Mitä on kehitys?

Ihmisenrunko on jättää jälki, joka tuottaa merkityksen kokemuksen – elämisen tuntemuksen. Yksinkertaisimmillaan ihminen toteuttaa tätä tarvetta lisääntymällä, vietit ja vaistot, itse aavistus saa elämän toisintamaan itseään.

Jostain syystä ihmisen aivorakenne on muotoutunut sellaiseksi, että ihminen kykenee tuottamaan monimutkaisempia ajattelukaavoja, mutta ihmisenrunko pysyy samana – itse luonto ja yhteys omaan syntymään, eli luonnontilaan.

Tasapaino on herkkä, tuli ilman happea tukehtuu, ihminen ilman heijastusta kääntyy itseään vastaan – väkivaltaistuu. Tarve jättää jälki on tarve heijastaa, saada aikaan vaste – vuorovaikutus, jota toteuttaa niin ihminen kuin kaikki muukin elollinen. Tunne tuottaa merkitystä, tunteiden on todettu löytyvän myös hyönteisiltä – kuinkas muuten, sen olisi pitänyt olla itsestäänselvyys jo alusta saakka: Ilman tunnetta ei ole liikettä.

Esimerkiksi sarjamurhaajien lausuntojen mukaan he eivät enää tunne mitään ensimmäisen uhrin jälkeen, mutta itse väittäisin, että ongelma on ennemminkin sairauden tila, kyvyttömyys sanoittaa tuntemuksia, joka on tavanomaista myös masentuneille.

Ylevät päämääräät, laki, säännöt, ymmärrys hyvästä ja pahasta, ovat luonnon kannalta merkityksettömiä, suorastaan turhia. Ihminen itse on nostanut hyveet osaksi ajattelutyöstöä, jonka perimmäinen tarve on todennäköisesti ollut jossain muualla, kuin nousta valtajärjestyksessä korkeimmaksi voimaksi.

Luulisi olevan itsestään selvää, että perustavanlaatuisin lupa on valta omaan ruumiiseensa? Kuinka siis ihminen on järkeillyt itsensä tilaan, jossa hakee valtaa yli toisten?

Päämäärä ilman mielihyvää on tarkoituksetonta, eikö olisi siis johdonmukaista sanoa, että tunne ohjaa myös ihmistä, oli hänen tarkoituksensa kuinka yleviä, uskonnollisia, filosofisia ja poliittisia hyvänsä. Siis väittäisin, että ihmisen ajattelutyöstö on tunteiden laukaisema tarve tuottaa merkitystä omalle olemassaololle.

 

0
Mikko Marttila

Ilman vapautta ei ole vastuuta.

"Vapaus on vastuun perusta, itseohjautuvuuden lähtökohta, kestävän kehityksen kulminoituma."

Minä luulen tietäväni, siis ehkä olen, ehkä en...

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu