Scripta- blokin Jussi Halla-aho operoi edelleen.

En ota tähän Scripta- blokin juttuja vaan ihan tuoreen viestin, joka on avoimen rasistinen ja ihmisiä pilkkaava (mm. kielitaitoa):

Mihin tämä liittyi? Se liittyi sisäministeriön valmistelemaan muutokseen lakiin, jolla turvapaikkahakemuskäsittelyn aikana jo työllistyneille ja kotoutuneille, mutta kielteisen päätöksen saaneille, voitaisiin mahdollistaa oleskeluluvan myöntäminen. Eli ihmisille, jotka olisivat hakuprosessin aikana kotoutuneet ja päässeet kiinni yhteiskuntaan. Prosessin, joka joskus voi kestää.

Nythän kielteinen päätös johtaa työpaikan menettämiseen ja myös maassa oleskelun luvalliseen loppumiseen. Ongelmaa tulee myös, jos maa, johon palautettaisiin, ei ota vastaan.

Edellinen hallitus, jossa Perussuomalaiset olivat, poisti mahdollisuuden myöntää mainitun kaltaisille ihmisille oleskelulupa humanitaarisin perustein eli Persut olivat itse luomassa tällaisten väliinputoajien joukkoa. Samainen hallitus teki myös muita prosessia heikentäviä toimenpiteitä ja myös hakijan oikeuturvan kannalta negatiivisia mm. oikeus avustajaan puhuttelussa poistettiin.

Humanitaarisin perustein myönnettävä oleskelulupa oli aiemmin mahdollista ja sitä nyt valmistellaan palautettavaksi, jotta ei syntyisi tällaista väliinputoajien, laittomasti maassa oleskelevien joukkoa, joka olisi jo ollut kotoutunut ja kiinni työelämässä, mutta ei voida palauttaakaan.

Luvan myöntäminen on tapauskohtainen ja harkinnanvarainen, ei automaatio. Eli Persujen väitteet, että kaikille turvapaikanhakijoille tarjotaan oleskelulupa ja kaikkien halutaan jäävän, ei pidä paikkaansa.

Sisäministeri Ohisalo vuosi sitten:

”Vakaviin rikoksiin syyllistyneet palautetaan, minkä ulkomaalaislaki mahdollistaa jo nyt”.

https://yle.fi/uutiset/3-10995082?fbclid=IwAR0WJcLdMhFVctKstR9XKgK2Mdrqqkyu9Sb22bv426-aqntQ67NyocrWxBg

Tarkoituksena on nyt laittaa hakuprosessi kuntoon.

Halla-aho vääristelee tuttuun tyyliinsä, joka tietysti uppoaa kannattajiinsa:

 

Kysymys Kokoomukselle ja Keskustalle. Oikeastiko olisitte valmiit samaan hallitukseen tämän rasistin ja ihmisten pilkkaajan kanssa, jopa hänen johtamaansa?

Ja Halla-aholle haaste.

Seuraavan kerran kun olette tv:n keskusteluohjelmassa, jossa aiheena jotenkin maahanmuutto/turvapaikanhakijat, puhukaa siellä samoin kuin somessa. Käyttäkää samanlaista retoriikkaa kuin Scriptassa ja

Liikkeellähän on kaksi Halla-ahoa, jotka ovat yksi ja sama henkilö. On tv:ssä rauhallisesti esiintyvä Halla-aho ja sitten on se Scripta- blokin Halla-aho, joka toimii somessa. Scripta Halla-aho ei ole hävinnyt mihinkään.

————————

-Pertti, olet etnonationalisti ja rasisti, natsien kanssa hengailija.

-Mitä, joutua pois puolueesta?

-Ei suinkaan. Voit jäädä.

-Saan jäädä? On hullu puolue!

MikaHyvrinen1

"I look forward to discovering further frontiers of my ignorance." - Christopher Hitchens

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu