Numerot tukevat onnistumista EU- neuvotteluissa ja Perussuomalaisten köyhät eväät.

Parhaan ymmärrykseni mukaan, numerot eivät tue narratiivia, ”Suomea vietiin kuin kuoriämpäriä” tai  ”Suomi epäonnistui historiallisesti”.

Eivät vaan tue.

Ja ulkopuoliset raportit (mm. Finacial Times) antavat kuvan pääministeristä, joka piti tiukasti Suomen linjan puolta ja ei ollut ”vietävissä”.

Itseasiassa numerot tukevat vähintään kohtuullista onnistumista.

Suomen nettomaksuasema PARANI hieman tilanteesssa, jossa Britit lähtevät EU:sta. Kyllä tätä voi hyvänä onnistumisena pitää.

Suomi onnistui paremmin kuin ns. nuukanelikko.

Suomi sai enimmäisvastuut kirjattua.

Suomi sai turvattua omat saantonsa mm. maaseudun kehittämisrahat ja lisänä sille vielä 100 miljoonaa harvaanasuttujen alueiden tukea Itä- ja Pohjois-Suomeen. Tämä, koska ei lähdetty muuttamaan omaa aiempaa linjaa täysin ja lähdetty vaatimaan palautuksia, joita ei olisi saatu yhtä paljon. Maaseuturahat olisivat leikkautuneet, jos olisi toimittu näin, kuten muuten leikkautuivatkin yleisesti, paitsi Suomelta nyt. Voin kuvitella sen huudon määrän, jos ne olisivat leikkautuneet. Nuukanelikon palautusten määrään Suomi ei olisi päässyt, koska on huomattavasti pienempi nettomaksaja (ja sellaisena säilyy, itseasiassa budjetti/elpymispaketti yhdistettynä Suomi pienin nettomaksaja).

Oikeuvaltiokirjaus tuli, jossa nyt on määräenemmistö aiemman yksimielisyyden sijaan, joten kukaan yksittäinen maa ei voi blokata.

Tarkkarajaisuus on.

Rahoja ei voi käyttää miten ja mihin lystää vaan siinä on kaksikin kohtaa, jolla valvotaan. Pitää tehdä suunnitelma ja muiden hyväksyä se ja lisäksi Hollannin ajama ns. hätäjarru, jota Suomikin voi vetäistä, jos mielestään havaitsee jossain käytettävän rahoja sellaiseen mihin ei suunnitelmassa sovittu ja hyväksytty.

On kritisoitu sitä, että Suomi maksaa enemmän kuin saa. Pidän erikoisena, että joillekin, ihan kansanedustajillekin ilmeisesti, tullut yllätyksenä.

”Se vasta katastrofaalinen tilanne olisi, että Suomi ajautuisi EU:ssa nettosaajaksi seuraavan seitsemän vuoden aikana. Jos Suomen talouskehitys on hyvää, se johtaa nettomaksuasemaan mutta ylittää myönteisyydessään ne maksut, joita siitä aiheutuu.”:

https://demokraatti.fi/tata-voidaan-pitaa-suomen-versiona-jasenmaksupalautuksista-tutkija-hammastelee-suomalaisen-eu-keskustelun-tasoa/

—————————–

Perussuomalaisten eväät on todella köyhät. He ovat jo etukäteen päättäneet kantansa ja ei ole minkäänlaista kykyä katsoa syntynyttä tulosta sisällöltään ja numeroiltaan ja ymmärtää MIKSI tällainen on tehty ja tarpeellinen. Tuntuu, että he ovat unohtaneet koko koronakriisin, joka velloo edelleen voimakkaana ja iskenyt talouksiin joka puolella. Heidän kykenemättömyytensä johtuu siitä, että heidän kritiikki ei niinkään lähde tästä tuloksesta vaan koko EU:n arvostelusta ja vastustuksesta.

He kritisoivat, mutta mikä on heidän vaihtoehto ja miten sen toteuttaisivat koskien nimenomaan tätä viennin vaikeaa tilannetta? Viennin, jossa Suomen tärkein markkina-alue on juuri EU.

Onko se olla tekemättä mitään? Käpertyä kuoreen? Lähteä EU:sta? Jos on, kertokaa se suoraan ja tehkää aloite siitä vai eikö löydy kanttia?

Valtiovarainministeri Vanhasen mukaan vienti Saksaan putosi -50%. Saksa on Suomelle merkittävä kumppani. Italia esim. taas on Saksalle iso kumppani. Jos esim. Italian annettaisiin romahtaa koronakriisin alle, sillä olisi isoja seurauksia Saksalle ja sitä kautta Suomelle. Nekin uutiskuvat koronatilanteesta mm. Italiasta on nopeasti unohdettu. Kuvat, jotka saapuessaan saivat kysymään ”miksei auteta?”

Eli ei voi ottaa yhtä maata vaan pitää tarkastella kokonaisuutta markkinalueena.

Jopa tällainen maallikko tajuaa miten vaikea ja kriittinen tilanne on. On Suomelle kriittisen tärkeää, että EU, meidän tärkeimpänä vientimarkkinana, alkaa elpymään.

Jos taas se kyykkäisi pitkään kitkuttelevaan taantumaan, sillä olisi vakavat seuraukset Suomelle.

Kun on seurannut Persujen kommentteja, vaikuttaa siltä, että he eivät ymmärrä kuinka vakava tilanne on Suomen viennin kannalta ja sitä kautta koko talouden.

Eikä heillä ole mitään millä he sen ratkaisisivat. Se ei tule ratkeamaan sillä, että kyyhötetään täällä omassa kuoressa keskenämme ja hoetaan Ei Ei, joka asiaan.

 

+7
MikaHyvrinen1
Kuopio

"Sometimes My Genius... It's Almost Frightening" - Jeremy Clarkson

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu