Koulujen avaamisesta saatava hyöty jää vähäiseksi

Hallitus päätti, että peruskoulut avataan 14.5. alkaen. Tätä perusteltiin lasten oikeudella yhdenvertaiseen opetukseen. On ymmärrettävää, että rajoituksia on pikkuhiljaa purettava, jotta yhteiskunta voi alkaa toipua. Riskiin suhteutettuna koulujen lyhytaikaisesta avaamisesta saatava hyöty on kuitenkin vähäinen.

Kansalaisten keskusteluista heijastuu se tosiasia, että iso osa vanhemmista aikoo pitää lapsensa kotona lukuvuoden loppuun asti. Opetusalan ammattijärjestö OAJ vastusti koulujen avaamista ja useimmat vanhemmat ymmärsivät tämän. Kaksi viikkoa lähiopetusta ei ratkaise yhdenkään oppilaan tulevaisuuden suuntaa oppimisen näkökulmasta. Lyhyt lähiopetusjakso ei riitä paikkaamaan mahdollisesti syntyneitä oppimispuutteita.

Koulujen avaamista on perusteltu myös sillä, että osa lapsista voi kotona huonosti. Lyhyt lähiopetusjakso ei kuitenkaan takaa sitä, että apua tarvitsevat lapset tästä hyötyisivät. Parhaiten lasten hyvinvointia voidaan parantaa myöntämällä lisäresursseja kuntien sosiaalityölle, jolle lastensuojelutyön tehtävät kuuluvat.

THL antoi lisäksi ymmärtää, etteivät lapset voi levittää virusta aikuisille. Aika rohkea väite, sillä tästä ei ole varmuutta. Emme tiedä edes sitä, syntyykö taudin sairastamisesta immuniteettia, emmekä ole varmoja lasten ja oireettomien osuudesta tartuttajina. Virusta ei tule aliarvioida.

Kaikkien koulujen yhtäaikaisen avaamisen sijaan olisi lähiopetukseen palaamista voitu toteuttaa aluekohtaista harkintaa käyttäen. Pääkaupunkiseutu on haavoittuvammassa asemassa kuin muu Suomi.

Nyt kun koulut on kuitenkin päätetty avata, tulee kuntien tehdä kaikkensa opettajien ja lasten turvallisuuden varmistamiseksi. OAJ ja muut opetusalan tahot tulee ottaa mukaan valmistelemaan uusia toimintatapoja. Kaikilta osin on toimittava siten, että kun kesälomille aikanaan siirrytään, saa mahdollisimman moni oppilas ja opettaja tehdä sen terveenä.

mikaniikko
Perussuomalaiset Vantaa

Olen työskennellyt nuorten parissa lähes kaksikymmentä vuotta, joten lasten ja nuorten asiat pidän erityisen tärkeinä. Olen naimisissa ja minulla on neljä lasta. Toimin kansanedustajan 2011-2023. Tällä hetkellä Vantaan kaupunginvaltuuston jäsen ja -hallituksen vpj. www.mikaniikko.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu