LAUTASELLINEN SPAGETTIA (spagettiwestern tarina).

Käsikirjoitus: Mika Hyvärinen

Ohjaus: Mika Hyvärinen

Musiikki: Till the Last Shot ja Day of Anger by Riz Ortolani, elokuvasta Day of Anger

—————–

 

Vankkurit kiisivät hämärässä illassa. Hiekka pöllysi suuntaan jos toiseen ja joka puolelle. Oli kuivaa, oli ollut jo ties kuinka kauan. Vankkurit olivat katolliset ja ikkunalliset. Niitä vetivät kaksi hevosta. Toisen nimi oli Honda ja toisen Peugeot, ”Pösöksi” kutsuttiin tuttavien kesken. Ohjaimissa oli hiekkapölyn kuorruttama mies. Hän pyysi ettei hänen nimeään tässä mainittaisi. Saattaisi miliisi kiinnostua kun silleen vähän pimeästi ajaa tätä taksia.

Katolla oli matkalaukkuja ja vanha nainen. Hän piteli katon reunoista kiinni, harmaiden hiuksien hulmutessa vauhdin aiheuttamassa viimassa. Hattu oli lentänyt mäelle jo kauan sitten.

”Ei saatana!”, tajusi kuljettaja ja löi jarrut pohjaan. Honda ja Pösö pysähtyivät ja kuski ampaisi alas. Hän vilkaisi katolle ja näki kauhusta kankean vanhan naisen tärisevän vankkureiden katolla hiekan peitossa. Kuski muisti nyt, että nainen oli nostettu katolle lepäämään taukopaikalla kun ei muutakaan lavettia ollut mihin pääsi pitkälleen.

”Taisi unohtua katolle lähtiessä”, tuumasi kuski ja kiipesi vankkureiden sivulle ja auttoi naisen alas. Hänet siirrettiin sisälle vankkureihin, jossa oli kaksi muutakin henkilöä. He eivät olleet naisen tuttavia. Toinen heistä oli tämän osavaltion rikkain mies ja toinen tämän rikkaimman miehen 85%:sti yhtä rikas nais. Miehellä tuuhea parta, silinterihattu ja ruskea päällystakki, liivi sen alla. Liivin taskussa kallis kello ketjun päässä. Housutkin hänellä oli. Ei kai sitä nyt munasilteen. Kengät olivat hienot mustat ja kiillotetut. Paino sanalla ”oli”. Hiekka oli niidenkin hienouden häivyttänyt. Naisella oli kalliit vaatteet. Leninki, päällystakki, omituinen röyhelöhattu (ainakin miehensä mielestä) ja pitkävartiset saappaat. Partaa ei ollut. Molemmat tajusivat vanhan naisen mönkiessä sisään, että olikin tuntunut, että jotain oli puuttunut alkumatkaan verrattuna.

Kuski käveli hevosten luo, jotka keskustelivat päivän politiikasta, taputteli heitä rohkaisevasti ja kiipesi jälleen ohjaimiin. Antoi merkin ja hevoset lähtivät kaahaamaan hämärtyvässä illassa. Joudumme ajamaan yötä myöten, että pariskunta ehtii aamun junaan, tuumaili kuski. Vaarallista näillä seuduin, mutta eikun lyhty palamaan ja eteenpäin.

Oli ajettu pari tuntia ja nyt kuljettiin metsäistä tietä. Puut kaartuivat uhkaavan näköisinä ympärillä ja kuski tihrusti lyhdyn valossa eteenpäin. Pimeys oli jo laskeutunut. Honda ja Pösö lonksuttelivat jolkotella kuin ei mitään. Kuskilla oli kivääri vierellään valmiina.

Yht’äkkiä kuski havaitsi edessä tiellä hahmon hevosen selässä, sitten toisen oikealla sivullaan ja kolmannen vasemmalla puolellaan. He erottuivat lyhdyn valossa ja kuun kelmeästi heijastamassa auringon valossa kuin haamuina, mutta yhä vain selkeämmin ja sitten kuski tajusi, että ensimmäisenä havaitsemansa hahmon takana oli vielä muutama lisää. Kuski yritti tarttua aseeseensa, kuului laukaus ja kuskin käsi irtosi. Kuski parkaisi ja alkoi vimmaisesti heilua istuimellaan veren suihkutessa ympäriinsä. Tämä ärsytti Hondaa ja Pösöä, jotka mulkoilivat kuskia paheksuvasti.

Vankkureissa rikas mies ja vaimonsa katselivat ulos kun hahmo hevosen selässä lähestyi. Lyhdyn valokehän sisälle päästyään ja vankkureiden läheisyyteen, he tunnistivat hahmon etsintäkuulutetuksi roistoksi, joka tunnettiin nimellä ”Pöllönsilmä”. Kuski havaitsi saman, mitä nyt ehti käden etsimiseltään ja parkumiseltaan. ”Pöllönsilmä” katsoi viirusilmineen kiemurtelevaa kuskia. Otti revolverinsa kotelostaan ja ampui mieheltä pään irti. Keskitti sitten huomionsa pariskuntaan. ”Jos sallitte siirtyä ulos vankkureista ja siirtyä tuolla oleviin toisiin vankkureihin. Matkalaukut tuodaan kyllä”, sanoi ”Pöllönsilmä” velmuileva ilme kasvoillaan. Pariskunta siirtyi ja heidän matkalaukkunsa tuotiin. Tiedettiin niiden sisältävän huomattavan summan rahaa.

Kuski sillä välin oli alkanut etsiä päätään. Kätensä hän oli jo löytänyt. ”Olisi paljon helpompaa tämä kun olisi pää, jossa silmät”, harmitteli kuski haparoidessaan yhdellä kädellä ympäristöä. ”Pöllönsilmä” arveli kuskin harmittomaksi ja antoi hänen olla. Vankkureissa sisällä ollutta mummoa kukaan ei huomannut tai muistanut huomata.

Honda ja Pösö katselivat touhua, että kaikkeen sitä joutuu. ”Pöllönsilmä” katosi joukkioineen pimeyteen.

Yksinäinen lyhty jäi heilumaan vankkureiden aisaan antaen aavemaista vaikutelmaa.

—————–

Deadfall oli kaupunki tunnettu väkivaltaisuudestaan ja riehakkaasta yöelämästä. Ihmiset olivat epäileväisiä, mutta samalla omasivat hyvän huumorintajun. Pääkadun varrella oli saluunoita muutamakin, oli hotelli ja pankki, oli parturi, oli muutamakin bordelli. Saluunoissakin bordellitoimintaa harjoitettiin estottomasti. Iloluontoiset lintuset tarjosivat palveluitaan. Näin iltapäivän korvalla väkeä oli liikkeellä kuka mitäkin touhuamassa. Osa örisi jo vahvassa soosissa ja rähisivät joko jollekin tai itsekseen.

Päät kääntyivät kun katua asteli mies kantaen hevosta reppuselässä. Yhdellä pää kääntyi niin, että niska katkesi ja tölläsi hän kuolleena siihen paikkaan. Hautausurakoitsija oli jo heti vetämässä nilkoista omaan huusholliinsa niskansa katkaissutta. Nikkaroi siellä hänelle laatikon, johon hänet sijoitti.

Mystinen muukalainen kantoi hevostaan kohti saluunaa. Hevosen kieli roikkui. Oli kaahannut itsensä lähes hengiltä. Mies laski hevosen selästään saluunan eteen. Hevonen hoippuvin jaloin kampesi itsensä vesikaukalon ääreen ja alkoi hotkia vettä turpaansa. Mies kiinnitti hevosen köydellä paaluun ettei auringon pistoksen saanut hevonen säntäisi omille teilleen älyttömänä.

Mies oli Hank Weller (os. Liimatainen), kuuluisa revolverisankari ja palkkionmetsästäjä. Wellerillä oli musta lierihattu, pitkä musta takki, mustat varrelliset saappaat, ja liivi takin alla. Lantiolla asevyö ja kotelossa revolveri. Hiukset olivat jo osittain harmaantuneet. Naamalla oli tuuheat viikset ja alahuulen alla partaviritys.

Weller asteli saluunan ovista sisään. Katseli ympärilleen. Muutamissa pöydissä oli jo kova meno päällä. Korttia lyötiin ja turpaankin lyötiin. Weller asteli varmoi askelin kohti baaritiskiä, jonka takana hääräsi baarimikko. Tai, kun sanon hääräsi, niin pikemminkin uinui. Hän nojaili viskipulloon rätti kädessään. Weller tönäisi miestä olkapäähän ja baarimikko havahtui horroksestaan. Kulmassa joku pimputti pianoa epävireisesti.

”Viski”, sanoi Weller.

”Pitää paikkansa”, totesi baarimikko.

Weller katsoi hölmistyneenä miestä. Ilmeisen sekaisin tuo.

”Mitä helvettiä?”, tiuskaisi Weller.

”Niin, nimeni on Viski Robertson”.

Weller mulkoili miestä, mutta rauhoittui selvästi kun sai viskilasillisen eteensä. Oli kulauttamassa sitä kitusiinsa kun saluunan ovista asteli kaupungin sheriffi Bat Guano. Hän katsoi Welleriä ja totesi, ”luotan ettette aiheuta hankaluuksia kaupungissani. Vastaatte muuten minulle”. Guano puistui.

Weller sai suosituksen hotellista baarimikolta ja poistui ulos. Hän näki hevosensa litkimässä edelleen vettä kaukalosta. Jätti sen siihen litkimään. Hevonen oli lipittänyt vettä kaukalosta jo jonkin aikaa ja oli ajatellut, että onpa erikoisen makuista vettä, mutta ei pahaa ollenkaan.

Weller asteli pölyistä raittia hotellille. Se näytti melko ränsistyneeltä. ”Miksi se tällaista murjua suositteli?” Weller katseli epäilevästi ympärilleen, mutta astui sitten ovista sisään melko rehvakkaan oloisesti. Vastaanotossa oli paikalla uhkeapovinen nainen, joka lepuutti rintojaan pöydällä. Wellerin saatua katseensa ylös hän huomasi naisen hymyilevän. Weller ei uskaltanut tehdä samoin. Nainen näytti Esa Pakarisen Drag-versiolta.

”Huonetta?”, kysyi Weller kylmän rauhallisesti.

Nainen katsoi vihkosta tilannetta ja nyökkäsi. Antoi Wellerille avaimen ja vinkkasi päällään yläkertaa kohti. Weller nyökkäsi hatun reunasta sormilla kiinni pitäen naiselle, joka jäi tissejään lepuuttamaan.

Wellerin huone oli ankea yksiö, jossa ei ollut mukavuuksia, mutta se kävi hyvin. Weller heitti hattunsa sängyntapaiselle ja kaivoi povitaskustaan julisteen ja levitti sen pöydälle. Hän katsoi ”Pöllönsilmän” kuvaa ja palkkiosummaa. Sytytti savukkeen ja jäi odottamaan.

Sitten hän havahtui ja muisti hevosensa. Weller nappasi hattunsa, laittoi sen päähän ja riensi huoneestaan, alas portaat, ohi rintojaan edelleen lepuuttavan naisen, nainen hymyili jälleen kammottavasti. Weller suuntasi kohti hevostaan, joka nuokkui vesikaukalon äärellä hoippuvin jaloin. Weller haistoi viinan. Hän kumartui kaukaloa kohti ja haistoi. Kyllä, joku oli lorauttanut veden sekaan kunnolla viinaa ja nyt kaakki oli lipsinyt sitä jo kolme tuntia. Hevonen oli täydessä soosissa ja jokelteli jotain käsittämätöntä. Weller irroitti hevosen narun paalusta ja lähti taluttamaan melkoisessa tuiskeessa heiluvaa elukkaa kohti hotellia. Hevonen katseli hölmistyneenä ja lasittunein katsein, että mitä, mitä?!

Hevonen vaappui Wellerin talutuksessa ja sitä alkoi vituttaa se ainainen ravaaminen ympäri preeriaa. Hevonen aikoi sanoa suorat sanat isännälleen, mutta sitä mokellusta ei käsittänyt kukaan. Weller parkkeerasi kaakin hotellin parkkiin ja maksoi parkkimittarin. Käveli sisään hotelliin ja vaati kaksion. Nainen suostui ja antoi. Huoneen siis.

Weller haki hevosen ulkoa. Nainen ei ollut uskoa silmiään kun Weller talutti mukanaan yläkertaan täydellisessä sumussa astelevan hevosen. Huoneeseen päästyään Weller ohjasi hevosen sänkyyn ja hevonen simahti heti. Weller haki ensimmäisestä huoneestaan julisteensa, vei avaimen naiselle ja palasi uuteen huoneeseen, jossa hevonen veteli sikeitä. Weller riisui hattunsa ja takkinsa, istui pöydän ääreen, joka oli ikkunan vieressä ja jäi odottamaan.

—————–

Deadfallin kaupunkiin laskeutui pimeä. Tulia oli sytytetty ympäri kaupunkia valoa tuomaan. Saluunat ja bordellit täyttyivät. Weller katseli verhojen välistä pääkadulle. Hän odotti seuruetta saapuvaksi. Hän tiesi heidän saapuvan. Hän oli seurannut heitä jo päiväkausia ennen kuin hevosesta loppui virta, mutta hän tiesi seurueen olevan matkalla tähän kaupunkiin. Weller oli tullut edeltä odottamaan.

Yht’äkkiä huoneen ovi avautui ja sisään astui sheriffi Bat Guano. ”Luotan ettette aiheuta hankaluuksia kaupungissani. Vastaatte muuten minulle”, hän sanoi ja poistui sulkien oven.

Weller päätti lukita sen.

Tulien loimutessa, luoden tunnelmaa ja ehkä uhkaavaakin tunnetta, Weller katseli ulos pimeän hotellihuoneensa ikkunasta. Hän poltteli savukettaan mietteliäänä. Joku kuseksi talon seinään, joku housuunsa. Pari karjua rähisi keskenään ja pui nyrkkiä. Joku talutti illan seuralaistaan rauhallisempaan paikkaan.

Kaupunki elossa, itsekin vielä.

Hevonen kuorsasi sängyllä taju kankaalla.

Weller hymyili hieman. Sillä tavalla karskisti toista suupieltä nostamalla.

Weller siemaisi loput viskit lasistaan, tumppasi savukkeen ja nousi.

Hän veti takin päälleen ja hatun päähänsä.

Sipaisi tuuheita viiksiään.

Tarkisti aseensa.

Hän oli kuullut kavioiden äänet.

——————

Talojen kulman takaa ilmestyi joukko hevosia ratsastajineen. Kaksi hevosta veti vankkureita. Joukon kärjessä ratsasti ”Pöllönsilmä”. Moni tunnisti ja syöksyi mihin taloon ehti nopeiten. Joukko pysähtyi saluunan eteen. Miehet nousivat ratsailta. Kaksi heistä veti viltin vankkureiden päältä. Sieltä paljastui kaksi makaavaa henkilöä. Jos olisi lähemmin päässyt tarkastelemaan, olisi havainnut heidän murjotut ruumiinsa. Vankkurit irroitettiin hevosista ja siirrettiin keskellä pääkatua. Joku valeli päälle nestettä, se huomattiin. Kohta vankkurit leimahtivat tuleen. Pöllönsilmä karjui, ”Olkoon tämä enteenä miten käy, jos käytte vastarintaan! Me hallitsemme tätä kyläpahasta nyt!” Pöllönsilmä kähisi nauraa velmu ilme kasvoillaan.

Hank Weller katseli näytelmää pimeältä kujalta. Hän oli valmis. Yht’äkkiä hän tunsi näpäyksen olkapäällään, se oli sheriffi Bat Guano, joka sanoi, ”luotan ettette aiheuta hankaluuksia kaupungissani. Vastaatte muuten minulle”. Guano peruutti pimeyteen.

Vankkurit paloivat kohisten keskellä katua. Weller hiippaili lähemmäs. Hän näki joukkion menneen saluunaan sisälle. Weller asteli kohti vankkureita ja kunnioituksesta vainajia kohtaan nyökkäsi hatullaan heitä kohti. Hän oli saluunan portaiden edessä. Sisältä kuului mölinää ja jälleen epävireisen pianon räime. Toivottavasti joku ampuu edes tuon pianistin, tuumasi Weller ja naurahti karskisti ajatukselleen. Hän nousi muutamat portaat ja aukaisi saluunan ovet. Moni reagoi, mukaanlukien”Pöllönsilmä” ja hänen joukkonsa. Weller asteli rauhallisesti tiskin luo ja tilasi viskin. Se tuotiin. Weller sytytti savukkeen ja katsoi ”Pöllönsilmää”. Se virnuili siinä ja haisi kuin mätisäkki.

”Pöllönsilmän” joukkio jo asetteli käsiään aseilleen. Asiakkaat alkoivat valua mahdollisimman huomaamatta pois. Pianon soittaja kuitenkin jatkoi itsepintaisesti soittimen hakkaamista. Se toi outoa ja ärsyttävän epävireistä tunnelmaa tähän hetkeen.

Weller poltteli savukettaan ja huomasi joukkion kasvoilla hikipisaroita. ”Pöllönsilmä” pysyi kuivana.

Weller siemaisi viskiään ja sitten silmänräpäyksessä viskasi loput ”Pöllönsilmän” kasvoille. Samalla veti revolverinsa esiin ja paukutti joukon kasaan lattialle. Sitten hän potkaisi ”Pöllönsilmää” selkään ja hän kaatui pöydän päälle ja se kaatui sivulleen ja ”Pöllönsilmä” sen mukana. Samalla kuului kaksi kimakkaa laukausta yläkerrasta portaiden yläpäästä. Kaksi joukkion jäsentä oli ollut pelaamassa korttia yläkerran huoneessa ja juomassa viinaa. Hälinän aktivoimana olivat terästäytyneet. Luodit rikkoivat viskipulloja hyllyltä ja koko hylly rojahti tantereeseen. Weller säpsähti ja ampui. Toiseen osui ja hän putosi portaat alas.

”Pöllönsilmä” oli kerännyt itsensä lattialta ja tähtäsi Welleriä, joka syöksyi tiskin taakse. Laukaus painui viuhuen ohi suoraan peiliin, joka meni säpäleiksi. Maatessaan kyljellään tiskin takana Weller näki sheriffi Bat Guanon kurkistavan saluunan ovista. Hän sanoi Wellerille, ”luotan ettette aiheuta hankaluuksia kaupungissani. Vastaatte muuten minulle”. Guano hävisi näkyvistä.

Weller nousi ylös ja ampui nopeasti kaksi laukausta ja yläkerrasta rynnänneeltä hemmolta irtosi jalka. Välittämättä siitä hän ryntäsi yhdellä jalalla pomppien kohti Welleriä ja karjui kirosanoja. Weller näki ”Pöllönsilmän” tarttuvan isompaan aseeseen ja alkoi kohdistaa sitä Welleriin. Oli toimittava salamannopeasti. Weller näki veitsen tiskillä ja viskasi sen yhdellä jalalla kohti hyppelehtivää miestä rintaan, mies ähkäisi ja kaatui otsalleen puulattialle. Samalla Weller ampui toisessa kädessään olleella aseellaan ”Pöllönsilmää”. Luoti osui asekäteen ja ase kirposi otteesta. Weller syöksähti ja kaatoi ”Pöllönsilmän” lattiaan. Hän osoitti miestä aseella otsaan ja totesi viileästi, ”palkkiorahat tuli ansaittua”.

Laukaus.

Hevonen oli sillä välin tullut tajuihinsa ja katseli ympärilleen hämillään. Kaakki panikoi kuullessaan laukauksia ja kaiken lisäksi ne soivat päässä tuhatkertaisella voimakkuudella. Hän ryntäili ympäri huonetta ja löysi itsensä parvekkeelta. Putosi siinä tohinassa kaiteen yli katuun. Siinä kasaili itseään elämään ja nousi koivilleen. Totesi vierellään kaksi muuta hevosta, jotka seurasivat tapahtumia kiinnostuneina ja hieman ihmetellen parvekkeelta viereen pudonnutta lajitoveriaan. Honda ja Pösö totesivat kuin yhdessä, että onhan meitä moneen junaan. Vanha nainen päättömän miehensä kanssa saapui hevosille ja läksivät niiden kanssa häslinkiä maalle pakoon.

Hevonen huomasi vasten vankkureiden tulimerta tutun hahmon. Hank Weller asteli kohti hotellia raahaten jaloista ”Pöllönsilmää”. Hevonen oli mielissään nähdessään isäntänsä. Weller otti myös ilolla vastaan tosiasian, että kaakki oli selvittänyt päänsä. Hän satuloi hevosen ja nosti saaliinsa röhnöttämään mahalleen hevosen selkään. Weller hyppäsi itsekin ratsaille ja ohjasi ajokkinsa liikkeelle. Hevonen asteli verkkaisesti totutellen taas tahtiin.

Weller vilkaisi taakseen.

Vankkurit paloivat edelleen.

Kun hän käänsi katseensa taas eteen, hän näki sheriffi Bat Guanon, joka sanoi, ”luotan ettette aiheuta hankaluuksia kaupungissani. Vastaatte muuten minulle”. Guano siirtyi syrjään.

Hank Weller ratsuineen asteli pimeyteen.

 

+1
MikaHyvrinen1
Kuopio

"Sometimes My Genius... It's Almost Frightening" - Jeremy Clarkson

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu