Valkoinen sulka. Feministit sodanlietsojina

Ensimmäisen maailmansodan puhjettua Britannian suffragetit joutuivat ongelman eteen. Kannattaako sotaa vai pysyäkö pasifisteina. Osa sufrageteistä pysyi pasifisteina, kun taas enemmistö liittyi sodan kannattajiin. Ensimmäisen maailmansodan aikana Ison-Britannian kotirintaman aikana naiset antoivat valkoisia sulkia niille miehille, jotka eivät syystä tai toisesta olleet värväytyneet armeijaan. Sodan kahden ensimmäisen vuoden aikana asepalvelus perustui vapaaehtoisuuteen. Elokuussa 1914 amiraali Charles Fizgerald ja kirjailija Mary Augasta Wardin tuella perusti naisille jopa erityisen ”ritarikunnan”, The Order of the White Feather of Cowardice. Näin armeijan johto sai naiset velvollistamaan miehiä osallistumaan ennen näkemättömän suurten tappioiden tähden alkusuosionsa nopeasti menettäneeseen sotaan. Naiset piirittivät miehet, jotka eivät kantaneet univormua, ja sanallisesti hyökkäsivät miesten kimppuun ja antoivat tai kiinnittivät valkoisen sulan pelkuruuden merkiksi miesuhrille. Naiset vetosivat etenkin miesten miehekkyyteen, ja kyseenalaistivat sen. Miehet kokivat nämä välikohtaukset äärimmäisen kiusallisina, ja painostuksen seurauksena hakeutuivat värväystoimistoon.

Sulkien jakaminen oli erityisen suosittua ajan feministien ja suffragettien keskuudessa, joiden johtohahmojen kuten Emmeline ja Christabel Pankhurstin johdolla muodostettiin niin kutsuttu ”Valkoisen sulan prikaati”. Naiset suhtautuivat tehtäväänsä vastaavalla kiihkolla, jolla he toimivat naisasialiikkeessä. Maan jouduttua kriisitilanteeseen Pankhurstit uskoivat, ettei itse naisasian aggressiivinen ajaminen palvelisi kansakunnan yhdistymistä ulkoista vastustajaa vastaan, joten he käyttivät valkoisen sulan jakamista poliittisen vaikutusvaltansa ylläpitämiseksi. Tässä onnistuttiinkin, sillä kymmenen päivää maailmansodan päättymisen jälkeen 30-vuotiaille naisille, joilla oli omaisuutta, myönnettiin äänioikeus ja 1928 kaikille 21 vuotta täyttäneille. Sodan aikana naiset olivat ottaneet miesten roolin ja työskentelivät ammustehtaissa ja muualla teollisuudessa.

Valkoisen sulan kohteeksi joutuivat siis kaikki univormuun pukeutumattomat miehet. Niinpä myös miehet, jotka olivat kotirintamalla sodalle tärkeän työnsä vuoksi, joutuivat häpäisyn kohteeksi. Myös ne entiset sotilaat, jotka olivat haavoittumisen tai sairauden vuoksi kotiutettu, saivat sulkansa. Jotkut miehet saivat jopa kymmeniä sulkia, vaikka pasifistiset feministit ovat myöhemmin vähätelleet jaettujen sulkien määtää.

Kohteiksi joutuivat jopa sotaan jo osallistuneet, mutta haavoittumisten takia vapautetut ja kunniamerkein palkitut miehet. Naiset saattoivat keräytyä pinnaajaksi epäilemänsä ympärille, ja alkaa nimittelemään tätä pelkuriksi ja sättimään joukolla. Sulan saaminen oli niin suuri häpeä, että jopa alaikäiset valehtelivat ikänsä ja liittyivät armeijaan pelastaakseen kunniansa. Nuorimpien sulalla häpäistyjen värväytyjien iän tiedetään olleen 14 vuotta. Myös vakavasti sairaat, esimerkiksi tuberkuloosista kärsivät miehet värväytyivät mieluummin rintamalle, kuin yrittivät kestää naisten ahdistelua. Myös monet värvääjät suostuivat väärentämään esimerkiksi iän ja pituuden kutsuntapapereissa, jos heille kertoi saaneensa sulan. Miehet eivät kuitenkaan aina suhtautuneet alistuvasti sulan saamiseen. Eräässä tällaisessa tapauksessa sotamies Ernest Atkins ojensi naista, joka oli antanut hänelle sulan raitiovaunussa. Hän läpsäisi lippuviholla naista kasvoille ja sanoi: ”Ilman muuta vien sulan mukanani pojille sotarintamalla. Olen siviileissä, koska ihmisten mielestä univormu näyttää kurjalta, mutta univormu päälläkään en olisi edes puoleksi niin kurja kuin sinä.”

Naisten painostus tuli esiin värväysjulisteessa, jossa vedottiin naisia jättämään poikaystävänsä, jos tämä ei värväytynyt armeijaan.

LONTOON NUORILLE NAISILLE:
Pukeutuuko sinun ”oma kultasi” khakiin? Mikäli ei, niin eikö SINUN MIELESTÄSI pitäisi?
Jos hän ei pidä sinua ja sinun maatasi puolustamisen arvoisena – pidätkö sinä häntä ITSESI ARVOISENA?
Älä sääli tyttöä, joka on yksin – hänen nuori miehensä on luultavasti jo sotilas, joka taistelee hänen ja hänen maansa puolesta – ja myös SINUN!
Jos sinun nuori miehesi lyö laimin velvollisuutensa kuninkaalleen ja isänmaalleen, joskus voi koittaa aika jolloin hän voi HYLÄTÄ SINUT.
Mieti asiaa – pyydä häntä sitten
LIITTYMÄÄN ARMEIJAAN JO TÄNÄÄN

Rintamalla palvellut kirjailija Compton Mackenzie kirjoitti, että nämä ”idioottimaiset nuoret naiset käyttävät valkoisia sulkia vain päästäkseen eroon poikaystävistään, joihin he olivat kyllästyneet”

Sotamies Norman Demuth, joka oli vapautettu palvelustaan armeijassa haavoittumisensa jälkeen vuonna 1916, sai useita valkoisia sulkia palattuaan länsirintamalta.

”Erään viimeisimmistä sulista sain bussissa. Istuin oven lähellä kun huomasin kaksi naista toisella puolen, jotka alkoivat puhua minulle. Ajattelin, Luoja, taas se alkaa. Toinen kumartui puoleeni sulan kanssa ja sanoi: ”Tässä lahja urhealle sotilaalle. Otin sulan ja sanoin: ”Kiitos paljon. Halusinkin tällaisen”. Sitten otin piippuni taskusta ja pistin sulan piippuun ja käytin sitä niin kuin en ole käyttänyt mitään piipunpuhdistajaa ennen. Kun se oli likainen, vedin sen ulos ja sanoin:”Näitä meillä ei ollutkaan juoksuhaudoissa”, ja annoin sulan takaisin. Hän vaistomaisesti otti sulan käteensä, ja istui tämä likainen piippurassi kädessään ja muut ihmiset bussissa alkoivat tulla vihaisiksi. Sen jälkeen hän pudotti sen ja nousi ylös poistuakseen bussista, mutta pysäkki ei ollut lähellä ja hän joutui muiden matkustajien tuijotuksen kohteeksi pitemmäksi aikaa. Minä istuin ja nauroin katketakseni.

Jotta syyttömät miehet eivät joutuisi valkoisen sulan painostusten kohteeksi Britannian sisäministeriö valtuutti hallituksen aloittamaan erityismerkkien valmistamisen vuonna 1916. Esimerkiksi King and Country -Home Secretary of Great Britain, Reginald McKenna, authorised the government to begin production of various special badges in 1916. For instance, there was the “King and Country” virkamerkki, joka ilmaisi, että merkin kantaja auttoi sotaponnisteluissa merkittävällä tavalla, ja hopeinen sotamerkki, joka ilmaisi, että yksilö oli palvellut armeijassa ja vapautettu kunniallisesti haavoittumisen tai sairauden vuoksi.

Osa feministeistä, joskin vähemmistö, pysyi pasifisteina ensimmäisen maailmansodan ajan. Nykyisinkin pasifismi on monen feministin ratkaisu siihen kysymykseen, pitäisikö asevelvollisuus ulottaa myös naisiin. On epäselvää, millaisia ajatuksia tänä päivänä Ukrainan sota synnyttää pasifistisissa feministeissä?

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu