Linkolan perintö

Viime vuonna edesmennyt kalastaja ja kirjailija Pentti Linkola oli Suomen tunnetuimpia ja kiistellyimpiä toisinajattelijoita. Ennen kuolemaansa hän antoi haastattelun verkkojulkaisuun kulttuuritoimitus.fi, jossa hän sanoi näin:

”Minä en enää jaksa edes seurata näitä koronajuttuja. Auttaa se jotain, mutta ilmastonmuutos ja lajikato ovat ylivoimaisesti mittavampia asioita. Nyt ihminen kiihtyy, kun sen taloutta uhataan, ei maapallon takia”, Linkola sanoi ilmeisesti puhelinhaastatteluna tehdyssä jutussa. Linkola ei nähnyt toivoa. Miten yllättävää. Pessimisti ei pety, mutta ankeaa hänen elämänsä on.

Jotkut kaverini pitävät Linkolaa Halla-ahon oppi-isänä. En ymmärrä heitä. Ei Halla-ahoa huoli luonnosta motivoi, vaan silkka rasismi. Linkola kirjoittaa vaarallisen hyvin, ja Halla-aho epäilemättä osaa lainata Linkolaa niin kuin Hitler Nietzscheä ja Räsänen Raamattua. Halla-aho ei osaa kirjoittaa. Linkola osasi. Linkola oli romantikko ja esseisti.

Suomessa vihreät sai alkunsa Koijärvi-liikkeestä, ja niitä varhaisia vihreitä opuksia, joita minäkin luin, oli Soininvaaran ja Linkolan Kirjeitä Linkolan ohjelmasta. Linkolan lause vei mukanaan kuin koski, mutta tarkemmin luettuna oli pakko myöntää, että kyllä Soininvaara näistä kahdesta se fiksumpi on.

Soininvaara palasi pari vuotta sitten vielä Linkolan ohjelmaan, jonka keskeisen sisällön hän tiivisti näin: ”On lopetettava metsien raiskaaminen ekologisesti köyhiksi puupelloiksi. On vähennettävä sekä kulutusta että väkilukua radikaalisti. Ihmisen kuuluu raataa elantonsa eteen ja hylätä työtä säästävä teknologia. Kaupungeista tulee muuttaa maalle peruselinkeinojen pariin. Kansa on lyhytnäköistä, joten demokratiasta ei ole muutosta toteuttamaan. Tarvitaan ekologiseen pelastukseen sitoutunut diktatorinen maailmanhallitus.” Linkolan ohjelmasta 30 vuotta myöhemmin – Soininvaara

Linkolan kuoltua hänestä oli muistokirjoituksia useissa lehdissä, myös Turun Sanomissa. Turun Sanomien jutussa oli kuva vuodelta 1997. Se on poikani syntymävuosi, mutta Linkolan pöydällä oli kuvassa mekaaninen kirjoituskone. Muistaakseni Linkolan mielestä sähköhammasharjakin oli turha kapistus.

Linkolan teokset, ainakin Unelmat paremmasta maailmasta, sisältävät niin pyörryttävää esseistiikkaa, että se muistetaan vielä vuosikymmenien päästä, vaikka hän ei muuta tehnyt niiden lisäksi kuin kalasti ja bongasi lintuja. Kuka tahansa voi antaa tappokäskyjä, mutta kuka tahansa ei osaa kirjoittaa kuin Linkola. Halla-ahon ja Hitlerin rinnastaminen ei ole kovin kaukaa haettua. Kumpikin on suoltanut tekstiä osaamatta kirjoittaa. Molemmat ovat myös oikeita fasisteja. Eikä kumpikaan ole mikään luonnonsuojelija, vaikka Hitler kuulemma kasvissyöjä olikin. Populismista Linkolaa ei ainakaan voi moittia. Linkola taisi olla posthumanisti ennen kuin koko käsitteestä akateemisessa maailmassa oli mitään kuultukaan. Sanoisin Linkolan ajattelua myös nostalgiaksi ja romantiikaksi. Populismiin kuuluu kai ennen kaikkea se, että haetaan helppoja ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin ja kansaan menevää tyyliä.

Ei Linkola ketään mielistele niin kuin Ohukainen ja Paksukainen. Muistan kun Linkola ehdotti suomalaisten tappamista vesijohtoveden myrkyttämisellä, koska näillä leveysasteilla eläminen on ekologisesti mielipuolista, ihmisen ei olisi koskaan pitänyt sieltä Afrikan sarvesta lähteä. Muistan sen yhteyden missä tuo oli, Linkolaa ja Rosa Liksomia haastateltiin BBC:ssä (Liksomista vasta tykkäänkin, se vasta osaakin kirjoittaa kuin piru ja miten ihanan mustaa sen huumori onkaan, tuossa haastattelussa se sanoi, että on hyvä, että suomalaiset ryyppäävät niin paljon, he olisivat paljon ahdistuneempia, jos eivät olisi koko ajan kännissä). Muistan, miten pöyristyneitä monet olivat, että mitä nyt taas maailmalla meistä oikein ajatellaan. Minä ajattelin, että jos joku tolkun britti tuon jutun kuuli, niin se otti hatun päästä.

Halla-ahohan aloittaisi ihmiskunnan harvennushakkuut Afrikan sarvesta. Hän mielistelee valkoista roskaväkeä. Linkola ei mielistellyt ketään. Joskus tuntuu siltä häntä lukiessa, että hän ihan oikeasti rakasti enemmän puita, lintuja ja kaloja kuin ihmisiä. En voi sanoa, että hän ihan väärässä olisi. ”On monta viisasta miestä, mutta ei toisaalta yhtään hullua puuta”, kuten Haavikko sanoi. Linkolan kärjistykset ja musta huumori ovat jotain niin hurjaa, että useimmilta menee yli. Ja poliitikolle tuollainen lausahdus, minkä Linkola BBC:n haastattelussa suustaan päästi, olisi poliittinen itsemurha. Kaipa kaikissa oikeissa poliitikoissa on vähän populistia. Minun kavereissani on sekä kirjailijoita että poliitikkoja, ja vähän kärjistäen voisi sana, että kirjallisuusihmiset näyttävät arvostavan Linkolaa enemmän kuin poliitikot. ”Politiikassa heiluisin minäkin, jos en heiluisi kirjallisuudessa. Näissä molemmissa olen aloittelija, sillä en ole syntymävälkky, en kirjallinen Mozart.” (Arja Tiainen)

Linkolalla meni sukset ristiin vihreitten kanssa. Eduskuntavaaleissa 1995 hän äänesti Veltto Virtasta. Tämä ekologisen  puolueen ykkösehdokas meni läpi 6 423 äänellä. Ekologinen puolue Vihreät oli Vihreän liiton pienempi poliittinen sukulainen. Vihreitä on toisinaan arvosteltu kompromisseista ja varhaisten ihanteiden vesittämisestä, mutta Velton johtama vihreitten sisarpuolue muuttui eduskunnassa vielä veltommaksi.

Linkola vaikutti Ekologisen puolueen taustalla. Vaalivoitto johti puoluetukeen ja puoluelehteen. Elonkehästä Linkola sai uuden foorumin ajattelulleen. Useita alun perin Elonkehässä julkaistuja juttuja sisältyi teokseen Voisiko elämä voittaa (Tammi, 2004).

Linkolan maine maailmalla on varsin kyseenalainen. Elokuussa 2019 parikymppinen mies marssi El Pasossa supermarketiin ja ampui 23 ihmistä. Ampuja oli julkaissut 8chan-nimisellä keskustelupalstalla manifestin Epämiellyttävä totuus (kyllä, samanniminen kuin Al Goren ilmastonmuutoksesta kertova dokumentti) jolla hän kuvaili itseään ekofasistiksi. Amerikkalaislehdet selittivät ideologiaa lainaamalla Pentti Linkolaa.

– Haluaisimme hankkia todellisen aarniometsän. Alueella pitäisi olla laajuutta ja syvyyttä sekä paljon puuta. Pentin toive oli aina, että pitää olla vanhoja isoja puita. Se tarkoittaa, että tarvitsemme aika paljon rahaa, kertoi Luonnonperintösäätiön toiminnanjohtaja Anneli Jussila.

Hienompaa muistomerkkiä Linkolalle on vaikea keksiä. Hänessä oli hienoa nimenomaan rakkaus metsiin. Muuten minuun ei vetoa lainkaan sellainen viiden pennin autenttisuus ”elää niin kuin opettaa”, mistä häntä tavallisesti kehutaan. Elää miten tykkää, pääasia että kirjoittaa hyvin. Ja niinhän Linkola kiistatta teki. Pyörryttävämpää esseistiikkaa saa hakea. En ole koskaan pitänyt häntä tietokirjailijana, vaan nimenomaan esseistinä. En minä laske Antti Nyléniäkään tietokirjailijaksi, mutta molemmilla on lause. Kummankaan elämä ei kiinnosta minua vähääkään. Ylipäätään harva ihminen on niin kiinnostava, että hänen elämäkertansa viitsisin lukea. En ole lukenut Pentti Linkolankaan elämäkertaa. Sen sijaan olen lukenut Unelmat paremmasta maailmasta, Johdatus 1990-luvun ajatteluun ja Voisiko elämä voittaa. Ensin mainittu on paras, viimeisessä on joitain juttuja, joiden takia tekisi mieli heittää koko kirja seinään mutta myös häikäisevän kauniita esseitä. Se on jännää, että Linkola vielä kuoltuaankin menee niin tunteisiin.

Olen ennenkin sanonut ja sanon yhä, että hälytyskellona Linkola toimi, mutta tulipalon sammuttamisen jättäisin muiden tehtäväksi. Unelmat paremmasta maailmasta – ne meitä kaikkia kuljettavat niin kuin tuuli pientä epätoivoista venettä, jonka jokainen satama on pettymys.

+4
MikaLamminp

Olen julkaissut teokset Eila ja Ossi – Suomen kielen alkeisoppikirja (Gummerus 2010), Mies joka putosi jaloilleen (romaani, Oppian 2020) ja Siltoja – Opettajan koronapäiväkirja (Oppian 2021).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu