Valtamediasta vähäsen

Tällä hetkellä uuden Suomen luetuimpien joukossa keikkuu pari omituista ellei höperöä artikkelia, joissa jälleen kerran moititaan valtamediaa totuuden pimittämisestä. Eräs kynäilijä on sitä mieltä, että pedofiilien salaliitto on kieltänyt puhumasta mitään elokuvasta Sound of Freedom.

En tosiaan ollut lukenut perjantain Turun Sanomista muuta kuin uutisen Tanssivan karhun ja Kääntäjäkarhun voittajista (varsinkin jälkimmäinen meni oikeaan osoitteeseen, Hannimari Heinon hienoon suomennokseen Antonella Aneddan antologiasta Anatomioita). Mutta nyt tarkistin asian ja arvostelu vaietusta elokuvasta täytti melkein puolet sivusta.

Turun Sanomien kriitikko Kari Salminen antoi elokuvalle kolme tähteä: ”Sound of Freedom on asiallisesti toimiva, viihteellinen ja jopa taiteellinen elokuva. Se ei iske päin näköä raakuuksilla, mutta se ahdistaa. Tämä elokuva on pelinkääntäjä, murroksentekijä ja vaaramomentti. Ehkä se ärsyttää juuri siksi, että se ei saarnaa vaan näyttää. Yli 220 miljoonaa maailmanlaajuisesti tuottavaa elokuvaa ei voi enää ohittaa. Oma ongelmansa on ollut se, että pääosassa on Jim Caviezel, joka esitti Jeesusta Mel Gibsonin The Passion of the Christissa. Aivan kuten siinä, hän tuntuu roolissaan todella kärsivän hahmon tuskat.”

Pääosan esittäjä on kieltämättä ongelma ainakin minulle, mutta ehkä pystyn katsomaan sen ajattelematta Gibsonin elokuvaa. On merkillistä, että samasta aiheesta on tehty sekä maailman paras että maailman huonoin elokuva: Pasolinin Matteuksen evankeliumi ja Gibsonin äitelä kidutuspornoelokuva.

Myös Helsingin Sanomat on erittäin luotettava sanomalehti. Se jopa myöntää avoimesti virheensä silloin kun sellaisia tekee. Kun gazalaisessa al-Ahlin sairaalassa räjähti, valtaosa uutismediasta sortui samaan virheeseen. Ne luottivat Hamasin antamaan tietoon, että isku olisi Israelin tekemä. Räjähdyksen yksityiskohtia ei vieläkään ole selvitetty kiistattomasti, mutta monet asiantuntija ovat kallistuneet sille kannalle, että kyseessä oli Gazan puolelta lähtenyt vahinkolaukaus.

Helsingin Sanomat julkaisi yksityiskohtaisen artikkelin avatakseen uutisoinnin vaiheita ja toimituksessa tehtyjä journalistisia valintoja. Juttu on poikkeuksellisen avoin: ”Tuhoista ja tapahtumista on kerrottava nopeasti rajallisillakin tiedoilla, mutta syyllisen osoittamisessa on osoitettava malttia. Molemmissa tapauksissa olisimme voineet otsikoissakin selkeästi kertoa vain tuhoista, ilman eri osa puolien esittämiä oletuksia tekijästä”, toimituspäällikkö Jussi Pullinen kirjoittaa.

Johanna Vehkoo kirjoitti Suomen Kuvalehdessä 3.11.2023: ”Ajattelen, että journalismin pitäisi edellyttää itseltään samaa avoimuutta, jota se penää muilta. Uskon, että tämä kohentaisi niin laatua kuin luottamusta. Tosin taitaa olla niin, että läpinäkyvyys pönkittää vain niiden luottamusta, jotka välittävät journalismista jo valmiiksi. Muualta tietonsa hankkivat viis veisaavat siitä, miten me leipäämme leivomme. Se maistuu heistä pahalta joka tapauksessa.”