Olipa kerran 2/2
Jatkuu…
… aluksi kukaan ei huomannut mitään, vaikka tarkimmat ehkä aistivat säätilan muutoksen. Kaikki ei pitänyt enää paikkaansa. Tehokkuuden ilosanoma konkretisoitui tarpeena luetella ansioita virallisiin järjestelmiin samalla kun alettiin luetteloida, mitkä julkaisut olisivat tärkeämpiä kuin toiset. Näitä tärkeimpiä olivat kansainväliset julkaisut – suomenkieliset harvemmin.
Koneet alkoivat hallita kaikkea ja niiden käyttämiseen käytetty aika kasvoi suhteessa niihin sisältöihin, joiden tekeminen muuttui toisarvoiseksi suhteessa managerialismiin ja sen luomaan illuusioon asioiden hallinnasta. Johdon tehtäväksi tuli tämän järjestelmän ylläpito ja henkilökunnan valvonta. Näin kaikki sujuisi hienosti?
Toisin kävi.
Samalla kun työn konkreettisesta sisällöistä ei enää piitattu ja vuosi vuoden jälkeen opetusta vähennettiin , ihmiset eristettiin päätöksenteosta. Ilmapiiri alkoi muuttua vakavaksi, naura hiljeni. Organisaatioon hiipi pelko ja häpeä.
Aluksi ihmiset alkoivat kuiskia keskenään. Siirtyminen koneisiin tarkoitti luonnollisten kontaktien vähenemistä ja ihmiset vieraantuivat toisistaan. Omituisia asioita alkoi tapahtua ja ihmisiä kadota.
Sensuuri ja puhumattomuus levisivät. Huhuttiin, että ihmisten tekemisistä pidettiin kirjaa. Tätä sanottiin palautejärjestelmäksi, mutta se toimi vain yhteen suuntaan. Ihmisten virheitä alettiin ottaa esiin. Taas ihmisiä katosi lisää, näistä osa eläkkeelle. He eivät jääneet hyvästelemään kavereitaan… vaan häipyivät paikalta mitään sanomatta.
Mitä ihmettä tapahtui?
Kollektiivinen pelko huipentui kulkutautiin, joka katkaisi ihmisten suhteet lähes kokonaan. Kaikki istuivat koneen ääressä. Tämä kulkutauti oli sikäli ihmeellinen, vaikka saatoit tuntea itsesi terveeksi, koskaan ei voinut tietää josko sittenkin olisit potentiaalisesti vaarallinen yhteisöllisesti. Tuberkuloosi se ei ollut, ei Espanjan tautikaan, mutta jotain jonka takia koko länsimaisen yhteiskunnan täytyi pysähtyä.
Nyt oppiminen ja osaaminen romahtivat lopullisesti. Yhden kirjan lukeminen ei onnistu kaikilta ja mielenterveyspalvelujen käyttö on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Viha ja riitely, jota aiemmin yritettiin peitellä on kasvanut yli äyräidensä ja totuutta ei enää ole.
——— ——
Tätä yli kymmenen vuotta jatkunutta kehityskulkua Robert Prechterin sosionominen teoria kutsuu sosiaalisen mielialan pessimismin aiheuttamaksi laskutrendiksi.
Sen lopputulema on epätoivo.
Jotta nousutrendi voi alkaa, kollektiivisen häpeän käsittely on välttämätöntä.
”Sosionomisen teoria”?
Ilmoita asiaton viesti
Robert Prechterin teoria Socionomics. Katso aiempi postaus ja keskustelu ”ihminen laumaeläimenä” tai tämä:
https://yle.fi/a/74-20008922
Ilmoita asiaton viesti
Laumaantuminen on kuitenkin selviytymistä, ja sitä vahvinmuotoisena, ihmisen tapauksessa.
Eikä ole aina vain pelkkää laumaa, sillä mukana voi olla muutakin, mitä lauman mukana tiivistää.
Ajatus on ääripahan oloinen samalla, vaikka potentiaalia tässä suhteessa päinvastaiseenkin (laajempi sopivuus / terästetty yksipuolenen sopivuus).
Mitä tiedetään selviytymisen mekanismeista, ja vaihtoehtohaaroista, ja miten niitä vertaillaan?
Tehdäänkö miten paljon, siis objektiivisemmin, mitä voidaan käytännössä ehkä välttämättä tarvita, vaikka ei ainoa mahdollisuus kai tämäkään.
Blogin (suora, ja suoraansanomaton) kriikki voi näyttää sopivalta, mutta kun kontekstia laajentaa… mitä tulee tietysti tällaisenkin pohjalta pystyä tekemään.
Saadaanko jokin sulkeuma, ja tervehenkisenä? Nythän tämä on ajautumaa (=vyöry), tai siksi arveltavaa. Näin itse oletan, yhä edelleen.
Tällaisia ne reagoimiset on, ellei jalostusta. Mihin asti voi ulottua yltäväksi, ja millä ehdoin.
Ei tosiaan tarkoita, etteikö tämä olisi hyvä, kuten paljon vähemmelle ulottuvuudelle ”armotta” jäävät.
Ilmoita asiaton viesti
Yksilö voi niin halutessaan ennakoida ja yrittää toimia toisin. Suurissa massoissa tämä ei ole mahdollista. Siksi historia toistaa itseään.
Ilmoita asiaton viesti
Isompikokoonpanoisissa on määräävyyttä ja niistä odotetaan, myös soveltuvasti. Ei tässä kaikki ole, kuten tuossa lyhyesti sanot.
Historian toki arvellaan usein toistuvan, eikä arvelua pidetä omituisena, tosin tämäkin toteamus menee irrallisena, eikä oikein kytkeydy vaikutussuhteeseensa.
Näissä on sellaista, mitä voidaan sanoa, ja mitä ei toisaalta tehdä. Kuilua jos on tällä tavoin irrallisena, tämän tulisi jotenkin voida olla vaikuttamassa. Keinosta en tiedä, mikä aitoa vastavoimaa.
Eilen tulin mietineeksi opportumismia, luonnosysteemisemmästä vinkkelistä, ajatuksia kun jollain tapaa seuraili: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jounisnellman/solvauksista-viela/#comment-3929654
Kun tuollaista kertoo objektiivemman oloisin lähdöin, ”vailla arvolatauksia”, ts löytämisen kautta enemmän… ei tosiaan tarvitse sortua esim siihen, että tulisi tosi paljon painottaa ja piiskata ihmisiä pois hetkellisyydestä, kun se kuitenkin toisaalta painaa tolkuttomasti, etenkin kun painetta helposti vain lisätään.
Asiat menee lukkoon, jos näitä ei käsittele tavallisesti. Ihmiskonteksti sitä, että tavallisuus saa unohtua, kunhan muuten ollaan ystävällisiä, ja pirut on kauempana, jonne ne aina synnytetään yhä uudestaan.
Lauma on minusta herkkä, ja sen toiminta ei ole perusteetonta. Tavallaan aidan alittamista, viitata tällaisen toimijamuodon mahdottomuuteen. Ensireaktiona hyvä, tosin toipua voi, tuosta luonnehdinnasta, ja tosiaan kohden jotain sovellettavampaa.
Näissä tuntus olevan käänteitä, kuin mitä elokuvissa koskaan on, ts todellisuus tässäkin yhteydessä yllätyksellinen seurattavaksi.
L…
Kun ihminen helposti jollain tapaa rikkoo todellisuutta, ja tätä on ehkä jonkin verran tehtäväkin… onkohan tässä jotain elimellistä, ts kytketään toisia mukaan tavalla, joka paitsi spontaanin oloista, myös elämän kannalta tärkeää tai luonteenomaista.
Tuli mieleen, ihan tästä terävöittämään pyrkivästä viestistä. Kyseessä haaste tmv. Miten luonnehtia toimea, ja miten paljon tällaisia on, ja syytä olla.
Ilmoita asiaton viesti
Et arvaakaan kuinka oikeassa olet.
Tässä kontekstia:
https://agilepublishing.fi/books/article-15
Ensimmäisen painoksen vihoviimeiset kirjat myynnissä lähinnä Turun alueella tahi suoraa minulta.
Ilmoita asiaton viesti
Tulee varmaan tutustuttua enemmän…
Erittäin hyvä yhteiskunnallinen esimerkki ilmiöstä voisi olla tämä potentiaalisena ”joukkofiksuutena”: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/voisiko-anneli-auer-joutua-uudelleen-syytetyksi-ulvilan-murhasta-rikosoikeuden-professori-nakee-yhden-mahdollisuuden/8733464
On tosiaan ”inhimilliikkaa”, jos nyt tämän voisi sanoa näin, ja kollektiivipainotuksen puolesta. Ehkä kollektiivi-sanan tilalla tulisi olla tässä jotain muuta, kun viittaa turhaan ylikäytölliseen tässäkin yhteydessä.
Näitä on, ja mitä tärkeämmät paikat, ja enemmän painavia sidoksia… joskus keikahtelee, vähän ihme suuntiin.
Alkuhetki tärkein… ja jo siitä reaktio minne sattu, ja paluu joskus, jos ylipäätään.
Reaktio on lähtönä hyvä, koska hankalissa ei muuta juuri ole. Kyse on vähän kuin säikähdys, joka ei näissä aina otapysähtyäkseen.
Näin yksinkertaisesti asiaa ei voisi muka kuvata, kun kyseessä ihminen. No… sen pahempi todellisuudelle.
Aiheesi on kieltämättä relevantti, tosin harmi, että tämä voidaan kokea näin, vasta jonkin extremen yhteydessä. Ei kuitenkaan niin, että extreme muuten olisi iso arvo, oli potiaali vaikka mitä.
No, sävyn huomaa, millä kirjoitettu. Pitää toipua… mikä ottaa aikansa.
Samassa veneessä tarvitsee vielä olla ehkä lisää… jotta tokenee paremmin, tämän tyypin prosessit. TJMS.
…
Aiheita kun on sopivasti poimittu, usein tekee mieli yrittää liittää niitä mahdollisimman hyvin siihen, mihin voisivat kuulua.
Eräänlaista jäljittämistä tämäkin, vaikkei suoraan salapoliisityötä, vaan sitäkin rankempaa, jos merkittävyyttä ajattelee.
Ilmoita asiaton viesti
OK, lyöntivirheen korjaus hiukan selventää.
Ilmoita asiaton viesti