Rasismista ja San(n)an vapaudesta

”Perussuomalaiset on, esimerkiksi kun katsotaan kansanedustajien puheita, avoimesti rasistinen puolue”, pääministeri Sanna Marin totesi kertoessaan miksi Sdp ei lähde perussuomalaisten kanssa hallitukseen. Tästä heräsi kova älämölö Uudessa Suomessakin: ei noin saa sanoa! Tuhma Sanna!

Miksei saisi sanoa? Faktahan se on että perussuomalaiset on rasistinen puolue. Faktat on hyvä sanoa ääneen. Pelkästään perussuomalaisten puolueohjelmaa katsomalla voi nähdä, miten maahanmuuttajat halutaan asettaa siellä eriarvoiseen asemaan niin sanotun kantaväestön kanssa.

”Arvopohjassamme ei ole salattavaa, hävettävää, hämärää”, väitti perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra puolustaessaan puoluettaan Twitterissä 13.1. On totta, ettei siinä mitään hämärää ole, ja yhtä totta on sekin etteivät persut osaa edes hävetä.

Myös vasemmistoliitto ja vihreät ovat ilmoittaneet, etteivät tee Purran puolueen kanssa hallitusyhteistyötä. Ei auta Riikan jalkaa polkea eikä hammasta purra.

Tutkija Emilia Palosen mielestä keskustelu PS:n hallituskelpoisuudesta on paikallaan. ”On hyvä kysymys, voiko puolue olla samaan aikaan hyvin kansallismielinen ja silti ei lainkaan rasistinen.” (HS, 13.1.)

Putinin Venäjä on meidän aikamme paras esimerkki siitä mihin ääriasentoon viety kansallismielisyys pahimmillaan johtaa. Ukraina ei muka ole edes oikea valtio ja Putinin porukka on muka puhdistamassa sitä natseista. Vaikka lähin natsi katsoo Putinia peilistä.

Ei ole tietenkään viisasta ”kaivaa verta nenästään”, mutta ei liioin alistua väkivallan uhkaan. En usko siihenkään, että tämä johtaisi väkivallan vähenemiseen vaan siihen, että siihen turvautuvat toteaisivat, että he voivat saavuttaa väkivallalla tavoitteensa. Ja miksi olla käyttämättä uudelleen keinoa, joka on toiminut? Missä olisi perään antamisen raja? Miettikääpä Putinin puuhia Ukrainassa.

Julkinen keskustelu on myös areena, jolla voidaan käydä väittelyä hyvästä mausta ja siitä, ovatko vapaan sanan käyttäjät moraalisesti tai hienotunteisuuteen vedoten velvoitettuja siihen, että vaikkapa uskonnollisia näkemyksiä tulee käsitellä arvostaen ja osallisten tunteet huomioiden. Mutta vapaan sanan perinteeseen kuuluu myös satiiri ja pilkka, joita pidän hyvin inhimillisinä. Ne kyseenalaistavat luutuneet ja valtarakenteita heijastelevat vakaumukset ja provosoivat oman käsityksen muodostamiseen. Itse olen sitä mieltä, että ne ovat erityisen sovelias lääke esimerkiksi uskonnollista ahdasmielisyyttä ja dogmaattista omahyväisyyttä vastaan. Soveliaana vastauksena pitäisin, jos närkästyneet muslimit julkaisisivat vaikkapa pilapiirroksia Pariisin vasemmistoliberaalien elämäntavasta ja vakaumuksista. Tämä olisi myös mahdollisuus osoittaa parempaa makua huumorin käytössä, jos tästä on kyse. Tämä vastaus loisi paljon paremman valon kuin vapaan sanankäytön kritisointi, kadulla möliseminen, Koraanien, sarjakuvavihkojen tai lippujen julkinen polttaminen.

Huumorintajuttomuudestahan Saatanallisten säkeiden tapauksessakin oli kyse. Se, että Khomeini ei osannut lukea Rushdien kirjaa, ei antanut hänelle oikeutta julistaa kuolemantuomiota. No, eihän mikään anna sellaista oikeutta kenellekään. Ja rikollisten suorittama teloitus ilman oikeudenkäyntiä, joka pilapiirtäjien osaksi tuli, loukkasi kyllä jokaisen oikeustajua.

Ne jotka haluavat vetää herneen nenäänsä, tekevät sen joka tapauksessa. Eikä millään voi puolustella vaikkapa pilapiirtäjien murhaamista. Miltä olisi kuulostanut, jos joku olisi Breivikin iskujen jälkeen varoittanut ärsyttämästä äärioikeistolaisia?

MikaLamminp
Vihreät

Olen julkaissut teokset Talvimatka (runoja, Oppian 2022), Eila ja Ossi – Suomen kielen alkeisoppikirja (Gummerus 2010), Mies joka putosi jaloilleen (romaani, Oppian 2020) ja Siltoja – Opettajan koronapäiväkirja (Oppian 2021).

Kuvan otti Timo Jakonen (Turun Sanomat)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu