Kysymys poikkeustilaa jo nyt vaativille.

Kysymykseni kuuluu,

Onko perusteltua vaatia poikkeustilan käyttöönottoa, jos sillä haetaan toimia, joita voidaan jo nykytilanteessakin tehdä (koulujen, päiväkotien, yleisten tilojen sulkemiset yms.)?

Nykytila antaa mahdollisuuden kunnille ja Aville sulkea edellämainittuja ja näin on jo tehtykin.

Eristykset ja karanteenitkin on saatu nopeasti pystyyn.

Jo nyt hallituksen ilmoittamilla rajoituksilla ja ohjeistuksilla tulee olemaan isoja vaikutuksia esim. yrityksiin. Urheilutapahtumiin ja seuroihin se on jo vaikuttanut.

Mikäli nyt jo olemassa olevassa työkalupakissa on keinoja, joita haettaisiin poikkeustilalla, mielestäni silloin poikkeustilan käyttöönotto ei ole perusteltua.

Se tila tulisi nimittäin aiheuttamaan vielä kovempia seurauksia.

Siihen lähtemisen tulee olla todella kovan harkinnan takana.

————————

Hallituksen esiintyminen koronatoimien tiedotustilaisuudessa ja mediassa oli malliesimerkki kuinka tulee tiukassa tilanteessa toimia. Se oli rauhallista, yhteneväistä, ei panikoitu ja viestintä selkeää.

Erityismaininta täytyy antaa pääministeri Marinille todella jämäkästä esiintymisestä niin tiedotustilaisuudessa kuin illan A-Talkissa. Tasavallan Presidentti Niinistö myös oli vakuuttava samaisessa ohjelmassa (ja hallituksen linjoilla).

———————–

Kaikenlainen paniikin luominen pitäisi lopettaa. Disinformaation levittäminen myös. Järjetön hamstraus kaupoissa on siitä seuraus. Siinä ei ajatella muita ihmisiä.

Ottakaa rauhallisesti, suojatkaa itsenne ja ajatelkaa muita, käyttäkää maalaisjärkeä, seuratkaa terveysviranomaisten ja hallituksen ohjeistuksia ja ennenkaikkea suojatkaa riskiryhmissä olevat.

Kaikkea tätä voi tehdä maalaisjärjellä ajatellen vapaaehtoisesti.

THL:n kertoma viesti on pätevä ja sitä sietää kuunnella kaikkien (vaikkei pääjohtajan oma esiintyminen mallisuoritus ollutkaan. Siitä huolimatta esitetty viesti pätee).

Vanhoista tavoista voi olla vaikea luopua, mutta järeämpiin pakkokeinoihin poikkeustilalla lähdettäessä, tulee vielä vähemmän kivempaa ja enemmän vahinkoa yhteiskunnalle.

Kaikesta huolimatta yhteiskunnan tulisi pyöriä.

Hallituksen on aivan pakko katsoa tässä tilanteessa kokonaisuutta kuten ovat todenneet. Siksi olemassa olevat lait ja keinot on ensisijaiset ja ne on ensin tarkasteltava. Poikkeustilan tulisi olla vasta sitten kun nykyinen tila ei enää keinoja anna.

0
MikaHyvrinen1
Kuopio

"Sometimes My Genius... It's Almost Frightening" - Jeremy Clarkson

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu