Historian oikealla puolella (woke 3)

Viime kesänä konservatiiviälykkö Nate Hochman pohdiskeli republikaanisen puolueen uutta suuntaa The New York Timesin sivuilla. Hän uskoo kristillisen oikeiston otteen puolueesta olevan lipsumassa.

Hochman siteerasi katolista konservatiivia Matthew Schmitzia, jonka mukaan maallisten ja uskovien väliset taistelut ovat mennyttä. Uusi metapoliittinen taistelu käydään wokeiston ja anti-wokeiston välillä.

Anti-wokeisto keskittyy ennen kaikkea ajamaan tietynlaista tieteentulkintaa, traditionaalista kuvaa sukupuolten suhteista ja seksuaalisuudesta sekä kansallismielistä ulko- ja maahanmuuttopolitiikka. Uusi republikaaninen oikeisto on enemmänkin kokoelma asenteita kuin konkreettisia poliittisia tavoitteita.

 

Republikaaneihin pesiytynyt tyhjää jauhava näennäiskonservatismi on hyvää vauhtia tulossa Suomeenkin, eikä maahantuojasta ole epäilystä.

Turkulainen politiikan tutkija Rauli Mickelsson kirjoitti Facebookissa 27.9.2022 näin:

”En ymmärrä tätä pätkää, jonka otin perussuomalaisten suomalaisuusohjelmasta. Siinä syytetään, että yliopistoissa on vallalla woke- ja cancel-kulttuuri. Olen viettänyt oli 35 vuotta yliopistoissa Turussa, Tampereella ja pienillä keikoille Helsingissä. En ole törmännyt tämäntapaiseen kulttuuriin. Ovatko muut, vai ovatko Ilmari ja Riikka keksineet mörön:

”KULTTUURIRIMME UHKANA

”Kieltämisen kulttuuri” on yliopistomaailmassa syntynyt kansainvälinen henkinen virtaus, joka suosii vierasta ja poikkeavaa perinteisen ja oman kustannuksella. Tätä oman kieltämistä (oikofobia) ilmentävät englanninkieliset ilmaisut ”cancel” (”peruuttaa”) ja ”woke” (”herättää”). Näihin käsitteisiin liittyvä toiminta jatkaa marxilaisen kulttuurivallankumouksen perinteitä kiistämällä tavallisten ihmisten arvomaailman oikeutuksen ja arvon. Woke-ajattelu pyrkii vieraannuttamaan ihmisiä perinteisistä perhearvoista ja sukupuolisuuden muodoista ja se korostaa tarvetta muuttaa näitä koskevia käsityksiä”.

Ai kauhia. Woke vie nakkimukin näpeistä ja syö päälle päätteeksi pääsi.

Koomikko Iikka Kivi kirjoitti Facebookissa 27.9.2022 hyvin:

”Asiat, jotka eivät uhkaa kenenkään lapsia:

– ’Woke’

– Ihmisten moninaisuus

– Kasvissyönti

– Vähemmistöjen ihmisoikeudet

– Erilaiset perhemallit

Asiat, jotka uhkaavat meidän kaikkien lapsia:

– Ilmastokriisi

– Luontokato

– Hyvinvointivaltion rapautuminen

Prioriteetit kuntoon nyt, perkele.”

Iikka Kivi on koomikko, mutta silti – tai juuri siksi – hän on kirjoittanut myös Elokapinasta niitä harvoja päivityksiä joita voi nauramatta lukea. Hän ymmärtää, miksi mielenosoittajat pysäyttivät liikenteen ja joutuivat poliisin pahoinpitelemiksi: ekosysteemimme on romahduksen partaalla eikä ihmiskunta vieläkään tee edes murto-osaa siitä vaadittavasta työstä, jolla katastrofin vaikutukset saataisiin minimoiduksi.

”Sillä sen verran me tiedämme jo nyt, että nämä mielenosoittajat ovat historian oikealla puolella: he yrittivät osaltaan pelastaa tulevaisuutemme ja laittoivat panokseksi oman terveytensä ja hyvinvointinsa. Vuosina 1939–1945 niin tehneitä suomalaisia pidetään nykyisin sankareina. Ja samaa logiikkaa seuraten pidän sankareina myös nyt poliisiväkivallan kohteeksi joutuneita aktivisteja.

Älkää menkö siihen halpaan, että lähdette mukaan väittelyyn, jossa tämä tärkein asia unohdetaan kokonaan. Se on status quon ja business as usualin puolustajien tavoite: maalata tämä harmilliseksi häiriöksi, pieneksi soraääneksi ihmiskunnan voitokkaalla marssilla.

Siitä ei missään nimessä ole kyse. Nämä aktivistit ovat oikealla asialla, toimivat väkivallattomasti ja laittavat paljon peliin, että sinullakin olisi parempi tulevaisuus.

Anna heille tukesi ja toista heidän sanomansa: meillä on vielä aikaa estää pahin tapahtumasta, mutta se täytyy tehdä nyt. Ei huomenna, vaan nyt.”

 

 

+5
MikaLamminp
Vihreät

Olen julkaissut teokset Talvimatka (runoja, Oppian 2022), Eila ja Ossi – Suomen kielen alkeisoppikirja (Gummerus 2010), Mies joka putosi jaloilleen (romaani, Oppian 2020) ja Siltoja – Opettajan koronapäiväkirja (Oppian 2021).

Kuvan otti Timo Jakonen (Turun Sanomat)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu