Häirikkö ja toimittajat

”Rähinä tunkeutuu jokaiseen kotiin, kaikki muuttuu julkiseksi tilaksi ja jokaisesta silmätikusta tulee julkista riistaa. Suomen kaltaisessa maailman onnellisimmassa maassa voi lopputuloksena olla tilanne, jossa gallupsuosiossa paistattelevan puolueen puheenjohtaja ja varteenotettava pääministerikandidaatti kehuu julkisesti häirikköä, joka fantasioi videoillaan vastustajiensa joukkoraiskauksista.” (Tommi Melenderin esseestä ”Poliittisen raivon aika”, Suomen Kuvalehti 8.5.2020)

Vaikka häirikön show jatkuukin, jokin on muuttunut. Hänen fanipoikansa ei ole enää puolueen puheenjohtaja eikä seuraajakaan taida niin hyvin purra, että pääministeriksi pääsisi.

Eräs toimittaja on tuomittu sakkoihin erään entisen oululaisen kaupunginvaltuutetun kunnian loukkaamisesta. Kyse oli toimittajan twiitistä huhtikuussa 2019. Toimittaja oli kommentoinut Twitterissä Oulun käräjäoikeuden päätöstä, joka liittyi toimittaja Johanna Vehkoon saamaan tuomioon häirikköön kohdistuneesta kunnianloukkauksesta.

Toimittaja ja tietokirjailija Johanna Vehkoo on saanut Kansainvälisen lehdistöinstituutin (IPI) Suomen ryhmän sananvapauspalkinnon. Vehkoo on ryhmän mukaan rohkeasti tuonut julkiseen keskusteluun teemoja, jotka liittyvät valeuutisiin, vihapuheeseen ja vaientamiseen. Vähän samanlainen tapaus on toimittaja Jessikka Aro, jonka kirja Putinin trollit on ollut kansainvälinen myynti- ja arvostelumenestys, joka on nyt vielä ajankohtaisempi kuin ilmestyessään. Häntäkin häiriköt ovat maalittaneet.

Vehkoo tuomittiin käräjäoikeudessa ja Helsingin hovioikeudessa sakkoihin, mutta korkein oikeus kumosi sittemmin tuomion ja vapautti hänet syytteestä. Vapauttava tuomio perustuu arvioon, että kyseessä oli poliitikon arvostelu sellaisin perustein, joiden vuoksi rangaistus ei ollut perusteltu. Ratkaisussa on kuitenkin edelleen selvä ongelma. Siinä katsotaan edelleen vaikkapa ”natsipellen” tai ”rasistin” olevan loukkaavia ilmaisuja, ja niiden totuudellisuuteen oikeus hyvinkin keinotekoisesti pyrki olemaan ottamatta kantaa. Ongelmaksi jää siis, että paikkansapitävästä ilmaisusta voi edelleen saada tuomion.

Eli kun joku höpönassu jossain blogissa ilmeisesti (toivottavasti) vitsinä heitti ”ajatuksen”, että tämän jälkeen ketä vain voi kutsua ”suvakkihuoraksi”, niin ei voi, ellei kyseessä ole avarakatseisuudestaan kuuluisa prostituoitu.

Toimittaja lähetti twiitissään terveisiä Oulun käräjäoikeudelle ja luonnehti häirikköä ”vastenmieliseksi ja halveksittavaksi ihmiskunnan loppusijoitussaastaksi” ja ”niin sanotuksi kusipääksi”.

Onneksi en ole Twitterissä. Olisin varmaan jo käräjillä… jostain syystä pahimmat törkyturvat ovat myös oikeita prinsessoja, jotka imuroivat herneen nenäänsä millaisen patjakasan alta tahansa.

Oulun käräjäoikeus ei ilmeisesti oppinut edellisestä virheestään mitään. Taasko pitää show’ta jatkaa korkeimpaan oikeuteen asti niin kuin Vehkoon tapauksessa?

 

+6
MikaLamminp
Vihreät

Olen julkaissut teokset Talvimatka (runoja, Oppian 2022), Eila ja Ossi – Suomen kielen alkeisoppikirja (Gummerus 2010), Mies joka putosi jaloilleen (romaani, Oppian 2020) ja Siltoja – Opettajan koronapäiväkirja (Oppian 2021).

Kuvan otti Timo Jakonen (Turun Sanomat)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu