Tiedon tallentaminen ja levittäminen sekä arvonmenetys

Sitä myöten, kun ihmiskunta kehitti ensimmäiset teollisen luokan painokoneet, jotka mahdollistivat painetun sanan nopean etenemisen lukijan ulottuville, oli tiedon tehokas levittäminen saavuttanut uudenlaisen arvaamattoman pisteen. Lehden levitys ja laajuus rajoitti vielä pitkään vaikuttavuutta, mutta vasta kun painettu sana levisi tehokkaampien kuljetusketjujen myötä yhä laajemmalle, oli myös sanan painoarvo kokenut muutoksen.

Muinaisen ”koontikirjan” sanat kehottaa sanojen vähyyteen, sillä ”sanojen paljoudessa sijaitsee mielipahan paljous.” Tuskin kuitenkaan sanojen vähyys itsessään tuo vaikuttavuutta, mutta ehkäpä sanonnalle tarkoitettiin valikoivia, harkittuja sanoja lörpöttämisen sijaan?

Silti ei voi olla huomaamatta sanojen merkityksen muutosta, sillä jo lähtökohtaisesti kirjallinen viestintä pitäisi olla sitova ja oikeudellisesti myös huomattavasti raskauttavampi, kuin puhuminen. Voi kuitenkin kysyä, olisiko laitekehityksen myötä kirjallisen painoarvon merkitys todellisuudessa muuttunut, kun nykyään äänen ja kuvan yhteenliittymä ja levinneisyys takaavat salamannopeaa tiedon levitystä. Yksipuolisen, tahallisen väärän tai harhaanjohtavan tiedon levittäminen harhauttamistarkoituksena pitää lähes poikkeuksetta sisällään tunnepitoista sisältöä – eikä ihme, sillä tietoa tehokkaammin ihminen välittää tunteita laumaeläimenä.

Myös pelastustoimen ilmoittamat ilmiöt ihmisistä tallennusvälineineen onnettomuuspaikalla ovat osoitus kirjallisen ja sanallisen viestinnän painoarvomuutoksista, sillä elävällä kuvalla voidaan tallentaa ja uudelleen esittää suoraan lähdetieto alusta. Muutos on toki johdonmukainen, sillä tallennetulla elävällä kuvalla voidaan osoittaa suoraa lähdettä sana sanasta kaltaista panttitilannetta vastaan. Toisaalta laitteiden ja välineiden mullistus on tuonut mukanaan uudenlaisen haasteen lähdetiedon luotettavuudesta, kun välineet väärän tai virheellisen tiedon tahalliseen tai tahattomaan levittämiseen ovat tulleet mahdollisiksi kuvanmuokkauksien kehityken myötä.

Voisi ehkä myös ajatella, että olisiko tiedon viihteellistämisellä osansa – johon usein liitetään voimakkaita tunneperäisiä sisältöjä – johtaneen tilanteeseen, jossa lähteen arvioimisessa sekoittuvat tunne ja tieto toisiinsa. Tiedottamisen tunneperäistäminen on tietomurroksessa haastetun tutkivan lehdistön haaste, sillä maksavasta lukijakunnasta kiinnipitäminen voi olla mahdotonta pelkän tietopohjaisen tiedottamisen lähteenä.

Ehkäpä siis voisi antaa latistavan ohjeistuksen, jossa lähdetiedosta on syytä suodattaa pois tunnepitoinen sisältö tasapainoisen tietoarvion luomiseksi?

Mikko Marttila

Aika on syvyyden luoja, todellisuus on ennakkokäsityksiä ympäristöstä, uskomuksia muodosta

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu