Ilmastokysymykset ja vastuun pakoilijat

Elinkeinorakenne on luotu tietyille odotuksille, jotka perustuvat enemmän loputtomille voimavarojen tuhlauksille, kuin todellisuudelle. Lupaukset paremmasta elintasosta ovat kääntymässä luonnonrajallisuuksien takia vastaan kaikkia, jotka uskoivat todellisuudesta vieraantuneita satuja.

Mistä puu tietää, milloin lopettaa kasvunsa?

Kun odotus ja todellisuus eivät kohtaa toisiaan, olemme tämän monenkirjavan tunnemyrskyn riepoteltavana. Petetyt lupaukset aiheuttavat lamaannusta, masennusta, kyynisyyttä, raivoa, syyttelyä, kinastelua ja kahtiajakoa, joka on seurausta edustuksellisen kansanvallan ja omistusperustaisen talousjärjestyksen epäonnistumisesta: usko on lopussa.

Hämmennys on käsinkosketeltavaa.

Suurtuotanto ja vastuualueet, joiden pitäisi olla voimavarojen säästöä, tuottavatkin enemmän vastuuttomuutta ja kulutuksen kasvua, kuin säästöä. Liikkumavara on lopussa, kun mahtikäskyä odotetaan milloin taivaista, hallinnosta tai mielipuolen suusta, eikä edelleenkään nähdä puita metsältä: jokainen puu on yksi meistä, jokainen kaadettu puu on yksi henkäys vähemmän.

Kun perusta on jo luotu kauan ennen minua, voisin helposti kääntää katseeni edellisiin sukupolviin ja syyttää heitä, mutta se ei auta eikä pelasta katoavaa elinkelpoista luontoa. Syyttely ei auta, vain teot, silti ymmärrän monilla olevan turtumusta järjestelmän edessä, joka on kuin teloitusdelegaatio ilman vastuunkantajia.

Edelleen mietitään ja lasketaan hintaa monimuotoiselle luonnolle, joka on sama, kuin istua käsiensä päällä odottaen kuolemaa. Kuorma on liian raskas kantaa: kulutukselle perustuva vaihdanta, sopimuksien määrä muutettuna rahaksi on maailmaa, joka ylittää elinehtoisen elämän kynnyksen.

Kulutus pitää saada laskemaan, mikään muu ei auta tulevissa haasteissa. Puun kasvulla on rajansa ja niin on myös monimuotoisella maailmalla.

Mikko Marttila

Ihmisyydestä, uskomuksista ja yhteisöperustoista kiinnostunut kuntapuliukko. Ilman vapautta ei ole vastuuta. "Vapaus on vastuun perusta, itseohjautuvuuden lähtökohta, kestävän kehityksen kulminoituma."

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu