On helppoa huudella kun ei ole päättämässä (koronatilanne).

Kuten otsikko toteaa, on helppoa huudella kun ei ole päättämässä.

Ei tarvitse välittää asioiden monimutkaisuudesta.

Ei tarvitse välittää lainsäädännöstä.

Ei tarvitse välittää perustuslaista.

Ei tarvitse välittää muuttujista.

Ei tarvitse välittää epätietoisuudesta (kukaan ei tiedä viruksesta kaikkea. On elettävä hetkessä).

Ei tarvitse välittää realiteeteista.

Ei tarvitse välittää mistään.

Voi vain huudella. Voi yksinkertaistaa monimutkaisia asioita, voi vetää mutkat suoriksi

En pysty edes kuvittelemaan minkälainen määrä asioita on hallituksen pöydällä tällä hetkellä, monimutkaisia asioita, joissa paljon muuttujia.

Ei pysty tekemään asioita milloin tahansa, tuosta vain.

Tämä on huutelijoiden etu. He pystyvät.

Ja jälkiviisaat ovat aina neroja.

Kaikkein vaikein paikka on hetkessä eläjillä ja asioista sillä hetkellä päättävillä.

Heillä ei ole ylellisyyttä huuteluun ja jälkiviisauteen. Heillä ei ole ylellisyyttä olla piittaamatta lainsäädännöstä, perustuslaista, muuttujista, epätietoisuudesta jne.

Vihjailut, ettei hallitus ottaisi asiaa vakavasti tai olemattoman valtataistelun lietsominen tai valheellisten väitteiden levittäminen (etenkin Persut ovat tässä kunnostautuneet) tai vaatimukset koko halllitusohjelman uudelleen kirjoittamisella (tietysti vaatijan näköiseksi), eivät tue käsissä olevaa tehtävää.

Eiköhän tehdyt toimet ja liikkeelle laitettu rahamäärä (jota tulee lisää vielä) kerro vakavasti ottamisesta. Eiköhän hallituksessa tiedetä realiteetti hallitusohjelman taloudellisesta näkökulmasta (valtiovarainministeri Kulmuni HS:ssä jo avasikin asiaa).

On elettävä hetkessä, on osattava reagoida puutteisiin kun havaitaan (lentokenttä), on osattava myöntää virheet (pääministeri Marin suoraselkäisesti lentokentän havaituissa puutteissa), on osattava säätää toimia ja kokonaisuutta, on pyrittävä tekemään parhaansa.

Huutelijan osa on helppo.

Tilanteen hoitajan ja asioista päättävän ei.

Täydellisyyttä on kohtuutonta vaatia näin laajassa ja monimutkaisessa tilanteessa, jossa kaikkeen ei ole antaa vastauksia.

Pääasia, että hallitus ja kaikki heidän tukenaan olevat viranomaiset, siivoojat, opettajat, vanhemmat, lääkärit, sairaanhoitajat jne., tekevät parhaansa ja antavat kaikkensa.

Ja tästä ei ole mitään epäselvyyttä. Varmasti näin ovat tehneet ja tekevät jatkossakin. Pitkää päivää, yötä pyöten.

+5
MikaHyvrinen1
Kuopio

"Sometimes My Genius... It's Almost Frightening" - Jeremy Clarkson

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu