Miksi epäröit ja näet painajaisia? – Valitse muotosi

Syvyys – aika sen elopohjaan kaivertaa, se on kuin elämänrenkaat puissa, jonka tila ympärilläsi kaihertaa. Puistonpenkki odottaa, se oli tarkoitettu kahdelle, mutta näkymättömät elämät siinä päivystävät. Täytesanoja – puhetta jota en ymmärrä, se kaikuu pitkin tyhjiä huoneita.

Elävää puuta kovan kiven päällä, uskoit ja ajattelit, mielessäsi kuvittelit elävien siitä nauttivan, silti maisemat ovat läpitunkevat. Sinä olet tarkkailija vailla olemusta, ne ovat hakattuja puita tienvarsilla, oletko siis luoja vai tuhoaja?

Minä jo tiedän, että elämän tavoite on lisääntyä, se suunnaton vimma herää joka kevät. Joku herää taistellaakseen tulevien puolesta, ne ovat niitä jaloja ajatuksia, pyrkimyksiä löytää tarkoitus kivulle, joka on kiertolause sukusuosinnalle. Todellisuus on taistelua joka ikisestä hetkestä, pakonomainen tarve luoda merkityksiä tyhjyydestä.

Mikä herättää pelkoa? Laskelmoiva laite laskee todennäköisyyksiä, painajaiset ovat eloperän keino suojella muotoa, epäröinti on inhimmillistä – tekoäly ei epäröi itsetuhossa.

Kipu se on kaikella, kaikkeuden kankaalla se virtaa sykkien ja jättäen näkyjä uudeksi luomisesta. Kipu on todellista, se tekee elävistä rauhattomia, se on tietoisuus ajan syvyydestä, kiemurtelemassa maan alla niellen maan tomua.

Jätettyäsi olemuksesi jätät ennustukset siitä, jonka uskoit olevan todellisuutta. Ne olivat oletuksia laiskalle mielelle, joka luo tilannekuvan ympäristöstä vähentääkseen epävarmuuksia – stressiä.

Ja kaikki mitä olit, on uskomuksia sinusta – herätä henkiä tomusta, jumala!

 

0
Mikko Marttila

Aika on syvyyden luoja, todellisuus on ennakkokäsityksiä ympäristöstä, uskomuksia muodosta

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu