Sairasta, mutta totta – Jotain hyvää Venäjän hyökkäyssodassa

Asioita ja käsitteitä on tavantallaajana vaikea sisäistää, mutta joskus asiat selkiytyvät vasta sitten, kun ollaan sodassa. Sanoisin, että vasta Venäjän hyökkäys Ukrainaan toi selväksi liittoutumisen merkityksen – esimerkiksi NATO-jäsenyyden tärkeyden, mutta yhtälailla myös kansainvälisten sopimusten arvon.

Tämän sodan aloittaminen myös selvitti pelikenttää, jossa oli suuria vaikeuksia pitkään ymmärtää ongelmien aiheuttajaa. Silti on erikoista – ehkäpä nimenomaan äänestäjien käytöksen osalta -, että vaikka Suomen NATO-jäsenyyden hakeminen törmäsi Orbanin yksinvaltaisen Unkarin avoimeen halveksuntaan Euroopan unionia, NATOa kuin myös kansainvälisiä sopimuksia vastaan, niin silti löytyy joukko äänestäjiä, jotka eivät edelleenkään osaa yhdistää tätä muun muassa Perussuomalaisten ajamaan politiikkaan.

Ja tästä tullaankin ajatukseen, että onko enää tätä päivää pitää ainoana perusteena äänestämisoikeudelle sitä, että on täysi-ikäinen?

Eikö olisi syytä miettiä, että pitäisi ottaa käyttöön äänestysoikeuden edellytykseksi sen, että läpäisee kansainvälisten suhteiden ja sopimusten merkitystä kokonaisturvallisuuden kannalta ja joutuisi suorittamaan kokeen ennen kuin saa äänestää?

Mikko Marttila

Aika on syvyyden luoja, todellisuus on ennakkokäsityksiä ympäristöstä, uskomuksia muodosta

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu