Mitä on isänmaallisuus?

Kävin juuri Lontoossa, kaupungissa johon ei kyllästy koskaan. Lontoon taidemuseot ovat huikeita, etenkin Tate Modern, Victoria & Albet Museum ja National Gallery. Viimeksi mainitussa silmään pisti jo  kaukaa huikean kaunis järvimaisema, ja piti oikein mennä lähempää katsomaan, että mikäs se siinä. Keitelehän se oli, Akseli Gallen-Kallelan maalaus vuodelta 1905. Tuntui hienolta nähdä tässä monikulttuurisuuden mekassa myös yksi suomalainen maalaus. National Gallery, niin. Kansallisgalleria ei siis ainakaan Britanniassa tarkoita vain brittitaiteen pyhäkköä.

Kohta sen jälkeen törmäsin myös kirjakaupassa suomalaiseen teokseen: myyntipöydällä komeili Pajtim Statovcin romaanin Kissani Jugoslavia (2014) englanninkielinen käännös My Cat Yugoslavia. Hyvä Suomi! Näin hyvältä tuntui viimeksi kun Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden ja Leijonat paljastuivat kaiken muun hyvän lisäksi myös lukumiehiksi.

Mietin mikä se tunne oli mikä sydämessäni läikähti, ja paremman puutteessa kutsun sitä isänmaallisuudeksi. Sitähän se on: ylpeyttä siitä mitä oman kansan parhaat miehet ovat saaneet aikaan. Tietoisuutta siitä että meistäkin on jäänyt jotain mikä maailmalla muistetaan.

Kotimaahan palattuani sain harmikseni huomata, että jotain niin jaloa kuin aito isänmaallisuus ollaan tahraamassa kutsumalla kansallismielisyydeksi jotain, mikä on kaikkea muuta. ”Kansallismielisten liittouma” (KL) järjestää elokuussa Turun terrori-iskun muistopäivänä kulkueen, jonka päätteeksi lasketaan kukkalaite Aurajokeen. Tietenkin tapahtuman tarkoituksena on kritisoida uutta hallitusta ja koko valtiovaltaa, koska KL on äärioikeiston koalitio, joka niittaa yhteen hovioikeudessa kielletyn Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL), Soldiers of Odinin ja Suomen Sisun kaltaisia toimijoita.

Ei näitten uusnatsien marssilla ole mitään tekemistä kansallismielisyyden kanssa. PVL on ruotsalaisen natsijärjestön suomalainen etäispesäke. Heidän marssinsa on pelkästään terrori-iskun uhrien muiston häpäisyä, surkea yritys käyttää viattomia uhreja uusnatsien keppihevosena ja hurskastella meidän kaikkien tuntemalla surulla. Jos vastenmielistä moraaliposeerausta on olemassa, niin tämä uusnatsien kukkaistyttöily on juuri sitä. Burleski on vähemmän groteskia.

0
MikaLamminp

Olen julkaissut teokset Eila ja Ossi – Suomen kielen alkeisoppikirja (Gummerus 2010), Mies joka putosi jaloilleen (romaani, Oppian 2020) ja Siltoja – Opettajan koronapäiväkirja (Oppian 2021).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu