskin hän sentään uskoo että pääministeri koostuu useasta henkilöstä ja olisi sama asia kuin HVK:n hallitus.

        +1

        Ilmoita asiaton viesti

          • ArvoTammela1
            Arvo Tammela #3533069
            Vastaus kommenttiin: #3533036

            Demari näköjään on myöskin lääketieteen erikoisosaaja, kun nimeää näkemättä ja kuulematta hänen kanssaan erimieltä olevat kovakalloiksi. Demari haluaa ilmeisesti saada keinolla millä hyvänsä kovakalloiset toisinajattelijat noudattamaan hänen aatteensa mukaista kommentointia kommentissaan julkituomallaan periaatteella. Minä olen kuitenkin kovakalloinen ja tuon sen julki vanhalla sanonnalla, ”tyhjän saa pyytämättäkin”.
            Demarin kannattaa katsoa Alfa-tv:n ohjelma Sanna Ukkola, jossa tänään olivat haastateltavina pitkän linjan toimittajat Tapio Sadeoja ja Tapani Ruokanen. Ehkä heidän puheistaan olisi jotain opittavaa kommentoijalle ja hänen aatetovereilleen. Tulee muuten uusintana tänään klo 22.00 alkaen.

            0

            Ilmoita asiaton viesti

            • Granu
              Arto Granlund #3533116
              Vastaus kommenttiin: #3533069

              Alfa-tv, ja Sanna Ukkola, kiitos ei. ”Kovakalloisuus” on kansanomainen, ei lääketieteellinen nimitys yksipäisille, myös jukuripäiselle nimitetylle henkilöille joita myös ”juurispäiseksi” varsinkin täällä V-Suomessa kutsutaan. Pohjanmaalla, kepun valta-alueella tätä ”juurispäistä” kansaa tutkimusten mukaan eniten tavataan.

              0

              Ilmoita asiaton viesti

              • ArvoTammela1
                Arvo Tammela #3533183
                Vastaus kommenttiin: #3533116

                Hyvin nukutun yön jälkeen voin todeta, että mihinkäs se demari aatteestaan pääsee. Tietysti Marinin viherpunahallituksen tukipilarina olevaan Kepuun.
                Viime vaalikauden oppositioajalta Demarin pehmeään päähän on jäänyt slogan, ei, ei ja ei.
                Onnittelut siitä.

                0

                Ilmoita asiaton viesti

  4. JuhaMakkonen1
    Juha Makkonen #3532899

    Tässäkin taas näkee, että tekee Sanna Marin sitten aivan mitä tahansa, tai on tekemättä, hän on joka tapauksessa syyllinen.

    Alkaa menemään jo aivan naurettavaksi.

    +3

    Ilmoita asiaton viesti

    • JanneSalonen11
      Janne Salonen #3532901
      Vastaus kommenttiin: #3532899

      Tässäkin taas näkee, että tekee Sanna Marin sitten aivan mitä tahansa, tai on tekemättä, hän on joka tapauksessa oikeassa.

      Alkaa menemään jo aivan naurettavaksi.

      +11

      Ilmoita asiaton viesti

      • JuhaMakkonen1
        Juha Makkonen #3532918
        Vastaus kommenttiin: #3532901

        Väärin ymmärtäjä Janne Salonen tuli taas moikkaamaan.

        Väärin ymmärtäjien maailmankuva on perin mustavalkoinen. Sanna Marin tekee mielestäsi joko kaikki oikein tai kaikki väärin. Välimuotoa ei ole.

        +1

        Ilmoita asiaton viesti

        • JanneSalonen11
          Janne Salonen #3533031
          Vastaus kommenttiin: #3532918

          Huomaatko että lainasin sinun omaa tekstiäsi:
          ”Tässäkin taas näkee, että tekee Sanna Marin sitten aivan mitä tahansa, tai on tekemättä, hän on joka tapauksessa syyllinen.”

          Väärin ymmärtäjien maailmankuva on perin mustavalkoinen.

          0

          Ilmoita asiaton viesti

          • JuhaMakkonen1
            Juha Makkonen #3533037
            Vastaus kommenttiin: #3533031

            Mitä mustavalkoista tuossa on?

            Kaikki paitsi väärin ymmärtäjät ymmärtävät, että viittasin tällä joka päiväiseen Marinin mustamaalaukseen täällä Puheenvuorossa mihin sinäkin olet osallistunut.

            Kenenkä mustamaalaukseen minä olen osallistunut?

            +1

            Ilmoita asiaton viesti

  5. JuhaMakkonen1
    Juha Makkonen #3532925

    ”Pääministeri Sanna Marinin (sd) mukaan Huoltovarmuuskeskus on menetellyt väärin, kun se ei ole selvittänyt riittävästi niiden tahojen taustoja, keiden kanssa se on asioinut.”
    —————————–

    Lounema myönsi tämän myös itse.

    Mitä jos Sanna Marin olisi siitä huolimatta antanut hänelle luottamuksensa?

    No siitähän nyt vasta itku ja poru olisi syntynyt. Pääministeri siunaa vastoin ohjeistuksia tehdyn veronmaksajien rahojen tuhlailun.

    +2

    Ilmoita asiaton viesti

    • MaxStenbck
      Max Stenbäck #3532932
      Vastaus kommenttiin: #3532925

      Olisihan se osoittanut pääministeriltä heikkoutta ja päättämättömyyttä sanoa että ensin tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan. Eihän sellainen käy oikeusvaltiossa päinsä. Pää vadille vain, jos kansa huutaa torilla.

      +1

      Ilmoita asiaton viesti

        • MaxStenbck
          Max Stenbäck #3532961
          Vastaus kommenttiin: #3532958

          Haatainen oli pyytänyt selvityksen. Olisiko asia siis niin, että Haatainen on kykenemätön hoitamaan vastuulleen annettua ministeriötä? Jos olisin pääministeri en haluaisi luoda toimintakulttuuria, jossa selvityksillä ei ole merkitystä, mikäli pääministeri sattuu muodostamaan mielipiteensä julkisuudessa olleiden tietojen perusteella. Eikö tämän pitänyt olla hallitus, joka pohjaa päätöksensä tietoon?

          Tällä kertaa päätös sattui todennäköisesti olemaan oikea, mutta en voi käsittää miksi kukaan haluaa luoda kulttuurin, jossa ammutaan lonkalta. Eikä varsinkaan sellaista kulttuuria, jossa vastuuministeriltä vedetään matto jalkojen alta.

          +1

          Ilmoita asiaton viesti

          • JuhaMakkonen1
            Juha Makkonen #3533004
            Vastaus kommenttiin: #3532961

            Jos olisin pääministeri en haluaisi luoda toimintakulttuuria, jossa selvityksillä ei ole merkitystä, mikäli pääministeri sattuu muodostamaan mielipiteensä julkisuudessa olleiden tietojen perusteella.
            —————————————-

            Mistä tiedät, että Pääministeri teki päätöksensä vain julkisuudessa olleiden tietojen perusteella?

            0

            Ilmoita asiaton viesti

            • MaxStenbck
              Max Stenbäck #3533011
              Vastaus kommenttiin: #3533004

              En tiedäkään. Voihan olla, että pääministeri oli suorittanut oman tutkinnan ohittaen vastuuministeri Haataisen. Ehkä siis Haatainen oli vain huonommin asioista perillä kuin Marin. Jos näin on herää kysymys, eikö johtajan kuuluisi silloin jakaa tietonsa sen kanssa, jonka vastuulle asia on määritelty?

              0

              Ilmoita asiaton viesti

              • JuhaMakkonen1
                Juha Makkonen #3533015
                Vastaus kommenttiin: #3533011

                Voihan olla, että pääministeri oli suorittanut oman tutkinnan ohittaen vastuuministeri Haataisen.
                ——————————-

                Näinkö tapahtui?

                0

                Ilmoita asiaton viesti

                    • MaxStenbck
                      Max Stenbäck #3533024
                      Vastaus kommenttiin: #3533019

                      Siltä se näyttää ulkopuolisen silmin. Voi hyvin olla, että Marin ohitti Haataisen ja selvitti asian itse. Luulisi kuitenkin tuon käyneen jo ilmi? En minä sellaista toimintatapaa tosin hyvänä pidä kuitenkaan. En oikein ymmärrä miten tuo olisi Marinille eduksi?

                      0

                      Ilmoita asiaton viesti

                      • JuhaMakkonen1
                        Juha Makkonen #3533029
                        Vastaus kommenttiin: #3533024

                        Sinä väität Marinin toimintatapaa vääräksi, vaikka tunnustat, ettet edes tiedä kuinka hän on päätöksensä muodostanut.

                        Pidätkö omaa toimintatapaasi hyvänä?

                        0

                        Ilmoita asiaton viesti

                        • MaxStenbck
                          Max Stenbäck #3533044
                          Vastaus kommenttiin: #3533029

                          Joudun aina tekemään päätökseni rajallisella informaatiolla. Tässä tapauksessa pohjaan arvioni siihen että vastuuministeri Haatainen vain hetken ennen Marinin epäluottamuslausetta kertoi että hän ei ollut tyytyväinen johdolta saamaansa informaatioon ja oli pyytänyt lisäselvitystä. Minun on vaikea uskoa, että Marinilla oli parempi tieto asioista, tai oli perehtynyt asiaan perusteellisemmin kuin Haatainen. Mutta kuten totesin, vaihtoehtoinen selitys tässä on, että Haatainen on tehtäväänsä kykenemätön. Siitä Marin tietää varmasti enemmän kuin minä.

                          +1

                          Ilmoita asiaton viesti

          • JuhaMakkonen1
            Juha Makkonen #3533012
            Vastaus kommenttiin: #3532961

            Tällä kertaa päätös sattui todennäköisesti olemaan oikea, mutta en voi käsittää miksi kukaan haluaa luoda kulttuurin, jossa ammutaan lonkalta.
            ——————————–

            Silloinkin kun Sanna Marin ”sattuu” tekemään jotain oikein, se tekee sen väärällä tavalla, joten väärin menee joka tapauksessa.

            Pitäisikö tälle itkeä vai nauraa?

            0

            Ilmoita asiaton viesti

            • MaxStenbck
              Max Stenbäck #3533014
              Vastaus kommenttiin: #3533012

              Myös noppaa heittämällä voi tulla oikeaan päätökseen. En kuitenkaan pidä sitä hyvänä hallintona yhtään sen enempää kuin lonkalta ampumista mutulla.

              +2

              Ilmoita asiaton viesti

              • JuhaMakkonen1
                Juha Makkonen #3533018
                Vastaus kommenttiin: #3533014

                Myös noppaa heittämällä voi tulla oikeaan päätökseen.
                —————————-

                Puheenvuoron vastarannan kiiskien mielestä Sanna Marin ei kykene edes noppaa heittämällä tekemään oikeita päätöksiä.

                0

                Ilmoita asiaton viesti

                • MaxStenbck
                  Max Stenbäck #3533020
                  Vastaus kommenttiin: #3533018

                  Minusta nopalla heittäminen ei ole hyvää halintoa. Kuten ei ole myöskään lonkalta ampuminen, kun vastuuministeri on juuri hetkeä aiemmin kertonut vaatineensa selvityksen.

                  +2

                  Ilmoita asiaton viesti

                • JanneSalonen11
                  Janne Salonen #3533021
                  Vastaus kommenttiin: #3533018

                  ”Puheenvuoron vastarannan kiiskien…”

                  Ottaen huomioon kuka tämän sanoi niin olis mennyt kaffet näppikselle jos olisi ollut kahvia.

                  +3

                  Ilmoita asiaton viesti

                  • JuhaMakkonen1
                    Juha Makkonen #3533025
                    Vastaus kommenttiin: #3533021

                    Voisi sitä perustellakin asiansa niin voisin antaa siihen vastineen.

                    Tämä on ihan tyypillistä, että kun jäädään rysän päältä kiinni kuten nytkin, niin otetaan moodi ”tte oot” käyttöön.

                    0

                    Ilmoita asiaton viesti

                    • MaxStenbck
                      Max Stenbäck #3533048
                      Vastaus kommenttiin: #3533025

                      Onko tämä sellainen sokea piste, että et tunnista että kävit juuri henkilöön? Et perustellut asiaa, vaan pelkästään mustamaalasit. Kun siitä vinoillaan, perustelun kysyminen on kyllä hienoa tahatonta komiikkaa. Kiitos siitä.

                      0

                      Ilmoita asiaton viesti

                              • JuhaMakkonen1
                                Juha Makkonen #3533078
                                Vastaus kommenttiin: #3533075

                                Olemmekohan lukeneet eri keskustelusäikeen?
                                ————————

                                Mahdollista on myös joko tahaton tai tahallinen väärinymmärtäminen.

                                0

                                Ilmoita asiaton viesti

                                  • JuhaMakkonen1
                                    Juha Makkonen #3533133
                                    Vastaus kommenttiin: #3533084

                                    Edellisessä keskustelussamme yritin jekuttaa sinua väittämällä täysin käsittämättömiä.

                                    Se meni läpi sata nolla. Et selkeästikään ymmärtänyt mitä luit mutta vastasit kuin olisit ymmärtänyt.

                                    Voihan olla, että sorruit taaskin tahattomaan väärin ymmärtämiseen? Ainakin sinulla näyttää olevan taipumusta siihen.

                                    0

                                    Ilmoita asiaton viesti

                                    • MaxStenbck
                                      Max Stenbäck #3533144
                                      Vastaus kommenttiin: #3533133

                                      Ei minulla ole mitään syytä uskoa etteivätkö kirjoittamasi kommentit olisi rehellisiä näkemyksiäsi. Minulle on aika yhdentekevää keksitkö vain hullutuksia, vai oletko ottanut elämäntehtäväksesi selittää Marinin tekemisiä parhain päin. Oli selitys mikä vain, arvostan aina tahatonta komiikkaa.

                                      0

                                      Ilmoita asiaton viesti

                                      • JuhaMakkonen1
                                        Juha Makkonen #3533152
                                        Vastaus kommenttiin: #3533144

                                        Ei minulla ole mitään syytä uskoa etteivätkö kirjoittamasi kommentit olisi rehellisiä näkemyksiäsi.
                                        ———————————

                                        Pointti oli siinä, että jäit kiinni väärinymmärtämisessä itse teossa vaikka kaiken järjen mukaan kirjoittamani siansaksa olisi pitänyt herättää enemmän kysymyksiä kuin vastaväitteitä. Tämän perusteella herää kysymys mitä muuta et ymmärrä?

                                        Koska itse aina kopioin sen väitteen mihin annan vastineen ellei se muutoin ole ilmeistä, joten on outoa, että syytät minua henkilöön menemisestä. Tavastani kommentoida selviää aivan kirkkaasti, että kommentoin hänen mielipidettään enkä itse henkilöä.

                                        Itse et näin toimi mutta kehtaat silti syyttää minua.

                                        Täällä on muuten pilvin pimein henkilöitä jotka menevät henkilöön mutta syyttömän olet ottanut kohteeksi. Taidan olla vain maalitaulunasi.

                                        0

                                        Ilmoita asiaton viesti

                                        • MaxStenbck
                                          Max Stenbäck #3533198
                                          Vastaus kommenttiin: #3533152

                                          Asetan aina odotustason henkilön mukaan. Jos rupeaisin vaatimaan täällä kaikilta loogisesti pitäviä argumentteja ja henkilöön käymisestä pidättymistä, en muuta kerkiäisi tekemäänkään. Kohdennan siis viestini heihin, joilla arvioin olevan potentiaalia toimia oikein.

                                          0

                                          Ilmoita asiaton viesti

                                          • JuhaMakkonen1
                                            Juha Makkonen #3533601
                                            Vastaus kommenttiin: #3533198

                                            Kohdennan siis viestini heihin, joilla arvioin olevan potentiaalia toimia oikein.
                                            —————————-

                                            Tätähän voisi kutsua jopa kehumiseksi. Kiitos siitä.

                                            Mutta koska kommentoin jo nyt henkilön mielipiteitä enkä mene henkilöön, etkä kykene muuta osoittamaan, en kykene tekemään mitään asian eteen.

                                            0

                                            Ilmoita asiaton viesti

                                      • JuhaMakkonen1
                                        Juha Makkonen #3533153
                                        Vastaus kommenttiin: #3533144

                                        oletko ottanut elämäntehtäväksesi selittää Marinin tekemisiä parhain päin.
                                        ———————————-

                                        En ole. Tässä ei ole kysymys Sanna Marinista vaan hänen mustamaalaus kamppanjastaan. Ellei sitä olisi, tuskin kommentoisin häntä mitenkään. Mielestäni kukaan ei ansaitse sellaista solvaamista mitä poliitikot saavat nykyään osakseen.

                                        Paljon mieluummin minä puhuisin asiakysymyksistä.

                                        +1

                                        Ilmoita asiaton viesti

                                        • MaxStenbck
                                          Max Stenbäck #3533205
                                          Vastaus kommenttiin: #3533153

                                          Rajasit lainauksesi niin, että se näyttää kysymykseltä, vaikka se ei ollut sellaiseksi muotoiltu. Kun siteeraat, olisi syytä varmistaa että lainatun tekstin konteksti on selvä. Muuten on parempi, että lukija hakee kontekstin keskustelusäikeestä. Tuollainen leikkely on tarkoitushakuisuudessan rumaa.

                                          Marin saa osakseen arvostelua, mutta ei häneen erityisen kriittisesti suhtauduta. Itse asiassa hän pääsee mielestäni yllättävän kevyellä. Kukaan ei ole Suomessa rauhanaikana rajoittanut ihmisten perusoikeuksia sillä tavalla kuin Marinin hallitus. Kukaan ei ole kasvattanut alijäämää ja velkaannuttanut Suomea kuin Marinin hallitus. Luulisi että kritiikin määrä olisi korviahuumaava ja silti kyse on muutamasta hassusta pikkuasiasta, jotka jo ne saavat pääministerin sättimään kansalaisia. Surullista.

                                          0

                                          Ilmoita asiaton viesti

                                          • JuhaMakkonen1
                                            Juha Makkonen #3533564
                                            Vastaus kommenttiin: #3533205

                                            Rajasit lainauksesi niin, että se näyttää kysymykseltä, vaikka se ei ollut sellaiseksi muotoiltu. Kun siteeraat, olisi syytä varmistaa että lainatun tekstin konteksti on selvä. Muuten on parempi, että lukija hakee kontekstin keskustelusäikeestä. Tuollainen leikkely on tarkoitushakuisuudessan rumaa.
                                            ————————-

                                            Esitit kysymyksen ja vastasin siihen.

                                            Toimin siis tarkoitushakuisesti väärin ja se on rumaa se, sanoo Max.

                                            0

                                            Ilmoita asiaton viesti

                                            • MaxStenbck
                                              Max Stenbäck #3533585
                                              Vastaus kommenttiin: #3533564

                                              Et ilmeisesti lue mihinkä vastaat. Juurihan painotin ettei se ollut kysymys. Se oli toteamus, että minulle on yhdentekevää onko kyse siitä, vai tästä. ”Vastata” voit ihan mihin huvittaa, mutta on rumaa muuttaa toisen kirjoittaman tekstin sisältöä, irroittamalla se kontekstistaan.

                                              0

                                              Ilmoita asiaton viesti

                                          • JuhaMakkonen1
                                            Juha Makkonen #3533567
                                            Vastaus kommenttiin: #3533205

                                            Marin saa osakseen arvostelua, mutta ei häneen erityisen kriittisesti suhtauduta. Itse asiassa hän pääsee mielestäni yllättävän kevyellä. Kukaan ei ole Suomessa rauhanaikana rajoittanut ihmisten perusoikeuksia sillä tavalla kuin Marinin hallitus. Kukaan ei ole kasvattanut alijäämää ja velkaannuttanut Suomea kuin Marinin hallitus.
                                            —————————-

                                            Et sitten ole huomannut, että maailmassa on sellainen kulkutauti kuin korona menossa. Lähes joka ikinen valtio on ottanut lisää velkaa sen takia ja rajoittanut ihmisten perusoikeuksia.

                                            0

                                            Ilmoita asiaton viesti

                                            • MaxStenbck
                                              Max Stenbäck #3533605
                                              Vastaus kommenttiin: #3533567

                                              Miten se, että joku on jossain rajoittanut jonkun perusoikeuksia olisi peruste sille että Marinin hallitus päätti estää Hankolaisten käymisen Salossa, kun Hangossa ei ollut yhtään koronatartuntaa? Tämä oli kuulemma välttämätön toimi. Helsinkiläisten käyminen Hangossa viikonlopunvietossa ilmeisesti oli ilmeisesti myös välttämätöntä. No ehkä sieltä Salosta sitten epidemia olisi levinnyt suuremmalla todennäköisyydellä Hankoon, kuin Helsingistä.

                                              Marin on ihan itse kertonut että Uudenmaan sulku purettiin, koska välttämättömyysperustetta ei ollut. Epidemia levisi muussa maassa nopeammin kuin Uudellamaalla. Pääministeri myöntää virhearvion, mutta sinä et?

                                              0

                                              Ilmoita asiaton viesti

                                              • JuhaMakkonen1
                                                Juha Makkonen #3533615
                                                Vastaus kommenttiin: #3533605

                                                En osaa ottaa kantaa yksittäistapauksiin. Sen tiedän, että Suomessa on ollut huomattavasti vähemmän rajoituksia kuin useassa muussa maailman valtiossa ja siitä huolimatta koronakuolemia on ollut suhteellisen vähän.

                                                0

                                                Ilmoita asiaton viesti

                                                  • JuhaMakkonen1
                                                    Juha Makkonen #3533665
                                                    Vastaus kommenttiin: #3533626

                                                    Yhteisen edun vuoksi näin oli ja on edelleen tehtävä. Pitäisikö sinun mielestäsi olla tekemättä mitään vaikka korona jylläisi kuinka pahasti?

                                                    0

                                                    Ilmoita asiaton viesti

                                                    • MaxStenbck
                                                      Max Stenbäck #3533813
                                                      Vastaus kommenttiin: #3533665

                                                      Mielestäni Hankolaisia ei olisi pitänyt estää käymästä Salossa. En keksi ensimmäistäkään syytä, miksi olisi pitänyt. Sanoin sen silloin ja sanon sen nyt. Ei ole pienintä epäilystä, että hallitus syyllistyi tuolloin vallan väärinkäyttöön. En nyt jaksa googlailla, mutta arvaisin että ministerivastuulain nojalla sekä Marin että Kiuru voitaisiin tuomita tuosta. Ainakaan he eivät ole koskaan esittäneet mitään loogisesti pitävää perustelua päätökselleen. Kehäpäätelmä, että sulkeminen oli välttämätön, koska se oli pakko tehdä, on pelkästään nolo.

                                                      0

                                                      Ilmoita asiaton viesti

                                                      • JuhaMakkonen1
                                                        Juha Makkonen #3533868
                                                        Vastaus kommenttiin: #3533813

                                                        Mielestäni Hankolaisia ei olisi pitänyt estää käymästä Salossa. sekä Marin että Kiuru voitaisiin tuomita tuosta
                                                        ——————————-

                                                        Noin epäinhimilliseen rikokseen ei syyllistynyt edes Hitler. Mahtavatko rajoituksesta kärsineet ikinä selvitä koettelemuksistaan?

                                                        0

                                                        Ilmoita asiaton viesti

                                                        • MaxStenbck
                                                          Max Stenbäck #3533877
                                                          Vastaus kommenttiin: #3533868

                                                          Suhtaudut näköjään aika suurpiirteisesti perusoikeuksiin. Minulla on sellainen hassu ajatus, ettei niitä saa rajoittaa ellei se ole välttämätöntä. Välttämättömyys taas pystytään aina loogisesti perustelemaan. Se ei ole koskaan tunne tai aavistus.

                                                          0

                                                          Ilmoita asiaton viesti

                                                          • JuhaMakkonen1
                                                            Juha Makkonen #3533886
                                                            Vastaus kommenttiin: #3533877

                                                            Suhtaudut näköjään aika suurpiirteisesti perusoikeuksiin.
                                                            ——————————-

                                                            Kuule, kaikkea muuta suurpiirteisesti. Olen ihmisoikeuksien vankkumaton kannattaja. Voin kertoa, että kirjoitan jopa kirjaa asian tiimoilta.

                                                            Mutta asiat täytyy osata suhteuttaa ja käyttää maalaisjärkeä. Aivan varmasti hallitus teki virheitäkin. Niitä on TÄYSIN MAHDOTON välttää, erityisesti näinkin poikkeavissa olosuhteissa mihin yllättäen jouduttiin.

                                                            Sinun ongelmasi on, että etsit virheitä suurennuslasin ja mikroskoopin avulla. Tuolla asenteella niitä löytyy ihan mistä ja koska vaan, mutta fiksummat ihmiset osaavat suhteuttaa ne kokonaisuuteen ja arvottaa niitä sen mukaan.

                                                            0

                                                            Ilmoita asiaton viesti

                                                            • MaxStenbck
                                                              Max Stenbäck #3533897
                                                              Vastaus kommenttiin: #3533886

                                                              Fiksumpi ihminen varmaan ymmärtäisi, että et juuri käynyt henkilöön. Minä en.

                                                              Kerroin juuri, että sanoin päätöksen olleen vailla perustetta jo silloin, kun se tehtiin. Näkihän sen sokea Reettakin!

                                                              Miksi sinun on sitten vaikea myöntää, että hallitus rajoitti Hankolaisten oikeutta käydä Salossa vailla laillista perustetta? Jos kerran on selvää, että virheitä on tehty, luulisi olevan helppoa tunnistaa virheet. Jos et heti nähnyt, niin luulisi että sen jälkeen kun pääministerikin asian kertoi, se olisi selvää

                                                              0

                                                              Ilmoita asiaton viesti

                • kalevikamarainen
                  Vastaus kommenttiin: #3533018

                  Jos menee päätöksenteko nopalla heittelyksi, pitäisi jo muidenkin kuin vastarannan kiiskien ymmärtää, ettei ole moisessa henkilössä pääministeriainesta.

                  X

                  +2

                  Ilmoita asiaton viesti

                    • JanneSalonen11
                      Janne Salonen #3533040
                      Vastaus kommenttiin: #3533026

                      ”Mitähän seuraavaksi?”

                      Sitähän tässä pelolla odotellaan että mitähän seuraavaksi. Ellei sitten ymmärrä erota.

                      +1

                      Ilmoita asiaton viesti

                      • Granu
                        Arto Granlund #3533045
                        Vastaus kommenttiin: #3533040

                        Miksi pitäisi erota? Janne, kunnallispolitiikkona eikö sinua yhtään häiritse se, että monella blogistilla, kommentoijista puhumattakaan valtion-ja myös kunnallishallinnon valta ja vastuusuhteet ovat täyttä ”hebreaa” Sinäkin niitä, ilmeisen tietoisesti näytät iloisesti sekoittavan sinulle poliittisesti sopivaksi.

                        0

                        Ilmoita asiaton viesti

                        • JanneSalonen11
                          Janne Salonen #3533049
                          Vastaus kommenttiin: #3533045

                          Eroaminen on henkilökohtainen mielipiteeni, minusta Marin on hukannut otteensa. Henkilö joka on pantu asemaan jota ei hallitse ja osaa, on aika tuhoava ja Marinin tapaan ryhtyy syyttelemään aina muita ja tiuskimaan ympärilleen peittääkseen sen tosiasian että tilanne ei ole hallinnassa.

                          Jälkimmäistä en ihan ymmärrä, mitä hallinnon valtasuhdetta minä en kunnallispoliitikkona ymmärrä?

                          +1

                          Ilmoita asiaton viesti

                          • JuhaMakkonen1
                            Juha Makkonen #3533083
                            Vastaus kommenttiin: #3533049

                            Marinin tapaan ryhtyy syyttelemään aina muita
                            ———————————–

                            Käsitit väärin. Tässä syytetään taas kerran Sanna Marinia.

                            Eikä niin väliä mistä. Joidenkin mielestä hän teki väärän päätöksen ja toisten mielestä oikean päätöksen, mutta väärällä tavalla.

                            Mutta pääasia, että syytetään.

                            0

                            Ilmoita asiaton viesti