Sukupuoli ei ole mielipidekysymys eikä lasten suojeleminen syrjintää

Vihervasemmisto on kokoomuksen tuella ajamassa läpi translain uudistuksen. Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa keskusta ja perussuomalaiset vastustivat lakiesitystä, jolla murretaan niin perustavanlaatuisia fysiologisia faktoja, että sen säätäminen vaatii muutoksia myös 12 muuhun lakiin.

Mikäli laki menee läpi eduskunnan äänestyksestä, juridisen sukupuolen voi jatkossa vaihtaa oman tuntemuksen pohjalta, loputtoman monta kertaa ja ilman minkäänlaisia lääketieteellisiä tutkimuksia. Tämä on suuri virhe ja aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä.

Sukupuoli määräytyy biologisten ominaisuuksien perusteella. Biologisia sukupuolia on vain kaksi. Jos ei tapahdu fyysistä muutosta, ei muutu sukupuolikaan. Jos pieniä määrä ihmisiä tunteiden tasolla kokee asian eri tavalla, tai heillä on siihen liittyvä synnynnäinen poikkeama, se ei ole peruste pakottaa koko yhteiskuntaa kyseenalaistamaan luonnollisia olettamuksia henkilön sukupuolesta fyysisten ominaisuuksien perusteella. Sukupuoliahdistus voi olla ja usein onkin sekundääristä. Todelliset mielenterveysongelmat ja traumat jäävät hoitamatta.

Sukupuoli-identiteettinsä kanssa kamppailevia ei auteta ojentamalla kaavake, jolle hakija itse kirjaa perustelut, ja jonka käsittelee toimistotyöntekijä. Väärinkäytösten ja virhearvioiden ehkäisy on käytännössä mahdotonta.

Vaikka hallituksen esityksessä ikärajaksi asetettiin 18 vuotta, arvasin ettei mene pitkään ennen kuin aletaan puhua jopa lasten oikeudesta vaihtaa sukupuolta. Valiokunta onkin jo kirjannut mietintöönsä lausuman, jossa edellytetään valtioneuvostoa valmistelemaan pikaisesti lapsia koskevia pykäliä.

Kaiken lisäksi valiokunta kehuu mietinnössään hallitusta hienosta lapsivaikutusten arvioinnista. Vaikka hallituksen esityksessä arviointi kuitataan sillä, että viitataan kuusi vuotta vanhaan kyselyyn, joka on tehty kahdeksalle nuorelle, sekä lainvalmistelun yhteydessä järjestettyyn sateenkaari-sisäpiiriläisten kuulemiseen, johon osallistui 16 lasta. Tällainen lainsäädäntö vaikuttaa lasten kehitykseen ja kykyyn havainnoida ympäristöä terveellä tavalla. Kun punnitaan lasten hyvinvointia tilanteessa, jossa ollaan antamassa isälle oikeus vaihtaa vanhemmuusnimikkeensä äidiksi ja päinvastoin, vaihtamatta edes nimeään tai fyysistä olemustaan, niin hallituksen selvitys on lähinnä säälittävä valkopesuyritys.

Lasten kehitystä häiritsevät ideologiset vihervasemmistolaiset lakihankkeet, joita jopa kokoomus tukee, eivät omastani eikä edustamani puolueen puolesta ole miltään osin hyväksyttäviä.

Myöskään lain sukupuolivaikutuksia ei ole huomioitu riittävällä tavalla. Esimerkit vastaavan lain hirvittävistä väärinkäytöksistä ulkomailla painetaan villaisella ja annetaan fyysiselle miehelle pääsy kaikkiin naisten yksityisiin tiloihin pelkästään sen perusteella, että hän sanoo kokevansa itsensä sillä hetkellä (vähintään vuoden ajan) naiseksi.

Kaikki transihmisetkään eivät tue lakimuutosta. He perustelevat tätä muun muassa sillä, että transihmiselle sukupuoli on niin merkittävä asia, että valtaosa heistä on valmis käymään vuosien prosessin näyttääkseen siltä, millaiseksi he kokevat itsensä. Heille se, että sukupuolta ei saisi olettaa ulkonäön perusteella, on loukkaus.

Sukupuolensa vuoksi ahdistuneet tarvitsevat lääketieteen ja psykiatrian erikoislääkäreiden apua sekä rakkautta. Eivät hakemuslomaketta mitättömällä harkinta-ajalla.

mikaniikko
Perussuomalaiset Vantaa

Olen työskennellyt nuorten parissa lähes kaksikymmentä vuotta, joten lasten ja nuorten asiat pidän erityisen tärkeinä. Olen naimisissa ja minulla on neljä lasta. Kansanedustaja,ps ja Vantaan kaupunginvaltuuston jäsen. www.mikaniikko.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu