”Omistus on varkautta” – Hallinnan harha ja unelma vaivattomammasta elämästä
Maailma on täynnä sanontoja, joista monet saattaavat sopia vain rajattuihin tilanteisiin, jotkut ehkä vain rajallisille mielille.
Ihminen joka uskoo hallintaan ei ilmeisesti suostu ymmärtämään aikaa, epävarmuus voi monesti olla vaikea tunne, mutta silti kaikki minkä todistat ympärillä on ajan tulosta.
On ymmärrettävää, että ihminen epävarmuuden hetkellä tarttuu sellaiseen, joka suo lohtua ja siksi ei ole yllättävää, että joillekin käsitys jumalasta kohtalon luojana on lohdun suoja, mutta kuinka monella on juolahtanut mieleen, kuinka siitä tulee myös mahdollisuuksien ja vapauden vastakohta?
Miksi ihmeessä joku voi olla onnellinen siitä, että hänen kohtalonsa on päätetty hänen puolesta?
Se on kuin näytelmä, jossa sanat ovat asetettu sinun suuhusi halusit sitä tai et, olet käsinukke, jota hallitsee toinen oleva. Joku toinen ohjaa sinua, sinun tahdollasi, sinun mielipiteilläsi, sinun tunteillasi ei ole väliä, kaikkivaltias ohjaa sinua kuin aisuri hevosta.
Ihmiselle saattaa olla helppoa ymmärtää tilan kolmea ulottuvuutta, mutta kuinka moni suostuu hyväksymään aikaa, joka on neljäs ulottuvuus läpäisten kaiken sen, mitä ihminen kutsuu vakaudeksi.
Harhainen käsitys hallinnasta tekee ihmisestä itseään rajoittavan, ihminen kykenee vain säätelemään tapaa, jolla suhtautuu ajan kerrannaisvaikutuksiin. Ajantila on kuin valtamerien vedet, ne välillä myrskyää ja toisinaan ovat hiljaa, sinä joko räpiköit ja taistelet merien valtaa vastaan ja hukut, tai rentoutat lihaksesi sekä asetut leppoisasti kellumaan ja odottamaan tyyntä.
Väkistenkin mietin lentävää lauseketta ”omistus on varkautta”, joka todennäköisesti on kärjistys, mutta pitää sisällään hallintaan liittyviä elämänviisauksia, sillä kuinka paljon ihminen näkee vaivaa pitääkseen yllä rakenteita, jotka taistelevat vastoin aikaa?
Varallisuuden keskittyminen on ongelma, sillä vain harvojen varallisuus ja mahdollisuudet kasvaa, mutta kenen aikaa varastetaan? Varallisuus kasvaa, kysyntä ja tarjonta ei.
On sanonta ”vähemmän on enemmän”, jolla tähän kohtaan olen miettinyt miten arjen kotitalouksissa sitä rojua alkaa vain kerääntymään. Jossain vaiheessa johdonmukaista on monelle ilmeisesti lisätä kaappeja, jotta ei tarvitsisi kompastella asioihin, jotka ovat kertyneet ajan sietämättömässä muutosvirrassa. Kannattaisiko kuitenkin vähentää kuormaa eikä lisätä kaappeja?
Ihmiskunnat ovat rakentaneet muureja, linnoja, suuria asutuskeskuksia ja niiden seurauksena yhä kasvavia väyliä, työmäärät lisääntyivät, korvaukset eivät, ketä tämä kaikki hyödyttää?
Ihmisen laiskuus oli kekseliäisyyden innoittajana, joka sai haaveilemaan helpommasta elämästä, ja tämän johdosta ihmiskunta päätti rakentaa järjestelmän, joka syö tolkuttomasti voimia. Olisiko kuitenkin kannattanut lopettaa kehitys tuleen ja vipuvarteen, nyt näyttää että maailma on tulessa ja me vipuamassa itseämme ulos ajanvirrasta.
Olisiko maailmanrauha enemmän unelmoimista ja vähemmän tekemistä, sillä jossain vaiheessa saattaa olla – ehkä pikemmin kuin haluaisi, että on liian myöhäistä tällaiselle haaveilemiselle ja joutokäynnille.
Mitenkäs tämä menee Pohjantähden alla? Vaikka Jussi olisi mennyt istuskelemaan suolle, olisiko se tullut kuokittua pelkän ajan kanssa?
Siitä kai se riitakin syntyi kun Jussi olisi halunnut pitää suota hiukan kuin omanaan kun oli sen kuokkinutkin.
Koulun aamunavauksia jäljitellen voisi sanoa että näin on usein myös meidän ihmistenkin elämässä.
Jos on raatamalla jotain hankkinut omakseen, sitä tykkää vähän kyttyrää jos kommari tai verottaja tulee ja sanoo että se onkin jatkossa yhteistä.
Ilmoita asiaton viesti
Nykypäivänäkin työntekijät, toimihenkilöt ja muut palkolliset varastavat työnantajaltaan jos ei muuta, niin ainakin aikaa.
– tullaan töihin myöhässä
– lähdetään kahvitaoille ennen aikojaan ja tullaan pois myöhässä
– lähdetään ruokatunnille ennen aikojaan ja tullaan pois myöhässä
– lopetetaan työt ennen työajan päättymistä
– käydään omilla asioilla työaikana, parturissa, kaupassa, jne…
Ilmoita asiaton viesti
Niin no, tässä voisi tietenkin aina huomioida yleistä palkkausperustetta, joka näillä näkymillä on aikaperustainen korvaus. Se on vähä sama, kuin palkitsisi lusimisesta, eikö sen sijaan pitäisi olla tulosperustainen palkkaus niin saavat venytellä niin paljon kuin huvittaa, palkkaa ei tule kuin tekemisestä.
Toki tässä on se toinen ristiriita, joka liittyy energiakriisiin, eli kuinka on mahdollista, että on energiakriisi aikana, jolloin ihmiskunnalla on enemmän energianlähteitä ja mahdollisuuksia kuin koskaan ennen?
Halusin viitata tällä arkipäivän ”kaappivertauksella” tilanteeseen, jossa sitä romua kerääntyy riesaksi saakka, jolloin vastaus on helposti monille hankkia lisää kaappeja sen sijaan, että vähentäisi kuormaansa, eli vähentää energiankulutusta ja tuottaa tarpeeseen.
Väitän ihmiskunnan tuottavan paljon paskaa toisin sanoen, siksi ihmiskunta on energiasyöppö.
Ilmoita asiaton viesti
Mutta on myös päinvastaisia tapauksia yhä enenevässä määrin. Mistä muka loppuunpalaminen ilmiönä olisi syntynyt. Työt ovat muuttuneet paljon viime vuosikymmeninä ja burn out on aivan todellinen vitsaus mitä ei kyllä joskus 70-luvulla ollut.
Ilmoita asiaton viesti
Aivan, ei suo odottamalla tule kuokituksi, mutta kysymys kuuluu, miksi se pitäisi kuokkia?
Ihmiskunnan menneisyys on sellainen, että kun ihminen 10000- 20000 vuotta sitten noin suunnilleen metsästäjä-keräilijästä muuttui viljelijäksi, kääntyi lapsikuolleisuus kasvuun. Mistä mahtoi johtua?
Syitä voisi olla ravinnon muutos, joka muutti voimakkaasti ihmisen perimää ja vaati sukupolvien totuttautumista uudenlaiseen ruokavalioon. Toinen syy saattaa olla kyläyhteisöjen tiivistyminen, jolloin taudinaiheuttajat pääsivät leviämään nopeammin.
Ikuisuus ja ei mikään on oikeastaan sama asia, luku nolla ei kuulunut käsittääkseni vielä laskentaoppiin kahdeksantuhatta vuotta sitten. Luku nolla on siitä vänkeä, että ympyrä kuvastaa myös päättymätöntä – ikuista. Sellainen asia mikä näyttää mahdottomalle voikin riittävällä aikajänteellä muuttua yhä todennäköisemmäksi – entropia, oletko miettinyt sitä?
Suomalainen yhteiskunta nojaa tekemisen voimaan, mutta kuinka hyvin se näkyy korvauksissa, joita maksetaan? Vielä vänkeämmäksi asian tekee ilmiö, jossa pyritään hakemaan ”taloudellista riippumattomuutta” viimeistään neljänkymmenen ikävuoden kohdalla, eli ”eläköidytään.” Miten mahtaa käydä yhteiskunnalle, joka nojaa tekemiseen?
Niin kuin toit esille ”KELAn tuilla elävät jossain aiemmin”, niin myös ihmettelin, mitä eroa on työttömyyskorvauksilla elävällä, ja pääomatuloilla korkoa korolle elävillä?
JONKUN NE TYÖT ON EDELLEEN TEHTÄVÄ…
Ilmoita asiaton viesti
Tuo neljäs ulottuvuus aikajanana on hyvin relevantti asia ottaa mukaan, kun pohdiskellaan kohtalon olemusta.
Pystymme hyvin mieltämään, että maantieteellisesti on määriteltävissä pituuspiiri, leveyspiiri ja korkeus meren pinnasta ja ne ovat sellaisia kolmiulotteisen avaruuden tekijöitä, joita voidaan tarkastella omin silmin eri kohdilta janaa miten haluaa.
Aikaulottuvuuden kohdalla puolestaan olemme kolmiulotteisen avaruuden vankeja. Emme näe aikajanaa ulkopuolelta samalla tavalla kuin muita ulottuvuuksia. Jos on olemassa taho, joka sitäkin voi tarkastella ”ulkopuolelta”, niin sille taholle on samantekevää onko jokin tapahtunut eilen, tuhat vuotta sitten tai tuhannen vuoden kuluttua tästä eteenpäin. Hän näkee kaiken yhtä aikaa.
Sokeutemme tulevaisuuteen panee meidät toimimaan harkitusti ja yrittämään parasta mahdollista. Sekin on asia, jonka ulkopuolinen taho havaitsee tarkkailemalla. Mutta ”uskoopa” kohtaloon tai ei, niin on varmaa, että kaikki asiat tulevat tapahtumaan vain yhdellä tavalla, niin kuin ne ovat menneisyydessäkin tapahtuneet vain yhdellä tavalla. Tämä on totuus, joka ei pala tulessakaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllähän me tällä noin 600000 valtion ja kunnan oleskelu porukalla konkurssi saadaan selväjän se että humalassahan se jne.
Ilmoita asiaton viesti
Olisiko kuitenkin kannattanut lopettaa kehitys tuleen ja vipuvarteen, nyt näyttää että maailma on tulessa ja me vipuamassa itseämme ulos ajanvirrasta.
Tärkeä vinkkeli, jota Linkola painotti. Taitaa olla jotain Raamatullista sisältöä samalla.
Ihminen on lajierikoistumana sitä, että haahuilee kaukana. Tarkoittaa luopumista siitä varmuudesta, jota sidotuimmilla lajeilla on.
Idea kehityksettömyydestä, on ihmislajin kohdalla noinollen rakenteemme vastaista, vaikka pyrkimystä on siihen, millaisia kulloinkin voimme olla, helpoimmalla tavalla, mikä on hyvä, kun osa muutakin yleistä ”luonnontaloutta”.
Käytännössä ihminen kokeilee paljon, ja palaa, kunhan testannut asioita kokonaisvaltaisemmin. Voidaan tehdä paljon virheitä, mutta ei välttämättä toisteta niitä. Otettava selkea enemmän siitä, jota ei voi arvioida noin vain älyllisesti.
Todellisuudessa, paluu ja muutokset eivät välttämättä toteudu hakiessa. Moni siirtymä hakevana, on helposti pohjaa seuraavilla tavalla, jossa haetusta halutaan pysyvämpää, kuin mitä ovat edellytykset.
Tällaisten takia, korttitalon ongelma on futuristisuudessa. On raja sillä, miten paljon kannattaa kokeilevasti satsata, kun taipumusta on kuitenkin perusvarmuuteen.
Dilemma on niitä vaikuttavimpia, mutta oletus sopivuudesta menee usein ääripäisenä. Tajuamisen, viestinnällisyyden,… kautta, ideologinen lähestymistapa tärkeä. Toteutus tosi vaikeaa, ja yhtä jatkuvaa sutta helposti.
Samaan aikaan voidaan tosiaan elää käsityksistä, jotka pidetään hyvin vankkoina. Tämä on täysin vastakkaista todellisuuden vaatimuksille.
Eletään päästä, byroista, aivoista… aivan kuin kokonaisemmalla ei olisi käytännössä sijaa, ellei mennä merkityksettömimmille alueille.
Systeemisesti, elämäntapa on vaarallinen, ja vinkkeli varmaan niitä parhaita, tiedollisesti ajatellen.
Vaikka toimintaa tarvitaan… se voi tuoda lisäkitkaa, ellei mene synkassa tietoisuuden kanssa, mikä korostuu ihmisellä. Pysähdyksellisyys, on tällaista jakoa ajatellen paitsi masentavaa, myös tärkeää, syöksykierteen lisäämättömyyden kannalta.
Ilmoita asiaton viesti