Selvennän öyhöille ja kiihkoilijoille Haavisto jutun lopputuloksen.

Tässä alkuun PeVin päätös ja mietintö:

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Mietinto/Sivut/PeVM_26+2020.aspx

 

Siis PeV on katsonut Haaviston toimineen moitittavasti suhteessa mm. hallintolakiin, yhdessä muistutuksen kohdassa neljästä (Virkamienen siirto toiseen tehtävään. Ei tapahtunut, virkamies edelleen toimessaan. Huomioitu mietinnössä).

Haavisto ei ole kuitenkaan toiminut niin, että hän olisi rikkonut virkavelvollisuuttaan tai, että hänet tulisi asettaa rikosoikeudelliseen vastuuseen.

Näin olleen PeVin kannanotto = Haavisto ei ole virkatoimissaan toiminut lainvastaisesti.

Haavistoa ei ole tuomittu rikoksesta. Hän ei ole rikollinen.

Eduskunta äänesti Persujen epäluottamuksen pohjalta.

Eduskunta antoi luottamuksen (Keskusta äänesti mielestäni aivan oikein suhteessa päätökseen).

Haavistolla ei ole estettä jatkaa tehtävässään.

————————–

 

Näet linnunpoikasen tiellä hortoilemassa. Päätät kävellä päin punaisia pelastaaksesi linnunpoikasen. Poliisi näkee tämän ja pysäyttää. Poliisi kyselee ja arvioi tilanteen. Oliko liikenteelle vaaraa? Ei ollut, autoja vähän liikenteessä. Miten olit itse arvioinut tilanteen, mikä sinun näkökulmasi? He näkevät sinun toimineen moitittavasti kävellessäsi punaisia päin, mutta päättää olla sakottamatta kokonaisuuden arvioituaan.

MikaHyvrinen1

"I look forward to discovering further frontiers of my ignorance." - Christopher Hitchens

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu