Muutama asia, jotka herättävät luottamukseni hallitukseen (koronatilanne).

Viime aikoina on alkanut näyttää siltä, että oppositiossa ei pää enää kestä viruksen aiheuttamassa epävarmuudessa ja epätietoisuudessa toimimista.

Tästä päästään ensimmäiseen asiaan.

1. Kyky ja uskallus sanoa ”emme tiedä”. Ei teeskennellä tietävämme silloin kun ei tiedetä. Kovassa paineessa ja kysymystulvan alla kyetään toimimaan näin.

Oppositiolla on alkanut paletti levitä ja hallitukselta käytännössä vaaditaan tiedon teeskentelyä, koska ei itse kestetä epätietoisuutta.

Tästä päästään toiseen asiaan.

2. Kyky sietää epätietoisuutta ja epävarmuutta, mutta silti kyky tehdä päätöksiä. Kovia päätöksiä. Niin rajoitusten laittamisessa kuin purkamisessa.

Tästä epätietoisuudesta kumpuaa opposition hämmennystä herättävä jankkaus hallituksen linjasta, vaikka se on vesiselvä ja päivänselvä. Syytetty mm.Kokoomuksesta ja Persuista, että hallitus poukkoilee leviämisen ja estämisen välillä, vaikka on ihan silmillä nähtävän ja korvilla kuultavan selvää ettei poukkoilla. Persut jankkaa jo nololla tavalla lauma-immuniteetin olevan hallituksen linja. On syytetty eduskunnan ja parlamentarismin väheksymisestä. Kova syytös vailla pohjaa. Mielestäni tämäkin syytös nousee edellämainitusta syystä. Opposition pää ei enää kestä epävarmuutta. Kokoomus on tähän asti toiminut pääasiassa melko hyvin ja rakentavasti. Nyt lipsuu. Perussuomalaisten kohdalla taivallus tässä koronatilanteessa ei ole ollut kovin kunniakas. Voi käydä lukemassa esimerkkejä allekirjoittaneen blokista.

Tästä päästään kolmanteen asiaan.

3. Vaikka rakentava kritiikki on hyvästä, se voi tuoda uusia näkökulmia, niin ihan kaikkea ei tarvitse hyväksyä. Kaikkea ei tarvitse päästää läpi. Osoittaa johtajuutta kun ei jokaisessa syytöksessä vain hymistellä ja nyökytellä. On kyettävä myös jyrähtelemään tarvittaessa ja katsoa ettei ihan kaikki syytökset mene läpi. Nyt on pääministerinä sen verran jämäkkä lady, että ihan mikä tahansa ei menekään läpi. Myös hallituksen viisikko kokonaisuudessaan ja muukin hallitus vetävät määrätietoisella otteella.

Ja vielä neljäntenä voisi mainita,

4. Kyky myöntää virheet ja puutteet mm. lentokenttä (havaittiin myös rakentavan kritiikin kautta) ja korjata ne kun havaitaan.

Mm. näistä esimerkeistä muodostuu oma luottamukseni hallitukseen. Koko ajan on ollut tunne, että ollaan tilanteen tasalla ja pää on kestänyt epävarmuutta ja epätietoisuutta.

MikaHyvrinen1

"I look forward to discovering further frontiers of my ignorance." - Christopher Hitchens

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu