Minkälaista edustajaa äänestät ja kuinka paljon naamakerroin ratkaisee?

Ajatus pitkäikäisyydestä, vakaudesta ja kukoistuksesta kiteytyi jo kauan aikaa sitten valtaa pitäviin, joihin kenteis jollain tavalla lastattiin kaikki kansakunnan toiveet ikäänkuin menestyksen merkkinä ja siksi keisarit sekä kuninkaat nauttivat niin pitkään vallastaan. Mutta onko asiat muuttunut tuhansien vuosien aikana paljoakaan?

Edelleen meillä on ”valtiaita”, vähintäänkin vuosikymmeniä toimineita edustajia, jotka tekevät ammatikseen politiikkaa. Onko yllättävää, että lähtökohtaisesti meillä on edelleen taipumus äänestää ”luotettuja kasvoja”, kuin lapsi joka oppii hahmottamaan maailmaa vanhempiensa kautta. Mutta entäs jos…

…edustajan työstä tulisikin uusi malli, anonyymi rekrytointi – niin kuin työelämässä on jo kokeiltu, kuinka paljon kansanvaltaisuus muuttuisi? Menetelmä voisi toimia niin, että äänestetään numeroa – niin kuin tähänkin mennessä, mutta kasvoja saati nimeä et saisi tietää, vain edustajien ajamat asiat ja mielipiteet ratkaisisivat.

Vielä villimpää olisi ajatella, jos luovutaan kokonaan puolueista ja äänestetään vain ”anonyymin henkilövaaliperiaatteen mukaan”, eli esimerkiksi taktinen äänestäminen kävisi yhä hankalammaksi. Mitä luulet, paranisiko kansanvaltaisuus?

Mikko Marttila

Aika on syvyyden luoja, todellisuus on ennakkokäsityksiä ympäristöstä, uskomuksia muodosta

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu