Perussuomalaisten vastuuttomuus on eskaloitunut.

Kuvaliite kertoo millä tasolla jo liikutaan sosiaalisen median kommenteissa.

Perussuomalaiset ovat vastustaneet maalittamisen kriminalisointia (ei siis kielletä kritiikkiä vaan viranomaisiin kohdistuvaa, heidän työnsä hoitoon vaikuttamisyrityksiä).

He ovat vaatineet kiihottaminen kansanryhmää kohtaan -lain poistamista.

He ovat vähätelleet ja suhtautuneet täysin välinpitämättömästi omien edustajiensa rasistisiin ym. puheisiin, koska sananvapaus. He ovat lietsoneet mielikuvaa, että mitä tahansa saa sanoa, kelle tahansa, miten tahansa. Ei saa puuttua, koska sananvapaus.

He ovat itse osallistuneet sosiaalisessa mediassa esim. viranomaisten solvaamiseen, esimerkkinä vaikka PS eduskuntaryhmän vpj. Jani Mäkelä, joka kutsui THL:n viranomaisia pelleiksi tässä koronavirus tilanteen hoidon yhteydessä.

He levittävät disinformaatiota puheenjohtajaa myöten.

jne.

jne.

Perussuomalaisten viestistä innostuneena heidän kannattajansa, ihan omilla nimillään ja kasvoillaan, suoltavat sosiaalisessa mediassa ja median uutisten kommenttikentissä aivan ala-arvoista törkyä.

Se kohdistuu sisäministeri Ohisaloon ja muihinkin hallituksen naispuheenjohtajiin. Heitä solvataan ja jopa suoraan uhkaillaan. Kohdistuu valtakunnansyyttäjään, jota on viime aikoina myös maalitettu yrittäen vaikuttaa hänen työhönsä. Se kohdistuu viranomaisiin. Se kohdistuu aivan tavallisiin ihmisiin (voi käydä, vaikka katsomassa mainitun Mäkelän vastauksia Twitterissä ihmisille. Ei uskoisi kansanedustajaksi).

Ei ole ongelmaa todeta, että Perussuomalaiset ovat isolta osalta vastuussa tällaisen yleistymisestä ja normalisoitumisesta. Osaltaan voi heittää vastuuta myös joillekin medioille, jotka eivät millään tavalla moderoi omien uutistensa kommenttikenttiä. Turha tulla sanomaan, ettei se onnistuisi. Kyllä onnistuu, jos haluaa. Ehkä siihen puuttumattomuus tuo lisää klikkejä sivustolle ja uutisiin. Osaltaan myös siksi, että päästävät Persut niin helpolla kuten pj. Halla-ahon.

Ei olla kovin kaukana tilanteesta, että joku ryhtyy sanoista tekoihin.

Katsokaa vain siinä tilanteessa miten Perussuomalaisten johto ja edustajat tulevat pesemään kätensä vastuusta.

 

0
MikaHyvrinen1
Kuopio

"Sometimes My Genius... It's Almost Frightening" - Jeremy Clarkson

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu