”Lauma tarkoittaa elämää, hylkäys kuolemaa” – Miksi yliluonnolliset kokemukset yleistyvät järkytyksissä?

Järjellinen ihminen, joka ymmärtää sattuman merkityksen, mutta kiistää arvoituksellisten kohtalonvoimien olemassaolon, ei kaiken johdonmukaisuuden vuoksi pitäisi turvautua taikauskoisiin keinoihin.Silti usein epävarmoina aikoina jopa vakuuttunut johdonmukaisen maallisen elämän kannattaja – ateisti, jumalopin hylkääjä, saattaa turvautua keinoihin, joiden vaikutus tosielämän tapahtumiin on käytännössä olematon.

Ei kuitenkaan ole täysin merkityksetöntä, miten yksilö käyttäytyy, joten ei liioin pitäisi olla yllättävää tietynlaisesta kohtalonyhteydestä näennäisen merkityksettömillä asioilla, onnea tuovilla esineillä tai uskonmerkeillä.

Tunteiden merkitys on kohtalonyhteyksien, onnea tuovien esineiden ja taivaallisten väliintulojen merkittävin tekijä. On tutkittu, että erityisesti järkyttävät tapahtumat lisäävät yliluonnollisten kokemusten mahdollisuuksia, esimerkiksi taistelulentäjistä käytetty ilmaus ”foofighter”- ”huuhaalentäjä”, jonka uskotaan olevan yhteydessä taistelustressiin.

Toisaalta voi todeta, että vaikka näennäisesti merkityksetön uskonmerkkien tai onnenkalujen käyttäminen ei voi olla suorassa yhteydessä onnenkantamoisiin, voi kuitenkin uskomuksen vaikutusarvo auttaa yksilöä keskittymään silloin, kun tilanne edellyttää kokijalta toimia. Kaikkiaan merkityksellisintä on yksilön tunneperäinen kokemus, jolla on yhteys lähipiiriin, muistoihin ja menneisyyteen.

Tunneperäinen yhteys on oleellinen elämän merkityksellisyyden kannalta, mutta vahingollisemmaksi uskomuksellinen yhteys tulee silloin, kun pyritään ohjaamaan yksilöä vedoten tunneperintöön opinkappaleilla. Ehdollistamisen merkitys esimerkiksi kristillisyyden tietyissä toistoissa on sikälikin mielenkiintoista, että voi vain arvailla yhteyksiä esimerkiksi sairaalloisen pakonomaisten toistojen kohtalonyhteyksiä uskonnollisiin toistoihin.

Sairauden – pakonomaisen käytöksen määritelmäksi tavanomaisesti otetaan yksilön ahdistus – kuinka ahdistavana yksilö kokee tiettyjen toistojen merkitystä, eli kuinka paljon toistot rajoittavat elämää. Samainen määritelmä on käytössä myös vahingollisissa riippuuvuuksissa, eli kuinka paljon tietty käytös rajaa monipuolisen ja tasapainoisen elämän rytmiä – joka on muuten hyvin häilyvä monelle eri käytökselle, esimerkiksi pakonomainen työnteko, urheilu – kysymys on enemmän, mikä on yhteiskunnallisesti hyväksyttävää pakonomaista käytöstä.

Tunteiden tehtävä on auttaa ihmistä kehityksen kannalta lähinnä kukoistamaan ja selviytymään aivan niin kuin minkä tahansa muunkin elollisen. Siksi onkin jokseenkin huvittavaa havaita ihmisen uskonopillisten kaavojen taustalla olevan yleensä aina samaa toistoa – viittauksia taivaalliseen isään, äiti-mariaan, isään ja poikaan, jotka kaikki oleellisesti korostavat ihmiskeskeisyyden merkitystä kaikkeuden hallitsijana, eli kiertoteitse nostaa itsensä hallitsevaksi lajiksi, jumalaksi.

Tästä voidaan hyvin päätellä syy-yhteyksiä epävarmuuksien sietokykyyn, eli ihmisten uskomuksellisia taipumuksia kääntyä yliluonnollisiin voimiin silloin, kun elämä muuttuu yksilön kannalta tietyllä tapaa hallitsemattomaksi.

Voi vain kysyä, onko uskonnollinen tai taikauskoinen taipumus yksistään ihmisen tapa yrittää hallita ympäristöään – ja jos on, onko tämä seurausta järjen ja johdonmukaisuuden olemassaolosta, jotka ikään kuin vaativat järjettömän kaikkeuden muuttumista ihmisen tunneperäisten tarkoitusperien välikappaleeksi?

 

0
Mikko Marttila

Aika on syvyyden luoja, todellisuus on ennakkokäsityksiä ympäristöstä, uskomuksia muodosta

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu