Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

Helsinki Pride- ja kansallinen Nuorisotyön viikko on pian vierähtänyt perinteiseen tapaan. Nuorisotyöstä ja syrjäytyneiden nuorten hyvinvoinnista ei juhlapuheita kuultu. Ei ministereiltä eikä muiltakaan. Kaikkien huomio – median mukaan lukien – on Pridessa.
Useat yritykset ja julkisen vallan toimijat todistavat erilaisuuden hyväksyntäänsä väriä näyttämällä. Vallalla on käsitys siitä, että hyvikset tukevat kaikkia Setan tavoitteita ja muut puolestaan vastustavat tasa-arvoisuutta. Mielipideneutraaliudelle ei ole sijaa.
Yrityksiä pyörittävät aikuiset ja he tekevät itse päätöksensä, mutta huolestuttavinta Pride -liikkeessä on sen vaikutus nuoriin ja heidän kasvurauhaansa. Esimerkiksi Yle Areenaan on perustettu Pride-osio, joka sisältää 53 aiheeseen liittyvää ohjelmaa. Osa ohjelmista on suoraan nuorille suunnattuja ja pääosa kaikista ohjelmista on ikärajattomia, vaikka osa sisältää mm. kuvia fetissiklubilta ja avointa keskustelua erilaisista seksuaalisuuden toteuttamisen tavoista. Tämä kaikki siis meidän veronmaksajien kustantamana kanavalla, jossa vielä muinoin nähtiin lasten turvallinen kasvukehitys arvokkaana asiana.
Lisäksi nuoriin on pyritty vaikuttamaan siten, että joissain kouluissa Pride -viikkoon osallistumisesta on käytännössä tehty pakollista. Opettajien ohjaamina Ressut, Norssit ja monet muut koulut painostavat nuoria jopa pukeutumaan sateenkaaren väreihin. Narratiivina on, että muutoin et hyväksy erilaisuutta. Saati rakasta lähimmäistäsi. Saatat olla jopa homofobinen. Näin toimien julkinen valta tiedostamattaan riistää vapauden nuorelta olla oma itsensä.
Pahinta tässä kehityksessä on se, että ilmapiiri muuttuu pilkalliseksi ja altistaa kiusaamiselle. Mikäli puhutaan suvaitsevaisuudesta, niin tulisi kunnioittaa myös muiden vakaumuksia. Vapaan yhteiskunnan kuuluisi tukea vanhempien oikeutta kasvattaa lapsensa hyväksi katsomansa arvomaailman mukaisesti – vaikka se olisikin perinteinen. Suvaitsevaisuuden lisääntymisen sijaan Pride -viikolla vastakkainasettelu kovenee.
Kansanedustaja Päivi Räsästä koskevan uutisoinnin kohdalla tämä ainakin toteutuu kirjaimellisesti. Räsäsen twiitti ”lasten oikeudesta isään ja äitiin sekä synnynnäiseen sukupuoleensa” johti välittömään pilkkavyöryyn.
Mitä tämä kertoo Pridesta, jota markkinoidaan rakkauden ja tasa-arvon liikkeenä? Onko kyse suvaitsevaisuuden tavoittelusta kaikkia kohtaan vai LGBT -ideologian ajamisesta? Onko käytännössä niin, että jokainen saa olla sellainen kuin on, kunhan ei kannata Raamatullista ihmiskuvaa?
LGBT-liikehdintä vaatii sen tunnustamista, että identiteetti ja kokemukset syrjäyttävät biologiset faktat. Sen mukaan jo lapsella tulee olla oikeus oman sukupuolensa määrittelyyn, hormonihoitoihin ja sukupuolenkorjausleikkaukseen. Näiden lisäksi se pyrkii häivyttämään seksuaalisen suuntautumisen ja fetissien välistä rajanvetoa.
Priden ja Setankin ajamaa LGBT-ideologiaa vastustetaan esimerkiksi Musta Orgidea-blogin mukaan myös homojen ja lesbojen keskuudessa:
”Homon/lesbon/heteron mielenkiinto ei kohdistu ihmisten identiteetteihin, vaan biologiseen sukupuoleen. Minä lesbona olen kiinnostunut biologisista naisista, en ukkelien ”naisidentiteeteistä”. Lesbo ei ole identiteetti, koska sukupuoli ei ole identiteetti.”
Sama ”identiteettejä” korostava liike painostaa päättäjiä ja yrityksiä, kuten tuoreimmassa tapauksessa Zalandoa, poistamaan sukupuolen maininnan kaikilta elämän osa-alueilta. Vaikka jotkut todennäköisesti tunnistavat sen tosiasian, että osa LGBT-liikkeen vaatimuksista toteutuessaan häiritsee voimakkaasti lasten sukupuoli-identiteetin kehitystä, nähdään niiden hyväksyminen pienempänä pahana kuin riski joutua itse maalitettaviksi.
Näistä syistä Pride- ja Nuorisotyön viikon aikana nuorten hyvinvointia tulee tarkastella rehellisesti ja monipuolisesti. Siten toteutuu jokaisen perustuslaillinen oikeus mielipiteen- ja uskonnonvapauteen erilaisia arvomaailmoja kunnioittaen.
”Nuorisotyöstä ja syrjäytyneiden nuorten hyvinvoinnista ei juhlapuheita kuultu.”
Eipä tosiaan, tämäkin blogipostaus käsitteli pelkkää prideä.
Ilmoita asiaton viesti
Niikkokin tukee esim syrjäyttävää huumepolitiikkaa vaIkka olisi oikeasti parempia vaihtoehtoja. Tämäkin bloggaus ei aja nuorten asiaa millään tavoin.
Ilmoita asiaton viesti
Ei aja ei, mikäli lasten ja nuorten seksuaalista kehitystä ei ymmärretä suojella blogissa mainitsemiltani kehityksiltä.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoititko: Mielikuvituksessani sijaitsevilta, todistamattomilta mutu-kauhukuvilta? T. ”Google”
Ilmoita asiaton viesti
Mikä homoseksuaalien nuorten asema on Kiinassa?
Ilmoita asiaton viesti
Tuskin uiguureja kummempi.
Ilmoita asiaton viesti
Itse asiassa mm. Shanghaissa on huomattavasti enemmän homobaareja kuin esimerkiksi Helsingissä. Homoseksuaaliset suhteet on lainsäädännöllisesti hyväksytty vuodesta 1997 ja vuonna 2001 poistettiin homoseksuaalisuus mielitautiluokituksesta.
Homoseksuaalisuus oli täysin hyväksyttyä Kiinassa ennen länsimaalaisten ja kristinuskon saapumista noin vuoteen 1840. Uskonnot todella mädättävät kaiken.
Ilmoita asiaton viesti
”Itse asiassa mm. Shanghaissa on huomattavasti enemmän homobaareja kuin esimerkiksi Helsingissä.”
Onko tämä nyt saavutus? Taitaa ihmisiäkin asua siellä enemmän kuin Suomessa.
Vaikka en kuulu kirkkoon, minusta kirkko tekee paljon hyvää työtä ihmisten parissa.
Ilmoita asiaton viesti
Sinus varten olisi pitänyt kirjoittaa ”suhteessa asukaslukuun”, muut ovat saattaneet ymmärtää.
Uskonnot ovat olleet Euroopassa viimeksi käytyjen sotien syy. Mieti Pohjois-Irlantia ja Balkania.
”Kirkosta” en kirjoittanut sanaakaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ei välttämättä tarvitse verrata asukaslukuun jos hienostelua kaipaat. En minäkään kaipaa Suomeen mitään muslimiyhteiskuntaa. Montako sotaa Suomessa EV.lut on aloittanut?
Ilmoita asiaton viesti
Joo, Suomessa taitaa olla muutama kymmenentuhatta muslimia. Kun näyttää siltä, että ette pärjää edes noiden kanssa, taitaa sinunkin uhosi olla turhaa.
Tuskin everstiluutnantit ovat ylipäätään kovin monta sotaa aloittaneet.
Ilmoita asiaton viesti
Koko ajan niitä muslimeja tänne virtaa lisää. Vrt Ruotsi kuinka mukavaa on asua Malmössä. Ehkä siellä Vietnamissa on rauhallisempaa Buddhan kanssa. En juurikaan arvosta ihmisiä, jotka luulevat olevan kaiken maailmaan asiantuntijoita, vaikka olisi mikä tausta ennen eläkkeelle jäämistä. Täällä meillä Suomessa niitä on ihan tarpeeksi. Yleensä ne ovat valtion leivissä kun eivät yksityispuolelle kukaan niitä palkkaisi. Tule välillä dallaa tänne Suomeen, niin on helpompi hahmottaa.
Ilmoita asiaton viesti
Olen toiminut yrittäjänä huomattavasti kauemmin kuin sinä ja toimin edelleen. Olisit lukenut tarkemmin, mitä olen kirjoittanut, kun kerran tiedät Vietnamin-yhteyteni.
Mitä sitten tulee asiantuntijuuteen, sinun rinnallasi minä toki edustan sellaista. Muista nyt, että sinä aloitit tämän. Olet rinnallani kuin sokea, ja sokeitten joukossa yksisilmäinenkin on kuningas.
Minulla on ystäviä Malmössä, eivätkä he ole antaneet kauniista kaupungistaan minulle tuollaista kuvaa. Tosin yksikään heistä ei asu nimenomaan Rosengårdissa, jossa jonkinlaisia levottomuuksia lienee esiintynyt. Ruotsin tilanteesta näyttää tietyissä piireissä vallitsevan täysin harhainen kuva. Ilmeisesti kielitaitokin on esteenä syvemmälle ymmärrykselle asioista, samoin valikoitunut lektyyri.
Toistan edelleen sen, mitä sanoin: melko surkeaa porukkaa te olette, jos ette kykene tulemaan toimeen muutaman muslimin kanssa.
Tämä menee jo sen verran ohi itse aiheesta, että tuskin on syytä enempään kommentoimiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Hauskaa että vanhus pitää itseään ylivertaisena. Se että pidät itseäsi parempana kuin muita, osoittaa narsismin. Vaikka olisit ollut 50-vuotta yrittäjänä, ei tee sinusta parempaa yrittäjää samalla alalla kuin minä olen. Voit tunkea yksisilmäisyydestä sinne missä aurinko ei paista.
Kait se media sitten valehtelee Ruotsin tilanteesta kun ”asiantuntija” niin väittää. yritä tulla sieltä pilvistä alas jossa olet.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmoitat iäksesi 58 vuotta, minä olen viisi vuotta sinua vanhempi. Kai olet huolehtinut eläketurvastasi?
Sinä olet osoittanut kommentti kommentilta kasvavan tyhmyytesi. Nauti siitä perjantaipullostasi kaikessa rauhassa. Aamu voi olla iltaa viisaampi.
Ilmoita asiaton viesti
Omaisuutta on kertynyt sopivasti, jotta ei tarvitse valtiota kiusata kun siirryn pois työelämästä. Sinä olet kommenteillasi osoittanut kasvavan ylimielisyyden. Asenne ylipäätänsä kaikkiin blogivastauksiin on juuri sellainen. Tiedä se, että narsismi on sairaus.
Ilmoita asiaton viesti
En minä pidä itseäni yhtään muita parempana, sinua parempana toki, ja se onkin ollut helppo osoittaa.
Ilmoita asiaton viesti
Millä mittarilla herra narsisti pitää itseään minua parempana? Näsäviisailla sutjautuksikka ilmeisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Näin henkkoht minusta tässä yhtälössä omituisinta on aina ollut se, että ne jotka kaikkein eniten vaikuttavat pelkäävän ”rotujen ja kulttuurien välistä yhteenottoa” maamme rajojen sisällä, ovat lähes poikkeuksetta niitä, jotka tekevät kaikkensa, tai ainakin eniten, tätä mahdollisuutta edistääkseen.
Rasismi, syrjintä, epäasialliset kommentit, leimaaminen, halveksunta, jne, ovat ilmeisen normaalia käytöstä tältä porukalta, jolla ilmeisesti varmistetaan, etteivät nämä pelätyt maahanmuuttajat yms tunne kuuluvansa joukkoon, vaan syrjäytyvät ja radikalisoituvat, jos mahdollista.
Ehkä on pienempi paha jos kansakunta kärsii, kunhan ei itse tarvitse muuttua, henkilönä tai käytökseltään, puhumattakaan siitä suuresta heikkouden osoituksesta ”suomalaisen tosimiehen” syntilistassa: Väärässä olemisen myöntämisestä. Vika ei tietenkään ikinä ole itsessä, sitä varten on ”ne mamut”, tai ”ne suvakit” ja ”ne kommarit”. Olkoonkin että näitä mantroja transsimaisesti hokevista harva tuskin osaa juuri selittää mitä tekemistä noilla nimittelyillä on nykytilanteen kannalta. Lusikka, kauha, minkäs teet. Kunhan tietää, että ”vassarit ja suvakit vihaa Suomea ja yrittää tuhota sen tahallaan”, se riittää, argumentiksi ja ”totuudeksi”…
Ja jos luulette, että ironiani ja sarkasmini tässä on liioiteltua, lukekaa ”huviksenne” joskus tuon poliittisen puolen kannattajatason kommentointia käsityksineen, ja huomaatte pian, että kaunistelen. Ne tekstit olisivat hauskoja, jos ne eivät olisi totta.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt on kyllä muslimien lukumäärä Suomessa rankasti alakanttiin. Tietänet toki, että ” muutama kymmenentuhatta” on kaikkea muuta kuin todellinen tilanne.
Kun tuon tuon määrän kertoo luvulla viisi, pääsee lähemmäs totuutta.
Kun nyt haluaa esiintyä asiantuntijana, on syytä tarkistaa faktat.
Ilmoita asiaton viesti
Höpö ja höpö, missä minä olen väittänyt olevani joku ”Suomen muslimien lukumäärää” koskeva asiantuntija? Tuollaisia kommentteja kuin sinä ja Ahjokannas kirjoittavat ainoastaan itsestään epävarmat ihmiset.
Paskotteko te joka kerran housuihinne, kun vierasmaalaisen näköinen ihminen tulee vastaan?
Ilmoita asiaton viesti
Kiinassa ei homoseksuaalisuudesta paljon puhuta julkisuudessa, mutta oman kokemukseni mukaan ihmiset ovat ruohonjuuritasolla siellä välinpitämättömän suvaitsevaisia eivätkä halua tuottaa painetta kanssaihmisilleen moisesta. Tilanne on siis erilainen kuin Venäjällä.
Ilmoita asiaton viesti
…Älä Eero ole ilikiä?
– Mooses on Mooses ja PISNIS on PISNIS !
Blogistinkin saarnamiehen ja evankelistan puku on vaihtunut, ilmeisesti Aasiassa edullisesti teetettyyn, kiiltävään, pisnismiehen mittapukuun?
Ne ajat kun blogista jopa eduskunnan puhujapöntössä Raamattuaan heiluttaen vastusti kiihkeästi mm. tasa-arvoista avioliittolakia, on ilmeisesti mennyttä henkilöhistoriaa…?
– Monet muutkin kansanedustajat unohtavat pian äänestäjänsä, samaistuvat mieluummin ”menestyjiin” ja ryhtyvät etsimään lisätienestejä,
yritysten tuottoisisia hallituspaikkoja, tai muita pieniä lisäpisniksiä…
EDIT:
– Helsinki Pride 2020 konsertti Yle/Teema 16.OO
( Ihme etteivät vastustaja-änkyrät ole Ylen mittavaan ”mukana oloon” puuttuneet…?)
Ilmoita asiaton viesti
Oliko nyt puhe huumeista ja huumepolitiikasta? Jotenkin minä ymmärsin toisin…vai mikä yhteys Pridellä, sukupuoli-identiteetillä LBGT-liikkeellä on huumepolitiikan kanssa?
Voitaisiinko pysyä asiassa eikä asian vieressä…
Ilmoita asiaton viesti
”Lisäksi nuoriin on pyritty vaikuttamaan siten, että joissain kouluissa Pride -viikkoon osallistumisesta on käytännössä tehty pakollista. Opettajien ohjaamina Ressut, Norssit ja monet muut koulut painostavat nuoria jopa pukeutumaan sateenkaaren väreihin. Narratiivina on, että muutoin et hyväksy erilaisuutta.”
Aikamoinen hyökkäys kansanedustajalta kouluja ja opettajia kohtaan. Voitko hieman selventää mitä sellaista kouluissa on Pride viikolla tehty, mikä olisi ristiriidassa opetussuunnitelman kanssa? Syytätkö nyt suoraan nimeämiesi koulujen opettajia nuorten painostuksesta?
Ilmoita asiaton viesti
En syytä ketään opettajaa koska en tiedä muuta kuin saamani palautteen perusteella miten kouluissa toimitaan. Lisäksi somessa näkee päivityksiä siitä miten pridepukeutumista kouluissa markkinoidaan nuorille. Useassa koulussa opettajat sitten ”rohkaisevat” nuoria pukeutumaan värikkäästi (perjantaina).
Kirjoitukseni tarkoitus on tuoda esille se tosiasia, että useat lapset ja nuoret joutuvat yhteisönsä painostuksen ja jopa pilkan kohteeksi jos eivät pukeudu kuten muut. Tällaista vastakkainasettelua ei pitäisi opettajien vahvistaa vaan antaa tilaa kaikille olla aidosti vapaita toimimaan haluamallaan tavalla.
Ilmoita asiaton viesti
”En syytä ketään opettajaa koska en tiedä muuta kuin saamani palautteen perusteella miten kouluissa toimitaan..”
Syytäthän sinä ihan selkeästi. Mainitset vielä oikein koulut nimeltä. Mitä ihmettä sinä höpötät?
Mika Niikko:
”Opettajien ohjaamina Ressut, Norssit ja monet muut koulut painostavat nuoria jopa pukeutumaan sateenkaaren väreihin.”
Älä piiloudu taas Huhtasaaren tavoin tuon ”palautteen” taakse. Miten siellä on painostettu? Ei kansanedustaja voi tuolla lailla syyttää opettajia virkavirheestä, ilman mitään selityksiä. Jos sinulla on oikeasti palautetta opettajien lainvastaisesta toiminnasta niin siitä pitää ilmoittaa viranomaisille.
Edit: oikeat lainaukset
Ilmoita asiaton viesti
Huomasin että olet itsekin lukion opettaja. Olen saanut useamman kuvakaappauksen mm. kouluissa tapahtuvasta pukeutumiskehoituksista, mutta niitä ei nähtävästi voi tässä jakaa. Opettaja varmaan tietää miten tavallista se kouluissa on tai ei ole?
Ilmoita asiaton viesti
Kouluissa on aina ollut teemaviikkoja, joihin voi liittyä myös pukeutuminen. Pukeutuminen on aina vapaaehtoista. Miksi koet, että juuri sateenkaaripukeutuminen olisi vahingollista?
Ilmoita asiaton viesti
Opettajana tiedostat varmaan että lapsille ja nuorille syntyy paine omassa ryhmässä kaikkien toimia samoin. Isänä minä sen ainakin tiedostan. Ja jos pride-teemassa ei toimi ryhmäpaineen osoittamalla tavalla, jota opettaja voi jopa ruokkia, tulee osa nuorista kiusatuksi. Jostain syystä se suvaitsevaisuus loppuu neutraalia mielipidettä kohtaan myös aikuisilla..
Ilmoita asiaton viesti
”Opettajana tiedostat varmaan että lapsille ja nuorille syntyy paine omassa ryhmässä kaikkien toimia samoin.”
Jos puhut pukeutumisesta niin näinhän on kaikkien teemaviikkojen kohdalla. Toiset pukeutuu ja toiset ei. Näin on aina ollut. Minä olen sekä opiskelijana ja opettajana melkein aina jättänyt pukeutumatta.
Miksi sinä nyt pidät vain sateenkaaripukeutumista pahana?
”Ja jos pride-teemassa ei toimi ryhmäpaineen osoittamalla tavalla, jota opettaja voi jopa ruokkia, tulee osa nuorista kiusatuksi.”
Sinä väität, että näin on tapahtunut ja sinulla on siitä tarkkaa tietoa. Jos sinulla on tuota tietoa, että opettajat painostavat oppilaita mainitsemissasi kouluissa niin eikö se ole kansanedustajan täysin edesvastuutonta pimittää tuollaisen virkavirheen yksityiskohtia viranomaisilta? Tämähän on muuten törkeää mustamaalausta.
Ilmoita asiaton viesti
Janhuselta jäi huomaamatta Kalle Veitolan vastaava kirjoitusvirhe. Veitola kirjoitti klo 21.09: ”Tämä typerä Pride hössötys menee jo aivan yli.” Janhusen pitäisi lukea näitä keskusteluja hiukan tarkemmin.
Veitolan ammattia emme toki tiedä, mutta siitä huolimatta.
Janhuselta muuten jäivät pilkut pois kommentistaan: ”Miten on mahdollista että et edes osaa kirjoittaa Pride-viikkoa oikein suomen kielellä vaikka olet ammatiltasi opettaja?” Alistuskonjunktioiden ”että” ja ”vaikka” eteen tulee pilkku. Pilkun voi tietenkin jättää pois lyhyissä virkkeissä ja tyylisyistä, mutta en usko Janhusen hallitsevan suomen kielen kirjoittamista niin hyvin, että Janhunen olisi harkitusti jättänyt pilkut pois.
Ilmoita asiaton viesti
Olen itseasiassa todella otettu, että Ilkka jaksaa viikosta toiseen ihan ilmaiseksi ja huolella oikolukea kaikki viestini. Sillä menee just nyt vähän heikosti työrintamalla niin on tosi hyvä, että hän pysyy täällä aktiivisena.
Ilmoita asiaton viesti
Pakollinen suvaitsevaisuus. Viikon kirkkain käsite.
Ilmoita asiaton viesti
Sitä kai tuo yhdenvertaisuuden periaate lienee monille.
Ilmoita asiaton viesti
Asiallinen kirjoitus. Tämä typerä Pride hössötys menee jo aivan yli. Ja jos kouluissakin aletaan pakkosyöttää tuota ideologiaa, niin se on jo suorastaan törkeää.
Annetaan vähemmistöjen ja enemmistön olla sellaisia kuin ovat, no problem. Mutta miksi vähemmistöt pitää nostaa erikseen jalustalle ja samalla ikään kuin toitottaa, että valkoinen lihaa syövä heteromies on paha? Tällainen hössötys aiheuttaa myös sitä vastakkainasettelua. Suomessa on jo vähemmistöjen asema hyvä, ei siihen Pridea tarvita.
Naurettavaa moraaliposeerausta myös monelta poliitikolta olla mukana tossa touhussa. Väitän, että ainakin puolet mukana marssivista / hössöttävistä poliitikoista ei edes halua olla mukana, mut ”ku ne muutkin” tai ”ehkä saan tästä irtopisteitä sateenkaari porukalta” jne jne. Ei näin.
Ilmoita asiaton viesti
Pride-viikon idea on sellainen siedätyshoito yhteiskunnan änkyröille ja sitä varmaan jatketaan niin pitkään kuin änkyröintiä on, jonka jälkeen todennäköisesti muuttuu yhdeksi ryyppyjuhlaksi muiden joukkoon.
Ilmoita asiaton viesti
Näin priden aikaan esillä oleva Seta esimerkiksi on aikanaan linjannut päämääräkseen tehdä itsensä tarpeettomaksi. Vähän sama juttu on tämän pride-asian kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Sairasta on pilkata asiassa josta et ymmärrä ja tiedä yhtään mitään muuta kuin asenteellisen mielikuvas ! Miten et osaa kunnioittaa edes 9-vuotta kuolleen ystävän veljen tukemista sen surussa ja muistoa vainajasta? Häpeä!
Ilmoita asiaton viesti
Häpeä itse että olet noin irvokkaassa tilaisuudessa ollut läsnä edes yrittämättä sitä keskeyttää tai poistumatta paikalta.
Ystävistään ihminen tunnetaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kas, et sitten suvainnut tuomita poliittista väkivaltaa vaikka tällä kertaa se kohdistui omiin. Poliitikkoihin kohdistuvat uhkailut ovat demokraattisen järjestelmän toimivuuden kannalta ongelmallisia. Muutama vuosi sitten Li Anderssonia vastaan yritti hyökätä puukkomies, joka oli suivaantunut siitä, että kirjassa Äärioikeisto Suomessa annettiin ymmärtää, että äärioikeistolaiset ovat väkivaltaisia kusipäitä. Tällä kertaa persu sai vasarasta päähän. Ja jälleen asialla olivat äärioikeistolaiset kusipäät.
Ilmoita asiaton viesti
Pitäiskö minun tuomita kaikkien ”kusipäiden” synnit ja törkeydet jotka ei liity minuun tai siitä ei minulta mitään media kysy? Jokainen ymmärryksen omaava tiedostaa ettei tällä törkeällä murhayrityksellä löydy ymmärtäjiä.
Ilmoita asiaton viesti
Eli murhayritys ei ole niin tuomittava kuin muiden ihmisten sänkykamarihommat?
Ilmoita asiaton viesti
Sinä olet (oletettavasti) Suomen kansan demokraattisen, poliittisen vallan edustaja.
Poliittisesti motivoitu, äärijärjestöjen jäsenten suorittama, terroristimainen, väkivaltainen hyökkäys demokraattista kansanvaltaa, ja vielä omaa puoluetta, edustavaa päättäjää kohtaan luulisi olevan _aivan, h**vetin, tasan, tarkkaan_, juuri sillä tontilla, mihin sinun tulee ottaa kantaa, ja mikä sinun ja kaikkien poliittisten tahojen tulee itsestäänselvästi Suomen valtion ja kansan edustajina julkisesti tuomita.
Poliittinen, väkivaltainen teko Suomen demokraattisen järjestelmän edustajia vastaan on hyökkäys koko Suomen kansaa vastaan.
Miten tässä voi edes olla mitään epäselvää ihmiselle, joka on tuossa asemassa? Väärässä ammatissa?
Ilmoita asiaton viesti
Pieni ajatusleikki, millainen maailma olisikaan jos ihmiskunta ei olisi sortunut luomaan uskontoja paikkaamaan ymmärtömyttään maailmankaikkeudesta vaan todennut kuten yksi lempikirjailijoistani Hannu Salama totesi lapsille kun he kysyivät häneltä elämän tarkoitusta, ”Voi rakkaat lapset en minä sitä tiedä”.
Ilmoita asiaton viesti
No tässäpä ajatusleikin jatkoa:
Jos kukaan ei olisi vastannut lasten kysymyksiin, lapset olisivat oppineet kysymättömiksi. Sellaisessa puhumattomuuden kulttuurissa kaikki olisi jämähtänyt paikoilleen. Varsin luultavasti mitään ihmiskuntaa ei siinä tapauksessa enää olisikaan.
Nytkin on mahdollista, että näin olisi jossain joskus tapahtunutkin, mutta ne porukat ovat tavalla tai toisella jo hävinneet joko sukupuuttoon tai sulautumalla keskustelevampiin kulttuureihin.
Ilmoita asiaton viesti
Suvaitsevaisuuden vastakohta ei ole ”perinteisyys”, vaan suvaitsemattomuus. Voin selittää sinulle eron, jos siinä on jotain epäselvää. Vaikka kuinka yrittäisit ”kääriä paskaa lahjapaperiin” kiertelemällä asiaa kaunisteltujen termien avulla, tosiasiassa yrität tietoisesti sumuttaa ihmisiä, ehkä itseäsikin.
”Meidän veronmaksajien”… ”Will someone please think of the children?!?”… ”Riistää vapauden”… ”Raamatullinen ihmiskuva”… Nämä argumentit, ja niiden väkisin yritetty maalaaminen tietynlaiseen, tunteisiin vetoavaan verhoon, suorastaan huutaa onttouttaan ja olemattomuuttaan.
Huippuna vielä ”biologiset faktat”, joka on sisällöltään samaa tasoa kuin sanoa, että ”no mutku pojilla on se pippeli, ja tytöillä ei!”. Sopivasti ja sujuvasti unohtaen esim luonnossa esiintyvät ”biologiset” ilmiöt kuten homoseksuaalisuuden eläintenkin parissa, intersukupuolisuuden, hermafrodismin, suvuttoman lisääntymisen, jne, jotka rikkoisivat tämän ”normaaliuden narratiivin” pohjan hetkessä.
Tosiasia tässä selvästi on, että Mika Niikko erittäin tyypilliseen perussuomalaiseen tapaan on päättänyt ensin, mikä hänestä tuntuu sopivalta ja vetoaa äänestäjiin, ja sen jälkeen alkanut keksimään tunnepohjaiselle päätökselle lähes epätoivon vimmalla edes etäisesti järjellisiltä kuulostavia argumentteja, joihin voi liittää sopivia buzzwordejä kuten ”perinteet”, ”vapaus” ja ”arvomaailma”.
Jos tämän tason argumentaatio toimii Perussuomalaisten kannattajiin, tai kansaan yleensä, lienee aika edes hetkeksi polvistua Päivi Räsäsen viereen, ja pyytää suojelusta yläkerrasta, ennenkuin hölmöläiset hallitsevat koko maata.
Toivottavasti vielä tarpeeksi suuri osa kansalaisista käsittelee asioita järki edellä, antaa faktojen sanella kantansa, eikä etukäteen ideologiselta lähtökannalta päätä ”mikä totuus on”, ja vasta sitten lähde kaivamaan lapion kanssa onttoja argumentteja sille, miten kantansa saisi käännettyä vaikuttamaan loogiselta, vaikka se perusteiltaan on kaikkea muuta.
Ilmoita asiaton viesti
”Suvaitsevaisuuden vastakohta ei ole ”perinteisyys”, vaan suvaitsemattomuus. Voin selittää sinulle eron, jos siinä on jotain epäselvää.”
-Itse asiassa juuri se on muuttunut mitä tarkoittaa ”suvaitsevaisuus”. Se on on kääntynyt täysin aiempaa tarkoitustaan ja merkitystään vastaan.
https://www.hyvejohtajuus.fi/12137/mita-on-olla-suvaitsevainen/
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos melko perustellusta vastauksesta. Yritän palata sen suhteen myöhemmin paremmalla energialla ja hetkellä. Positiivista kuitenkin on, että esittämäsi argumenteit näyttävät pikaisen vilkaisun perusteella lähtevän pitkälti filosofisen perustelun tasolta, joka antaa niille jo lähtökohtaisesti hieman enemmän painoarvoa, toisin kuin Niikon alkuperäiset ja melkoisen ohuet perustelut.
Ilmoita asiaton viesti
”Huippuna vielä ”biologiset faktat”, joka on sisällöltään samaa tasoa kuin sanoa, että ”no mutku pojilla on se pippeli, ja tytöillä ei!””
-Näiden biologisten faktojen perusteella ihmisen sukupuoli, edelleen, määritetään syntymässä ihan ammatti-ihmisten toimesta. Ja merkitään virallisiin dokumentteihin.
Pitäisikö tämä käytäntö mielestäsi lopettaa?
(Huomautuksena, että kun esitän kysymyksen, niin 99% tapauksista se ei ole retorinen kysymys 🙂 )
Ilmoita asiaton viesti
Tiedät kai, että aina sukupuolta ei ole mahdollista määritellä? Ihmisvauvoillakaan. Ja otaksun että käsität, että sukupuoli ja sen dualisuus on hyvin ihmislähtöinen, ja siten vähintään jossain määrin, keinotekoinen käsite, jota luonto ei todellakaan aina kunnioita. Virallisen käytännön malliin en ota ainakaan tässä vaiheessa kantaa, mutta olen kyllä valmis nostamaan tuon käytännön avoimeen pohdiskeluun, enkä lähtisi liikkeelle siitä, että ”näin virallisesti on, näin on aina oleva”. Samaa kyseenalaistamista voi käyttää myös laajemmalti asian suhteen, mutta palataan siihenkin paremmalla ajalla jos siltä tuntuu.
Ilmoita asiaton viesti
No kylläpä jaksoit käyttää aikaa ja vaivaa koittaaksesi selittää mustaa valkoiseksi…melkoista diipadaapaa…no jokaisella on mielipiteensä, ei siinä mitään.
Ilmoita asiaton viesti
En ryhdy sen kummemmin ruotimaan Niikon kirjoitusta, vaan keskityn uskonnollis-konservatiivien lemmikikseen ottaman Mustan Orkidean yhteen huomioon, jota Niikko on lainannut. Musta Orkidea katsoo nimittäin asiaa yksisilmäisesti, jos ajattelee, että homon/lesbon/heteron mielenkiinto ei kohdistu ihmisten identiteetteihin, vaan biologiseen sukupuoleen.
Noinhan asia ei tarkkaan ottaen ole.
Tämä mainittu (seksuaalinen) mielenkiinto kohdistuu itse asiassa habitukseen ja persoonaan. Näissä molemmissa on kyllä biologistaustaisia sukupuolittuneita tyypillisyyksiä. Triggeröivinä mielenkiinnon herättäjinä voivat kyllä olla sekundaariset sukupuoliominaisuudet ja etenkin naiselle vastapuolen haju/tuoksu. Identiteetillä on vahva yhteys persoonaan ja osin habitukseenkin.
Jos mielenkiinto kohdistuisi kaavamaisesti ”biologiseen sukupuoleen”, niin silloinhan oman seksuaalisen suuntautuneisuuden rajoissa kaikki jommassakummassa ”binäärisessä sukupuolilokerossa” olevat kävisivät. Ja eiköhän me varsin hyvin tiedetä, että suurin osa ei käy. Sen verran hienoviritteisempää ja moninaisempaa on tuo mielenkiinnon maailma. Ja tuo hienoviritteisyys ja moninaisuus on taustaltaan muuten hyvinkin biologista.
Ilmoita asiaton viesti
https://experience.arcgis.com/experience/09f821667ce64bf7be6f9f87457ed9aa
Ilmoita asiaton viesti