Maanpuolustustahto on myytti, joka tarvitsee murtajansa: Tahto tulee yksilöltä eikä kansalta…
Kasvava huoli maanpuolustustahdon laskusta on saanut osakseen huomiota arvelujen ohella siitä, mikä on saanut aikaan notkahdusta nuorien keskuudessa.
Kaikki ympärillä on kokenut muutoksia paitsi asepalvelus: Koulutus, työelämä, tietojärjestelmät, mutta yhteiskunnallinen asema ja asepalvelus säilyvät ennallaan.
Toimintatavat – mokuttaminen ja muu epäasiallinen käytös, jotka johtaisivat työelämässä nykyään välittömästi työsuojeluasiaksi saavat jatkua Suomen pakollisen armeijakoulutuksen osana.
Maanpuolustuskoulutuksen yksinkertaisin suosionlasku johtuu tavasta, jolla koulutusta yritetään runnoa läpi, joka on täysin yhteensopimaton työ – ja koulutuskysynnän kanssa.
Suomalaista nuorta kohdellaan, kuin omistusta eikä kuin yksilöä yksilöllisillä taidoilla ja tahdolla.
Maanpuolustustahto on myytti, joka tarvitsee murtajansa, sillä tahto kehittyä yksilönä on aina palkitsevuudeltaan omaa luokkaansa, mutta pakkoarmeija pakottavine päällystöineen on tunkkainen, kuin Hitlerin bunkkeri tai Leninin arkku.
Milloin se korva lotkahtaa sen verran, että tapa johtaa muutetaan pysyvästi myös armeijassa kuin pakottavissa maanpuolustuspykälissä?
Tahto tulee yksilöltä eikä kansalta…
Puhut nyt vastoin parempaa tietoa väittäessäsi, ettei varusmiespalvelus ole muuttunut muun yhteiskunnan mukana. Meno on aika lailla erilaista kuin vaikkapa 80-luvun lopulla, kun itse olin varusmies. Puhumattakaan siitä, mitä meno oli vaikkapa 60-luvulla.
Jos epäilet, etten tiedä mitään, koska 80-luvusta on aikaa, niin voin kertoa olleeni harjoituksissa lähemmäs sata vuorokautta ja useimmiten mukana on ollut varusmiehiä ja olen voinut livenä havaita koulutusta niin kasarmilla kuin maastossa.
Ilmoita asiaton viesti
Samaa ajattelin. 80-luvulla oli ”normaalia” panna varusmiehet yöpuvuissaan ”tappituntumalle” eli hieromaan etumustaan edessä seisovan pakaroihin, tai ”rangaista” yhtä niin että hän istui kentän keskellä kun toiset joutuivat juoksemaan täyspakkauksessa ympärillä, tai pitää sulkeiset ja taaksepoistutukset rangasituksena, tai kun aamutoimilla piti olla 5 minuuttia huutoherätyksen jälkeen yms. yms. Röökille päästäkseen piti antaa tupakka alikessulle jotta sai luvan. Perinne jatkui kun simputuksesta alokkaana kärsineet pääsivät vuorostaan varusmiesryhmänjohtajiksi.
Tuossa ei ollut mitään hienoa tai arvostettavaa ja se on onneksi poistunut, nykyään nuoret varusmiehetkin osaavat penätä oikeuksiaan.
Ja juu ei, armeija ei edelleenkään toimi samoilla säännöillä kuin startup-pelifirma. Armeija noin teoriassa kouluttaa äärimmäisiä tilanteita varten eikä niissä kysytä jos yksilö mielummin tahtoisi kehittyä yksilönä ja ihmisenä vai sopisiko mitenkään jos kuitenkin menisi tuohon linjaan panemaan henkensä alttiiksi ja ampumaan hyökkääjiä.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, jotenkin noin se joillain meni, joskaan Haminassa ei -82 nyt sentään sikailtu noin pahasti ja ylilyönnit olivat alikessujen hupia.
Olin pikkuisen järkyttynyt, kun olin kertaamassa ysärin alussa ja meininki oli muuttunut paljon asiallisemmaksi. Ei minua olisi tosin voinut silloin enää mitenkään pelotella.
Kuitenkin on hieman mietityttänyt nuo kantelut kaikkein pienimmistä epäasiallisuuksista, sillä jos se johtuu paineensiedon puutteesta, niin eihän siitä sotimisesta mitään tulisi.
Mikäli Kotron toiveet täyttyvät ja vain motivoituneet palvelevat sen sijaan, että opiskelisivat tai tienaisivat, niin sitten kai ongelmat poistuvat, joskin partiolaisilla saattaa olla silloin enemmän laittaa joukkoja riviin.
Ilmoita asiaton viesti
>…..voin kertoa olleeni harjoituksissa lähemmäs sata vuorokautta….
ooo
Saako kysyä, minkälaiseen sotaan siellä valmistauduttiin?
Siviilit kait suojellaan aivan erityisellä huolella.
Kerrottiinko, mitä tarkoittaa ”uskottava maanpuolustus”?
Ilmoita asiaton viesti
Miksi siviilejä täytyisi suojella erityisellä huolella? Onko minun henkeni arvottomampi, jos puen maastopuvun päälle?
Jos sen puvun joutuu pukemaan päälle, niin parhaat varusteet ja koulutus ovat tuurin lisäksi ainut turva hengissä säilymiseen.
Ilmoita asiaton viesti
>Miksi siviilejä täytyisi suojella erityisellä huolella?
ooo
Taitaa olla ns hyvä kysymys. Kannattaisko aloittaa oma blogi aiheesta ja katsella mitä muut blogistit arvelevat.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kannustuksesta, mutta en usko että saisin sitä mitään uusia ajatusmalleja itselleni. Olen huomannut olevani ns. ”turomagneetti” ja minun pitäsi mielummin keksiä jotain muuta puuhaa, kuin roikkua täällä lukemassa samoja jaanauksia, joiden sisällön arvaa blogistin tai kommentoijan profiilikuvasta.
Tämä kommentointi on vain jonkinlainen köyhä korvike sille, että lupasin jättää läheiset rauhaan jutuiltani, jotka aiheuttavat usein ärsytystä, kun pääni on kai virietty eri taajuudelle, kuin joidenkin muiden.
Ilmoita asiaton viesti
Suuriakin eroja on ollut aina eri aselajienkin välillä.
– Vaikkapa maa-ja merivoimien.
Vain muutos-ja muutokset ovat pysyväistä, kuten selvitykset ja mittaukset ovat äskettäinkin osoittaneet.
– Sitäkään kehityksen kulkua ei taaksepäin voi tuupata…
Ilmoita asiaton viesti
Kiusaaminen on armeijassa yleistä. Melkein joka toinen nainen ja joka seitsemäs mies joutuu kiusatuksi. Ja vaikkei suoranaista kiusaamista kohtaisikaan, totalitaarisen pakkolaitoksen ryhmäkuri tekee monen sellaisen nuoren olon tukalaksi, joka pitää tärkeänä yksityisyyttä ja oikeutta olla oma itsensä.
Ilmoita asiaton viesti
Tilannehan on sitten miesten osalta paljon parempi kuin siviilissä, jos tuo pitää paikkaansa.
https://yle.fi/uutiset/3-10996570
Ilmoita asiaton viesti
Suurta osaa siitä nöyryyttävästä ja lapsellisesta idiotismista, jonka uhriksi nuoret armeijassa joutuvat, ei tunnisteta tai uskalleta sanoa kiusaamiseksi, koska se on sisäänrakennettu systeemiin jonkinlaisena asiaankuuluvana itsestäänselvyytenä ja kulkee ”koulutuksen” tai ”inttikulttuurin” ja ”-perinteen” nimellä.
Ilmoita asiaton viesti
Tai sitten se on enempi Kotron kuin varushenkilöiden ongelma, jos kerran eivät itse tunnista.
Ilmoita asiaton viesti
Se varmaan on molempien ongelma.
Ilmoita asiaton viesti
Arno, mikä on sinun henkilökohtainen kokemuksesi varusmiespalveluksesta tai onko siis sinulla itselläsi kokemusta? Kuinka paljon olet itse kokenut tai olet henkilökohtaisesti kuullut sellaisesta käytöksestä varusmiespalveluksessa, mikä aiheuttaa varusmiehille ahdistusta?
Itse en ole sitten oman palvelusaikani jälkeen kuullut kenenkään olevan vuosien päästä katkeran saati ahdistuneen inttiajan kokemuksista. Se ei tietenkään tarkoita, ettei kyseinen henkilö olisi voinut kohdata epäasiallista käytöstä, mutta asia ei ole maailmaa mullistanut.
Omalta varusmiesajalta muistan kaksi tapausta, nuoremman saapumiserän ahdistuneen alkoholistin ja oman joukkueeni liikunnallisesti lahjattoman miehen, jolle kaikki liikkuminen aiheutti ahdistusta, ylipainosta ei kuitenkaan kyse. Edellinen kotiutettiin, jälkimmäinen siirtyi huollon puolelle.
Ilmoita asiaton viesti
Kotron itse kirjoittaman mukaan hän ei ole käynyt armeijaa eikä siviilipalvelusta. Koska hän ei myöskään ole totaalikieltäytyjä niin voimme päätellä että hän on saanut vapautuksen armeijasta.
Asialla ei olisi väliä ellei Kotro jatkuvasti kirjoittaisi millaista armeijassa on. Tai että miehelle armeijan tai sivarin vaihtoehto on vankila.
Minusta näyttää siltä että ne aatokset perustuvat lähinnä ennakkoluuloihin.
Ilmoita asiaton viesti
Janne hyvä, kannattaa tutustua esimerkiksi mainioon tutkimukseen ”Tunnetut sotilaat” (Hoikkala, Salasuo, Ojajärvi, 2009), joka analyyttisesti tarkastelee armeijaa totalitaarisena ja pakkovaltaisena instituutiona.
Ja ei, en tarjoa niinkään vankilaa armeijan ja sivarin vaihtoehdoksi vaan vapautuksen ottamista. Olen tästä koettanut kirjoittaa, mutten näköjään tarpeeksi, täytyy tänä vuonna kirjoitella enemmän!
Ilmoita asiaton viesti
Eli käsityksesi perustuu siihen mitä kolme sosiologia, joista vanhin silloin 55-vuotias, kokivat osallistuessaan heille järjestettyyn kolmen kuukauden ”varusmiespalvelukseen”?
Kiitos tarkennuksesta.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitin ”esimerkiksi”. Seuraan jatkuvasti armeija-aiheista keskustelua, luen aihetta käsitteleviä kirjoja ja tutkimuksia, olen tutustunut lainsäädäntöön, palvelusohjesääntöön jne jne.
Väittäisin, että on ylipäätään parempi perustaa näkemyksensä laajaan tutkimukseen kuin subjektiiviseen ja vinoutuneeseen omaan kokemukseen tai johonkin yksittäistapaukseen.
Ilmoita asiaton viesti
Oleellisempaa olisi perustaa näkemys siihen, miten varusmiespalveluksen läpikäyneet suhtautuvat varusmiesaikaan. Itseäni kiinnostaisi pitkittäistutkimus, jossa kysyttäisiin heti palvelukseen jälkeisiä tuntoja ja esim.näkemystä kahden tai neljän vuoden jälkeen. Puolustusvoimat kyllä itse tekevät tutkimusta, myös reserviläisiltä, tuloksia olen nähnyt kertausten yhteydessä. Niissä on melko suurta tyytyväisyyttä havaittavissa.
Ilmoita asiaton viesti
Kovasti näyttää useiden kirjoittelijoiden mukaan meno asepalvelussa huonontuneen vuodesta 1959-60. Menin silloin 17-vuotiaana sotilaslapsosena vapaaehtoisena väkeen. En tullut kiusatuksi enkä muista ketään erityisesti kiusatun. RUK:n jälkeen jouduin vanhemman saapumiserän joukkueenjohtajaksi, ja hyvin sekin meni: en kiusannut ketään eikä minua kiusattu, henki oli aivan hyvä – myös komppaniassa toimeenpannun kyselyn mukaan, missä varusmiehet saivat vastata anonyymeinä.
Ilmoita asiaton viesti
>Melkein joka toinen nainen……….joutuu kiusatuksi.
ooo
Oliskohan joukossa paljonkin sellaisia , jotka tykkäävät olla keskipisteenä.
’
……kiusaaminen on niin kovin suhtellista…
Ilmoita asiaton viesti
Oletteko unohtaneet mihin varusmiehiä koulutetaan?
Siellä harjoitellaan torjumaan vihollisen hyökkäys, se ei ole hauskaa puuhaa, se tarkoittaa tappamista, kurjuutta, kuolemaa ja kärsimystä.
Kaksi kertaa on vihollinen tuhonnut kotini ja ajanut minut evakkoon. Olen käynyt kymmeniä kertoja valloitetulla alueella sekä Karjalan tasavallan puolella. Tiedän mitä seuraa jos vihollinen kolmannella kerralla onnistuu valloittamaan loputkin Suomesta.
Ilmoita asiaton viesti
Junan ravintolavaunussa olin kerran saada kaljatuopista, kun suututin innokkaan reserviläisen väittämällä, että korkeintaan joka toisesta armeijan suorittaneestakaan on tiukassa paikassa oikeasti taistelijaksi.
– Reserviläisen kuumentunut maanpuolustustahto-ja into viileni ja rauhoittui, kun pöytään tuli armeijan kouluttajanakin aiemmin toiminut, poliisi, joka sanoi minulle, että olen optimisti-ei puolestakaan…(?!?).
Ilmoita asiaton viesti
Joskus minulta on tultu kysymään, että ”oletko kova jätkä” Olen aina vastannut, että sehän selviää luotettavasti vain yhdellä tavalla. Eivät ole halunneet testata.
Ilmoita asiaton viesti
…Minullekin ovat jopa maanpuolustustahdon täyttämät, juuri armeijasta päässeet nuoret esitelleet kullattuja vaakunaleijoniaan ja hauiksiaan, kun ovat kuulleet ”naapuripöydän” armeijakritiikkiä…
…että ei se kaikilta ole maanpuolustustahto hiipunut,,,?!
Ilmoita asiaton viesti
Muistellanpa menneitä eli erästä alokasajan tapahtumaa marraskuussa 1972.
Patterimme vääpeli tuuletutti vuodevaatteita tähän tyyliin. Ensiksi juoksimme kaksi kertaa kasarmin ympäri kaikki vuodevaatteet, patjaa myöten, sylissämme. Sitten kajahti käsky: Tuohon suuntaan 50 metriä mars, mars! Ryntäsimme hangessa kohti männikköä, kun käskettiin. Sitten käskettiin: Ampuma-asento maaten! Ei muuta kuin naama lumeen. Vasta tämän jälkeen saimme luvan tuulettaa vuodevaatteita.
Oliko tuo simputusta? Minä otin sen huumorilla ja tuumasin itsekseni, että täällähän on tehokas meininki, kun sekä tekstiilit että miehet tuuletetaan samalla kertaa!
Ilmoita asiaton viesti
Simputusta on montaa sorttia. Koko joukolle annettu rumba aiheutti meikäläisen inttiaikana etupäässä naureskelua tai kiroilua, yksilöstä riippuen. Sitä toki inhottiin, mutta ei se kenellekään tuntunut ahdistusta aiheuttavan. Eikä mielestäni pitäisikään. Yleeensä tuolle oli jopa jotenkin perusteltu syy, lähinnä se, että osa oli hölmöilyt ja siitä sitten kollektiivinen rankaisu.
Sen sijaan yksittäiseen varusmieheen tai pieneen ryhmään kohdistuva simputus on epäreilua ja kaikin tavoin tuomittavaa.
Ilmoita asiaton viesti
Tulipa mieleen, että onko blogisti itse ollut varusmiespalveluksessa ja onko hänellä mitään tuntumaa asiaan vai heitteleekö hän hatusta näkemyksiään?
Samoin olisi kiva tietää, onko blogistin tiedossa maa, jonka armeijassa toimitaan ja koulutetaan ihmisiä aivan kuten siviilimaaimassa. Armeija, jossa asioista päätetään neuvottelemalla eikä käskyjä antamalla? Riippumatta nyt siitä, millä tavalla armeija on organisoitu, ammattiarmeijana tai asevelvollisuusarmeijana.
Minun tiedossani ei ole, paitsi ehkä punakaarti vuonna 1918.
Ilmoita asiaton viesti
Siinä oli myös keskeinen syy sille, miksi suhteellisen voimakas punanauhainen maalaisarmeija hävisi jääkäreillä vahvistetuille valkoisille.
Mikään armeija ilman ammattiupseereita ja kurinalaisia sotilaita ei voi voittaa sotaa, ainoastaan taisteluja.
Ilmoita asiaton viesti
Mikko kirjoittaa asiaa. Emme kaipaa myyttejä.
Kun Mikko kirjoittaa esittelyssään kunnioittavansa sitä, että
”Vapaus on vastuun perusta, itseohjautuvuuden lähtökohta, kestävän kehityksen kulminoituma.”
kai hän tarkoittaa, että maanpuolustustahto on sitä, että halutaan tuon vapauden säilyvän.
Yksilön mielipiteen vapauden säilyminen ei ole itsestäänselvyys, vai onko??? Meillä on runsaasti esimerkkejä yhteiskunnista, joissa vain valtaa pitävien mielipiteet ovat sallittuja.
Tämä mielipiteen vapaus on mielestäni ydinkysymys. Toisaalta olisi tietysti kivaa, jos vääräuskoisia ei olisi, mutta pelkään, ettei se toteudu ikinä.
Ilmoita asiaton viesti
Ajankohtainen ja itsellenikin tärkeä aihe.
Henkilönä joka on käynyt varusmiespalveluksen 2010-luvulla, joka seuraa aihepiirin kehitystä tarkasti ja joka itsekkin kuuluu tästä aiheesta vakituisesti valittaviin, ja ”myytinmurtajiin”. Koen että näkökulmani voisi olla monelle täältä mielenkiintoinen.
Ensin. Kaikesta omastakin valituksestani huolimatta, täytyy todeta faktaksi se, että puolustusvoimien muutos, on ollut historiallisen nopeaa ja rajun positiivista kaikilla mahdollisilla tavoilla. Käytännön tasolla pääsin kokemaan tämän itse, kun 2012 jäin puolivälissä palvelusta pois rivistä pahemmanlaatuisen loukkaantumisen takia, ja jatkoin palvelukseni loppuun vasta 2015 (samassa paikassa). Ero palvelukäytäntöihin, kohteluun ja moneen muuhunkin oli melkein kuin yö ja päivä.
Siinä missä 2012 kaikkien aikaa tuhlattiin jatkuvasti ylimääräiseen hömpötykseen, ihmisten kiusaamiseen, sekä jonkinlaiseen sadistien sairaaseen miellyttämiseen. Touhu oli erittäin paljon tehostunut ja käytännöllistynyt tarkoituksenmukaisemmaksi 2015.
Toki joidenkin mielestä esim. naisen sukuelimen etsiminen päiväpeitosta on hieno perinne, ja parantaa kuria ja yhteishenkeä kai?
Omasta mielestäni moinen lähinnä loukkaa jokaisen touhuun osallistettavan älykkyyttä, ja on kaikilla tavoilla täysin turhaa ja ylimääräistä.
Kuitenkin paljon on vielä tehtävää. Ja puolustusvoimat äärivanhollisena kuitenkin muuttuu suhteellisen hitaasti.
Muuttaa ei kuitenkaan voida niitä osia koulutuksesta, jotka ovat olennaisia ja välttämättömiä armeijan toimivuuden kannalta. Koulutus voidaan kuitenkin järjestää niin että se on tehokasta ja ammattimaista. Nykyistä enemmän tulisi mielestäni hyväksyä se että kaikista koko ikäluokassa ei vain ole hommaan.
Oman palvelukseni aikana tunnistin useita varusmiehiä (töhöjä) jotka koituisivat tositilanteessa lähinnä muiden kuolemaksi. Ei kiitos heitä minun joukkooni.
Lopuksi täytyy todeta, että se *tahto* on ikävästi heitellyt mielessä niin itsellä niinkuin niin monilla muillakin. Syitä on monia. En esimerkiksi itse oikein tiedä onko tämä yhteiskunta, valtio ja sen järjestys tälläisenään sellainen jota itse puolustaisin hengelläni.
Samalla puolustusvoimien toiminnan tasossa on vielä laadullisesti paljon parantamista. On huolestuttavaa kuulla aina uudestaan sitä miten suurempi osa miehistöstä muuttaisi mieluiten muualle jos tilanne näyttäisi pahalta, koska usko oman PV:n toimintakykyyn on heikko.
Ilmoita asiaton viesti
Puolustusvoimien suhtautuminen palveluksessa olevien henkilöiden sukupuoleen ei poikkea mitenkään siviiliyrirtysten johtajavalintoihin.
Tottakai hormoonit jylläävät mutta se ei saa vaikuttaa tehtävään. Miten kansainvälinen yritys voi toimia menestyksellisesti jos sen johtajana on nainen???
Ilmoita asiaton viesti
Ihan milenkiinnosta ilman taka-ajatuksia kysyisin, että onko jokin valtio, jota voisit puolustaa hengelläsi? Tällä tarkoitan valtiota, jonka arvot vastaavat omiasi riittävästi ja sekin kiinnostaa mikä täällä nyppii pahasti.
Erilaisissa tutkimuksissa ja kyselyissähän olemme lähes aina kärjessä, kun kysytään onnellisuutta tai yhteiskunnan toimivuutta.
Aina on ollut tuota ”ruotsinlaivalle heti, kun rytinä alkaa” juttua ja miksei nykyäänkin olisi enemmänkin, kun nuorisolla on esimerkkejä, miten lämpimästi päättäjämme ottivat vastaan nuoret pakenijat, jotka jättivät perheensä ja lähinnä kai kurdit taistelemaan isiksen hirmuvaltaa vastaan. Miksi heidänkään pitäisi?
Mitä taas tulee noihin ”töhöihin”, niin näinhän se on. Ongelma tosin poistuisi aika nopeasti, mutta vaarantaisi toki sillä aikaa omankin hengen.
En tiedä missä iässä se palvelus pitäisi suorittaa, sillä komppania nykyistä itseäni teurastaisi palvelusaikani silloisesta itsestäni kootun komppanian mennen tullen. Johtajien olisi tosin nyt aika vaikea yrittää pakottaa mihinkään idioottimaisuuksiin, mutta en toisaalta enää niistä ahdistuiskaan, jos olisi pakko totella. Sen verran elämä ja varsinkin työelämä on karaissut.
Puolustusvoimat on niin iso laiva, että sen kääntyminen on hidasta, mutta ilmeisenä vaihtoehtona on koko laitoksen loppu, mikäli Kotron opit pääsevät valtaan ja palveluksesta tulee puhtaasti vapaaehtoisuuteen perustuva. Ei kai kukaan ole niin tuupo, että jättäisi koulun tai työelämän sivuun ja opettelisi sotimaan, sekä riskeeraamaan henkensä alivoimaisessa armeijassa ”ei-motivoituneiden” pakkaillessa tavaroitaan maastamuuton vuoksi.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kommentti, noin tulisi itsekin tuumailtua.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, tässä oli aika hyvin samanlaista pohdintaa mitä kuulee keskusteluissa usein. Eikä minullakaan kyllä ole moneen näistä mitään selkeitä ratkaisuehdotuksia.
Ensimmäiseen kysymykseesi:
En ole Suomen lisäksi asunut muualla niin empä tarkkaan osaa sanoa. :’D
Mutta sinänsä Suomi ehkä kuitenkin tulee lähimmäksi tälläistä puolustettavaa valtiota.
En nyt sen enempää ala omista yhteiskuntanäkemyksistäni tällä kertaa luennoimaan.
Ilmoita asiaton viesti
Suosittelen Visalle uutuuskirjaa Sotamies iltalukemiseksi. Siinä löytyy runsaasti tietoa ja arviota puolustusvoimien mahdollisuuksista torjua Venäjän hyökkäystä.
Itse olen aina luottanut siihen, että Suomen valtaaminen tai edes osan anastaminen ei ole mikään läpihuutojuttu. Edellyttäen, että aikeista on tietoa ja saamme valmiutta nostettua ajoissa. Eikä Venäjällä olla niin hulluja, että oltaisiin valmiita jonkinlaiseen ydinaseen käyttöön.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos vinkistä! Täytyypä kurkata.
Itse kannatan kaikinpuolin vahvoja puolustusvoimia juuri siitä syystä, ettei tulisi sotaa. Minkäänlaista.
Skenaarioitahan on loputtomasti. Mutta Venäjän ”tarve” osallistaa Suomi esimerkiksi konfliktiin NATOn ja sen välillä, olisi tällä hetkellä, käytännössä aina jonkinlaista suuruudenhulluutta, tai vakavien mielenhäiriöiden tuottamiin harhoihin perustuva toimenpide.
Ihan kuin rajan tuolla puolen joku asioista tietävä, tai päättävä taho oikeasti kokisi Suomen uhaksi. Tai uskoisi että Suomi vielä joskus hyökkää Venäjälle. 😀
Ilmoita asiaton viesti
Täytyy aina kuitenkin muistaa, että ajattelemme kuten suomalainen, eikä naapurin logiikka välttämättä mene samoja ratoja.
Ilmoita asiaton viesti
Tämäkin on pointti.
Ilmoita asiaton viesti
Eikös se vähän ole niin, että itänaapuri on aina uskonut, että sitä yritetään eristää. Ja Venäjän ikiaikainen tavoite päästä merille eli tulla todelliseksi rannikkovaltioksi.
Ilmoita asiaton viesti
Itänaapurille ei liene ole koskaan selvinnyt miksi heitä halutaan eristää. Naapurit ymmärtävät syyt ehkä paremmin…
Kun katsoo karttaa, niin onhan Venäjällä aika kivasti rantaviivaa, mutta kun mikään ei riitä.
Ilmoita asiaton viesti