Toimiko Venäjä omasta aloitteestaan Ukrainaan hyökätessään?

Aivan niin kuin Kiina sisäpoliittisissa otteissaan, joissa käytti oikeutustaan ”yhden Kiinan politiikassa”, niin myös Putinin Venäjä on uskonut laillisuusvaltansa ulottuvan entisiin neuvostomaihin.

Ulkopoliittiset suhteet ovat Kiinan ja Venäjän välillä kuitenkin jatkuvasti olleet hauraat, sillä jo viisi-ja kuusikymmenluvun taitteilla Neuvostoliitto ja Kiina kävi rajakiistaa, joka vaati kuusikymmenluvun lopulla muutamien satojen sotilaiden hengen.

Onko Kiinan ja Venäjän yhteistyö todellista, vai perustuuko toiminta tietynlaiseen valta-asetelmaan, jossa Putin kokee suorastaan painetta palauttaa muinaisen Neuvostoliiton rajat takaisin?

Väittäisin hyökkäyksen Ukrainaan olevan Putinille todistuksen paikka, jota Xi Jinping valvoo, silkkitiehankkeet ja muut laajenemispyrkimykset näyttävät olevan ennen kaikkea Kiinan tavoitteita, joissa Putin on hyödyllinen hölmö ostaen Kiinalle aikaa Venäjän kuluttaessa omia voimavarojaan.

Itsevaltaiset hallinnot ovat nopeita liikkeissään, mutta myös nopeita romahtamaan, jo toinen maailmansota osoitti hyvin, kuinka hauras on kahden itsevaltaisen johtajan liittouma.

Jo yksilötaistelulajeista pitäisi tietää, että vain omilla jaloillaan seisova voi nujertaa vastustajan, kaikki lähtee tasapainosta, itsevaltaisilla otteilla kokonaisen kansakunnan tasapaino heiluu yhden ainoan valtiaan harteilla.

Onko Xi Jinping takaaja vai se, joka tönäiseen Putinin kuilulta alas?

 

 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ussurin_rajav%C3%A4likohtaus

Mikko Marttila

Aika on syvyyden luoja, todellisuus on ennakkokäsityksiä ympäristöstä, uskomuksia muodosta

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu