Perussuomalaiset ovat häijy puolue, joka luo Suomelle haitallista kuvaa ulospäin (Valko-Venäjän tilanne/välikysymys).

Perussuomalaiset toteavat heti välikysymyksensä alkuun (löytyy liitteenä):

Valko-Venäjä on hyökännyt aggressiivisesti Puolan ja Liettuan rajoilla käyttäen laittomasti EU:n alueelle pyrkiviä siirtolaisia hyväkseen.

Väite 1. Että siirtolaiset olisivat laittomasti EU:n alueelle pyrkiviä.

On ollut tiedossa jo kuukausia, että nimenomaan Valko-Venäjän hallinto on tuonut näitä ihmisiä maahansa. Luvanneet heille ilmeisesti pääsyn EU:n alueelle Minskin kautta. Järjestäneet lentoja. Eivät he ole saaneet yht’äkkiä päähänsä, että lähdemmepä Valko-Venäjälle. Eivät he laittomasti ole pyrkineet. Tämä on järjestetty tilanne.

Joukossa on myös ihmisiä, jotka ovat lähteneet esim. Irakista vainoa pakoon ja ovat itse ostaneet lentoliput kuullessaan Valko-Venäjän lupauksista.

https://yle.fi/uutiset/3-12186700

”Abbas palaa istumaan lähtöportin penkille Istanbulin kentällä. Seurueeseen kuuluu myös kaksi hänen veljeään, toisen veljen vaimo sekä kuusivuotias poika. Poika on nukahtanut lähtöportin penkille pipo päässä ja hirviökuvioinen kevyt talvitakki päällään.”…

…”Hän päätti lähteä yrittämään.

Katsomme hiljenneellä lähtöportilla puhelimesta uutiskuvia Puolan-vastaisen rajan vaikeasta tilanteesta. Kysyn, tietääkö hän, miten kylmää ja vaarallista raja-alueella tällä hetkellä on. Miten tilanne on vaikeutunut entisestään viime päivistä.

Abbas yrittää selittää tilannetta omasta näkökulmastaan.

Hän sanoo, etteivät he voineet jäädä Irakiin vainon takia. Tarkemmin hän ei halua tilannettaan haastattelussa avata.

Abbas kertoo totta kai tietävänsä, miten vaikea reitti on päästä lopulta Puolaan ja sieltä turvaan. Reitti on vaarallinen, mutta erona Irakiin, tällä reitillä hän näkee toivoa. Irak on vain vaarallinen, ilman toivoa.

– Pakko valita kahden pahan välistä, mutta yritämme päästä elämässä eteenpäin.

Seurue ei halua nimiään julki eikä heidän kasvojaan saa kuvata. Yle näki heidän Irakin passinsa ja matkalippunsa.

Minskin-lippujen mitätöinti ei ole muuttanut suunnitelmia. He yrittävät edelleen Euroopan unioniin.

– Mikä EU-maa vain käy, kunhan saa elää rauhassa, Abbas.”

 

Näiden hyväksikäytettyjen ihmisten leimaaminen on mm. sitä, että heidät lyödään yhteen nippuun. Muodottomaksi massaksi, jossa ei ole yksittäisiä kohtaloita olemassa.

 

Nyt sitten Valko-Venäjä yrittänyt sotilaidenkin avustuksella työntää heitä rajan yli Puolaan.

Kyseessä ei ole pakolaiskriisi. Taustalla ei ole jotain syytä kuten Syyrian sodan aikaan, jolloin se oli se liikkeelle laittava voima. Määrätkin oli silloin ihan eri tasoa. Nämä ihmiset (joitain tuhansia) on tuotu sinne tarkoituksena tehdä heistä propagandaväline. Luvattu pääsyä EU:n puolelle. Propagandassa, jossa Lukasenka onnistunut.

”Ylen kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen kertoo, että Valko-Venäjän tiedotusvälineet nostivat Bruzgin rajanylityspaikan tapahtumat Valko-Venäjän hallinnon voitoksi.

– Media täällä otsikoi, että näin Puola rankaisee viattomia siirtolaisia.”

https://yle.fi/uutiset/3-12189901

 

Väite 2.

Valko-Venäjä käyttää näitä ihmisiä hyväkseen.

Tämä pitää paikkansa eli Persut tiedostavat näiden ihmisten olevan hyväksikäytettyjä tässä tilanteessa.

Silti Persut leimaavat nämä hyväksikäytetyt ja lietsovat heitä vastaan.

Esim.: ”Siirtolaisten päästäminen alueelle aiheuttaisi jälleen tilanteen, jossa siirtolaisen joukko vaeltaisi pitkin Eurooppaa parhaaksi katsomiinsa maihin ja aiheuttaisi epäjärjestystä niin turvallisuuden kuin hyvinvointijärjestelmän kestävyyden kannalta.”

Persujen mukaan automaattisesti jokainen joukossa on turvallisuusuhka ja epäjärjestyksen aiheuttaja. Vertaaminen vuoden 2015 tilanteeseen (”aiheuttaisi jälleen”) on suhteellisuudentajun menettämistä. Silloin puhuttiin yli miljoonasta turvapaikanhakijasta Syyrian sodan liikkeelle ajamana. Nyt joistain tuhansista tilanteessa, joka ei ole pakolaiskriisi.

Tässä PS-nuorison pj.:

 

Meidän oppositiolle ei näytä myöskään se olevan ongelma, että Puola ei päästä esim. avustusjärjestöjä ja ihmisoikeustoimijoita rajalle:

 

Lisäksi Persut hyökkäävät Suomen hallitusta vastaan murentamalla hallituksen hyvin selvää viestiä, joka kuuluu:

Pääministeri Marin (kyselytunti 11.11.21):

”haluan myös vakuuttaa sen, että ilman muuta hallitus tällaisessa vastaavassa tilanteessa toimisi ja koko Suomi toimisi. Me emme tällaista toimintaa hyväksy tuolla rajalla, me emme hyväksyisi sitä omilla rajoillamme”

He hyökkäävät ulkoministeri Haavistoa vastaan, koska hän totesi:

Siellä voi aina olla niitä, jotka oikeasti tarvitsevat humatääristä apua, joiden hengestä ja terveydestä voi olla juuri sillä hetkellä kysymys.

Että näiden auttamiseen pitää aina säilyttää mahdollisuus.

Tämä on Persuille ongelma. Miksi? Koska he eivät halua auttaa ketään. Haaviston kuvailema tilanne on jo Puolankin rajalla, jossa lapsia kuollut hypotermiaan. Ja kukaan ei tee mitään, koska näistä ihmisistä on tullut pelkkiä pelinappuloita ja esineitä.

Persuille Haaviston lausunto on ongelma. Siis esim. hengenhädässäkin olevan auttaminen.

 

Persut itse antavat kuvaa, että Suomi ei tekisi mitään ja rajat olisivat kaikille auki.

”Suomen osalta voidaan perustellusti olettaa, että mikäli hybridihyökkäyksen välineenä käytetty siirtolaisjoukko lähestyisi Suomea, hallitus lähettäisi rajaviranomaisille muistutuksen kansainvälisiä sopimuksia noudattavasta maahantulon mahdollistavasta toimintamallista ja vastaanottokeskukset perustettaisiin ennätysajassa.”

Ei voida olettaa.

Kokoomuksen Kimmo Sasi vähän vastaavanlaisesti maalailee älyttömyyksiä olkiukkoilemalla:

”Otetaan kuviteltu hyytävä esimerkki.

Suomen 1 300 kilometriä pitkälle rajalle ilmestyy miljoona maastopukuista miestä maastoautoissa ja pesäpallomailat kädessä. He huutavat rajan yli: asylum. Rajavartiosto soittaa sisäministeri Maria Ohisalolle ja kysyy neuvoa, mitä nyt tehdään. Ohisalo luonnollisesti vastaa: ”Jokaisella on oikeus turvapaikkakäsittelyyn. Olkaa kohteliaita ja päästäkää heidät maahan ja kehottakaa ajamaan viranomaisen luokse, joka käsittelee hakemuksen pakolaisstatuksesta”.”

(https://www.verkkouutiset.fi/suomi-voi-kayttaa-vakivaltaa-estaakseen-laittoman-maahantulon/#18ddcfcc)

 

Tämä ei ole hallituksen viesti.

Persut pelaa Lukasenkan pussiin. Persut antavat kuvaa, joka on haitallinen Suomelle (kts. liitteenä oleva kirjoitus).

Josta tullaankin mielenkiintoiseen huomioon.

Arvatkaa kaksi sanaa, joita Persujen välikysymyksessä ei mainita kertaakaan, vaikka kyseessä muka välikysymys hybridivaikuttamisesta Valko-venäjän tilanteen johdosta?

Ne ovat Lukasenka ja Putin.

Jälkimmäinen on Suomen kannalta hybridivaikuttamisen kyseessä olleessa vielä oleellisempi. Myöskään Venäjää välikysymyksessä ei mainita. Jos Persut vilkaisette karttaa, niin Venäjä on Suomen rajanaapuri, ei Valko-Venäjä.

Jotta samanlainen tilanne kohtaisi Suomea kuin nyt Puolan rajalla, niin se vaatisi Venäjän toistavan Valko-Venäjän toimintamallia.

Rajavartiolaitoksen tilanne- ja riskianalyysiyksikön päällikkö Mikko Lehmus:

(Yle 13.11.21)

Kuinka todennäköistä on, että Venäjä päättäisi alkaa roudata ihmisiä maahansa ja sitten tuoda heitä sotilaiden ohjastamana rajalle ja alkaa työntää Suomen rajan yli?

Sehän olisi selvä vihamielinen teko, johon tottakai Suomen valtio reagoisi. Ja kyllä Venäjä sen tietää (historia jo kertoo heille ettei tänne kannata tulla rähisemään).

Kaiken lisäksi olisi erittäin typerä teko Venäjältä. En usko Putinin olevan niin tyhmä. Onhan Venäjä ottanut eroa Valko-Venäjäänkin kun Lukasenka uhkasi kaasun katkaisemisella. Venäjä irtisanoutui tästä täysin.

 

Eli Persut tiedostavat ihmisiä käytettävän hyväksi ja silti leimaavat näitä hyväksikäytettyjä ja lietsovat heitä vastaan.

Murentavat hallituksen viestiä antamalla kuvaa ettei mitään tehtäisi.

Antavat viestiä ettei ketään tule auttaa, ei edes lapsia/perheitä.

Yksi typerimmistä argumenteista tässä ja esim. Afganistanin tilanteessa on ”kun ei kaikkia voi kuitenkaan auttaa”. Otetaan Estonian uppoaminen. Kun pelastajat saapuivat paikalle, oli selvää ettei kaikkia voida auttaa, edes laivasta ulos päässeitä, mutta silti pelastajat hyppäsivät helikoptereista myrskyisään mereen ja auttoivat niitä, joita pystyivät.

Ja Kokoomus mukana välikysymyksessä. Joku Twitterissä totesi, että Persujen suurin poliittinen saavutus on nyky Kokoomus.

Ja koko oppositio mukana myös.

 

Eli kannattaa pitää mielessä kun seuraatte Persujen ja opposition Twitter viestejä ja puheenvuoroja eduskunnassa, että he tiedostavat rajalle tuotujen ihmisten olevan hyväksikäytettyjä. Mukana lapsia, vanhempia ihmisiä, heikkokuntoisia.

 

——————————————

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Sivut/VK_5+2021.aspx

 

——————————————

 

 

 

 

+5
MikaHyvrinen1
Kuopio

"Sometimes I stagger even myself with my genius" -Jeremy Clarkson

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu