Syntymäoikeus ja kansalaisuuskoe, voitaisiinko kansanvaltaisuutta parantaa myös kansalaisuuskokeella syntyperäisille suomalaisille?

Kun erityisesti yksi puolue on kovasti ajanut erilaisia esteitä Suomessa maahanmuuttajille olisi mielestäni ihan yhtälailla perusteltua ajaa uudistuksia äänestysoikeuksiin – ja nimenomaan tasavertaisiin äänestysoikeuksiin, jotta ulkopuolinen vaalivaikuttaminen ja virheellisen tai väärän tiedon levittäminen voitaisiin tehokkaammin pysäyttää.

Muistaakseni Putin itse sanoi, että paras tapa vaikuttaa Euroopan ja Euroopan maiden päätöksentekoon on iskeä äänestäjiin. Tästä syystä olisi syytä pohtia, pitäsikö äänestysoikeuden ehdoksi asettaa jokin lyhyt kansalaiskurssi kaikille – myös kantasuomalaisille, että ymmärtävät Suomen hallinnon perusperiaatteita erityisesti suhteellisen vallan, eli oikeusvaltioperiaatteen vaikutuksesta yksittäisen edustajan, hallinnon tai ministerin vaikutusmahdollisuuksista esimerkiksi poikkeuslakien asettamiseen.

Olen sen verran paljon kuullut huolestuttavia puheita ihan ”kaduilta” yksilöiltä, joilla näyttää olevan hyvien hallintoperiaatteiden perusteet täysin hukassa, että mielestäni olisi perusteltua kasvattaa kansalaisten kykyä ymmärtää hallinnon toimintaperiaatteita, mikäli mielivät äänestää.

Mikko Marttila

Aika on syvyyden luoja, todellisuus on ennakkokäsityksiä ympäristöstä, uskomuksia muodosta

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu