Virtaa vaaleihin
Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) selvitti alkuvuodesta, missä politiikan aiheissa puolueilla on ”ilmaherruus”. Tärkeimmäksi suomalaiset kokivat terveydenhuollon kehittämisen, jossa ykköseksi nähtiin Sdp. Kokoomus taas dominoi toiseksi tärkeimmiksi koettuja talousaiheita, perussuomalaiset rikollisuuden torjuntaa ja vasemmistoliitto köyhyyden poistamista ja koulutukseen panostamista.
Talous on vain väline, ja perussuomalaisten uskottavuutta rikollisuuden torjujina syö se, että missään puolueessa ei ole niin paljon tuomittuja rikollisia kuin perussuomalaisissa. Aina puolueen ylintä johtoa myöten.
Vihreiden ”ilmaherruus” on kyselyn mukaan ilmastonmuutoksen ja rasismin torjumisessa sekä esimerkiksi maahanmuuton ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman edistämisessä. Näitä aiheita ei Suomen Kuvalehden mukaan juuri nyt koeta tärkeiksi (SK 37/2024).
Hauska ilmaus tuo ”ei koeta”. Eräs puoluesihteeri sanoi joskus jostain: ”totta tai ei, mutta näin nämä asiat koetaan”. Ilmastonmuutos on tietenkin aikamme suurin ongelma aivan riippumatta siitä koetaanko sitä sellaiseksi.
”On älykästä muotoilla oma viesti niin, että se mahtuu siihen samaan keskusteluun muiden kanssa. Mutta jos minulle sanotaan, että Sofia, nyt ei ole fiksua enää puhua jostakin asiasta, niin emme tietenkään lopeta siitä puhumista”, vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta sanoo Suomen Kuvalehden haastattelussa.
”Näiden vaalien teemat ovat ne samat, joiden takia olen aikanaan lähtenyt politiikkaan. Toivon, että koko Suomi puhuu siitä, miten taata lapsille turvallinen lapsuus ja miten ihmiset saisivat paremmin hoitoa ja hoivaa. Mulla on aika paljon nälkää näihin vaaleihin”, Virta sanoo.
Itselleni tärkeitä asioita ovat luonto, ihminen ja kulttuuri, tässä järjestyksessä. Arvaatteko mitä vastasin kun pyysivät ehdokkaaksi ensi kevään kuntavaaleihin? Kyllä, samoin kuin Molly Bloom James Joycen Odysseuksen lopussa: ”kyllä minä sanoin kyllä minä haluan Kyllä”.
Ihan kuin olisit sanonut tuon ennenkin. Yhtä hölmöltä se kuulostaa nytkin, ellei entistäkin hölmömmältä.
Ilmoita asiaton viesti
Sitten kannattaa päivittää virheellinen näkemys. Sofia on sieltä keskilinjasta piirun oikealla. Annat itsestäsi tietämättömn mielikuvan. Lienee myös oikea.
Ilmoita asiaton viesti
Itse asiassa sinä kävit – tosin huonolla menestyksellä – Sofia Virran henkilöön. Hän ei ollut muuten edes syntynyt vielä silloin kun taistolaisia vielä oli. Olen varmaan kertonut tämän sinulle ennenkin, mutta kertaus on opintojen äiti ja isä.
Ilmoita asiaton viesti
”Aha. Tämän blogin tarkoitus olikin käydä minun henkilööni.”
Itsehän kommentoija tuli taas kerran nolaamaan itsensä.
Ilmoita asiaton viesti
Se oli kieltämättä hupaisa tulkinta blogista. Eihän Jaria ollut edes mainittu blogissa, ja miksi olisi? Ei hän ole millään tavalla merkittävä henkilö, samanlaisia someräähkiä on kolmetoista tusinassa.
Ilmoita asiaton viesti
Eihän Räyhä saa edes kunnollista ajatusta kirjoitettua kommentiksi, aivan uskomaton tyyppi. Toinen on se Myllärinen joka saa kyllä tekstiä aikaan, mutta ei siitä(kään) ota kukaan selvää. Kaksi niin erilaista, mutta samanlaista kommentoijaa.
Ilmoita asiaton viesti
Vittu sä olet nolo tyyppi, ainaista uhriutumista. 😀
Ilmoita asiaton viesti
Istuvalla pj:lla on kaikissa puolueissa itseään suurempi merkitys, puolueen kasvot. Sofia Virta on kyllä ihan nätti, mutta edeltäjänsä Maria Ohisalon karismaa hänellä ei ole. Ei myöskään Li Anderssonin tai Riikka Purran tasoista karismaa, jotka nostivat ko. puolueiden suosiota yli ns. odotetun tason.
Sofia Virta ei vakuuta.
Ilmoita asiaton viesti
Ai nyt Maria Ohisalosta on tullut karismaattinen. Tähän asti häntä on moitittu siitä että hän vei puoluetta liikaa vasemmalle, vasemmistopuolueiden ”sumppuun”.
Vaikka Li Anderssonia ja Sanna Marinia onkin kutsuttu politiikan supertähdiksi, puolueiden menestys ei ole ollut kovin ihmeellistä. Andersson teki eurovaaleissa historiaa, mutta ei muuten. Ja Marin ei voittanut yksiäkään vaaleja, joihin hän puolueensa puheenjohtajana vei.
Ilmoita asiaton viesti
Eivät karismaattisuus ja ”oikeanlainen” politiikka ole sama asia. Vaikka sekä Andersson, Ohisalo että Purra ovat olleet mielestäni melko karismaattisia, en ole ollut kannattamassa heidän politiikkaansa. Marin ei ollut edes karismaattinen, kaunis kylläkin.
Ilmoita asiaton viesti
Eivät tosiaan olekaan. En ihan ymmärrä mikä siinä Sofia Virrassa nyppii. Minusta hän on miellyttävä ja älykäs tyyppi. Vihreiden arvot eivät ole muuttuneet miksikään, tyyli tietysti vähän vaihtuu kun ihminen vaihtuu. Mutta vihreille politiikka ei ole sitä että hypättäisiin aina mukaan siihen mikä milloinkin on muodikasta.
Li Andersson on paitsi kadehdittava myös opettavainen esimerkki. Hän ehti johtaa puoluettaan kahdeksan vuoden ajan. Virta ei ehkä ole saanut kannatusta nousuun, mutta jatkuva puheenjohtajan vaihtaminen voi sekin olla ongelma.
Ilmoita asiaton viesti
Kuivakkaassa Purrassa on yhtä vähän kaismaa kuin vanhassa harmaan ladon seinässä.
Ilmoita asiaton viesti
Purran hymy on kyllä suunnilleen yhtä valloittava kuin Alien-elokuvan avaruusmöröllä.
Ilmoita asiaton viesti
No eipä Ohisalo myöskään vihreiden kannatusta nostannut.
Virta ei myöskään kannatusta tule nostamaan
Sinun max 50 ääntä ei myöskään Turun valtuustoon nosta
Virta ”turvallinen lapsuus ja miten ihmiset saisivat paremmin hoitoa ja hoivaa”
Juuri tyypillistä lässytystä.
Hyvä esimerkki egelliseltä hallitukselta kun saivat hoitajia poistumaan ammatistaan etuviistoon vasemmalle.
Ilmoita asiaton viesti
Ymmärrän että Raimo Niemimaata harmittaa kun ei voi äänestää minua. Eräällä kaverillani on sama ongelma. Hän totesikin Facebookissa: ”Tässä(kin) olisi hyvä syy muuttaa Turkuun!”
Ilmoita asiaton viesti
Niin en ole koskaan harkinnut muuttaa Turkuun.
Mulla oli 20 vuotta kesämökki Piikkiössä ja kun yleensä perjantaina käytiin Salossa kaupassa niin murteesta huomasi,että Turku on lähellä.
Ilmoita asiaton viesti
Näin alustavasti ohjeena, voisit, Lamminpää, kertoa vaaliteltoilla totuudet, koska monia Vihreitä kiinnostaa nykyisin nämä arvosi:
Kuten, sinua ei lopulta kiinnosta luonto kuin muodollisesti näin vaalien alla, vaan tärkeämpiä ovat teollisuuden luomat tuotokset ja voitot, jos niissä mainitaan koulutus tai tiede – mutta et tosiaan tunne niitäkään asioita mitenkään.
On myös vaikea pysyä asiassa, vaan kohdistaa mieluummin henkilöön, kuten nimitellä ja joukkomaalitus on ihan parasta.
Hmm – ei tämä taidakaan toimia, koska rehellisyyshän kääntyisi itseään vastaan, koska semmoinen olisi niin outoa Vihreiden tilaisuuksissa – ja saattaisit tulla siksi jopa erotetuksi.
Ehkä sinun pitää vielä miettiä, mihin ne vähäiset pennoset sijoitat – kokeile vaikka Ässä-arpoja.
Ilmoita asiaton viesti
Näin alustavana ohjeena, Jämsä, voisit pitää turpasi kiinni jos sinulla ei ole mitään sanottavaa. Minäkin osaan tehdä sen, vaikka en edes pyrkinyt lääkikseen. Sinä pääsit mutta pää ei kestänyt ja huomasit että puoskarinakin tienaa kun höynäyttää hölmöjä ravistetulla vedellä.
Ilmoita asiaton viesti
”…kun pyysivät ehdokkaaksi ensi kevään kuntavaaleihin”
Tuo on muuten metka ilmiö, miten Suomessa ehdokkaiden on tärkeä kertoa miten paine ehdokkuuteen tulee yleensä ulkopuolelta ja sitten pyyntöön suostutaan. Mitä vikaa on omaehtoisessa pyrkimisessä?
Itse todennäköisesti haen kolmatta kautta valtuustossa päinvastaisista pyynnöistä huolimatta.
Ilmoita asiaton viesti
Ei siinä mitään vikaa ole. Minä vain kerroin miten asia on. Minähän olen poliitikkona myöhäisherännäinen. Vaimo joskus muinoin sanoi että mikset pyri politiikkaan kun olet siitä niin kiinnostunut. Minä sanoin että jos vihreät pyytää niin voin lähteäkin. Ei ketään tulla kotoa hakemaan hän sanoi. No, joskus on vaimokin väärässä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei tuo koske vain sinua mutta myös sinua, tuo on ihan yleinen juttu.
Tulevana ääniharavana alat varmaan ajaa tuulivoimaloita Turkuun ihmisten iloksi ja ilmastonmuutoksen kesyttämiseksi?
Ilmoita asiaton viesti
En ole vielä ehtinyt teemoja miettiä mutta eiköhän ne kulttuuriin, koulutukseen ja joukkoliikenteeseen liity.
Ilmoita asiaton viesti
Joukkoliikenne voisi olla hyväksi.
Voisiko semmoinen joukkoliikenne toteutua, että kaikki Vihreät poliitikot laitettaisiin kuurakettiin ja ilmastosyistä bensiiniä vain menomatkalle?
Ilmoita asiaton viesti
En ole varma yrititkö olla hauska vai ilkeä. Samapa tuo, epäonnistuit molemmissa. Olit lähinnä vain säälittävä kuten aina.
Ilmoita asiaton viesti
Ilkeä sinulle, joka täällä aina niin kauniisti lähestyy meitä muita?
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni olen tässäkin artikkelissa lähestynyt Sofia Virtaa paljon kauniimmin kuin jotkut kommentoijat, sinä mukaan lukien. Minulla on tietenkin se etu puolellani, että tunnen Sofia Virran. Tiedän että hän on miellyttävä ja älykäs tyyppi. Sinä et voi muuta kuin hutkia umpimähkään ja osua omaan nenääsi. Niin se käy kun yrittää kommentoida artikkelia josta ei ymmärrä enempää kuin seepra Saariahosta.
Ilmoita asiaton viesti