Perussuomalaiset- orkesterin sinfoninen teos tuuballe ja kahdelle torvelle.

”Hyvää iltapäivää, täällä kulttuuritoimittaja Aimo Liuta. Olen täällä eduskuntatalon portaiden välittömässä läheisyydessä. Täällä on myös muita toimittajia ja on myös toimittajia, jotka eivät ole täällä. Kun katson vasemmalle, näen Marskin ratsastavan hevosellaan. Kun katson oikealle, näen oikealle. Siellä päivystää tilaisuutta seuraamassa kohta esiintyvän orkesterin ihailija. Hänen paidassaan lukee ”Suomi takaisin kuntavaaleissa”. Jäämme porukalla ihmettelemään mitä helvettiä se tarkoittaa?

Kun katson taakseni, näen toisen toimittajan tuijottavan lasittunein katsein ja selvästi liian lähellä, onhan korona vai onko kyse jännityksen tuomasta salpaantumisesta, jonka havaitsen hänen olemuksessaan?

Kun katson ylös, näen lokin aukovan peräaukkoaan enteilevästi.

Kun katson alas, näen muurahaisen kantavan itseään paljon isompaa taakkaa harteillaan. Ihailen tässä sujuvasti hänen ahkeruuttaan. Ehkä hänellä onnistaa kuningattaren kanssa illemmalla… wink wink.

Ilmassa on havaittavissa suurta jännityksen tuntua. Eduskuntatalo kohoaa edessämme ylväänä. Saa nähdä vedetäänkö sen edessä millainen performanssi hetken kuluttua.

Miksi olemme täällä? Sitä kysymme toisiltamme ja itseltämme. Kerron sen teille. Olemme täällä todistamassa maailman ensi-iltaa orkesterilta nimeltä Perssuomalaiset… ai sori, korjaan Perussuomalaiset. Se on tunnettu ilkeilevän melankolisesta, menneisyyteen haikailevasta räimeestä, josta kukaan ei tahdo saada selvää. Sen tunnetuimpia hittejä ovat: ”Maahanmuuttajat, maahanmuuttajat”, ”Haitalliset vieraslajit”, ”Totuus Kiihottaa”, ”Vihervasemmistonaisiin kohdistetut raiskaustoiveet”, ”Ampuisinko homoa päähän?” (nämä kaksi viime mainittua löytyy kokoelmalta Scripta- rasistista mölinää. Ne on kirjoittanut taiteilija nimeltä Halla-aho), ”Nyt en ymmärrä”, ”Maahanmuuttajat vie meidän naiset”, ”Nainen se imuroi ja pyykkiä pesee”, ”Herra Hakkaraisen uudet legot” ja punk-vivahteinen ”EU on perseestä tutustumatta”.

Tässä esimerkkinä pari sanoitusta mainituista kappaleista Scripta- kokoelmalta:

Meille on kerrottu, että orkesterilta tulee ulos nyt uusi kappale. Se on sinfoninen, leuat loksauttava teos tuuballe ja kahdelle torvelle.

Näenkö ovien aukenevan? Kyllä, auton ovet aukenevat. Se on taksi, josta mönkii soosissa hoiperteleva putkimies. Ainakin esittelemästään hymystä voisi päätellä asian. Hän rähisee jotain epäselvää taksimiehelle, joka vetäisee autonsa oven kiinni ja kaahaa paikalta kuin olisi jo. Rähisevä putkimies nostelee housujaan ja kiveksiään. Hän on jo iäkkäämpi herrasmies. Näen hänen hoipertelevan kohti kansallismuseota ja törmäävän katuvalotolppaan. Hän nousee ylös urheasti ja jatkaa taivallustaan kohti torumista, jos hänellä on vaimo tai miesystävä. Jos ei ole, niin auvoisaa unohdusta.

Jaha, poliisi sattuikin juuri ajamaan ohi ja pysähtyi kohdalle. Mies nostetaan vankkureihin rähinän ja noitumisen saattelemana ja jäämme arvailemaan miten tarina etenee.

Nyt huomaan päivän päätapahtuman alkavan. Orkesteri on tuomassa paikalle kahta torvea. Mikit ovat viritetty ja yleisö, joka toivoisi pääsevänsä pikaisesti pois, odottaa ensimmäisiä sävelmiä.

Toinen torvista on nimeltään Tavio ja toinen Mäkelä. Teoksen nimi on raflaavasti nimetty ”epäisänmaallinen pääministeri”.

Kappale käynnistyy.

Molemmat torvet suoltavat ilmoille melkoista tuubaa.

Sisältö on lähinnä epämääräistä maalailua.

Teos kestää likimain liian kauan. Yleisö pääsee esittämään kysymyksiä teoksesta.

Moni kysyy samaa asiaa eli sisällöstä.

Vastausta ei saada.

Teoksen sisältö jää kaikille arvoitukseksi. Arvelemme, että oli kyse vain levittää epäilyjä teoksen kohteena ollutta kohtaan.

Orkesteri vie torvet pois. Katselemme toisiimme ja itseemme, että mitähän nyt taas?! Olisihan tämänkin ajan voinut paremminkin viettää.

Tämä oli jopa kyseisen orkesterin mittapuulla hämmentävä teos. Siihen ei ollut etukäteen ladattu odotuksia eikä ne myöskään täyttyneet.

Alamme pakata kimpsujamme ja harkita vaihtavamme alaa.

Näen citykanin jälttävän heinää. Ajattelen, että etpä arvaakaan kuinka onnekas olet, ettei sinun tarvitse tällaista kuunnella.

Poliisihevonen ratsastajineen astelee ylväänä pitkin Mannerheimintietä. Hevonen mulkaiseen paljon puhuvasti suuntaamme.

Hän ulkoistaa pieremisen saattelemana itsensä kadulle kuin ilmaistaakseen sympatiansa meitä kohtaan.

Kyllä tällä tasolla pitäisi pystyä parempaan kuin kyseinen orkesteri, tuumaamme kuin yhdessä hevosen kanssa.

Kiitoksia paljon seurastanne. Täällä kulttuuritoimittaja Aimo Liuta, eduskunnan portaat. Lopetan täältä tähän enkä hetkeäkään liian aikaisin”.

 

+2
MikaHyvrinen1
Kuopio

"Sometimes My Genius... It's Almost Frightening" - Jeremy Clarkson

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu