EU-sosialistit innoissaan – velkaa ja veroja?

A-Studiossa 12.9. Eero Heinäluoma pelotteli, mitä olisikaan tapahtunut Euroopan taloudelle ilman koronan elvytyspakettia. Kyseinen paketti myöhästyi ja raha tuli jakoon vasta kun talous oli jo elpynyt. Näin se roska leviää mediassa.

Kun paketista kerrottiin, oli saman tien selvää siitä tulevan kaikkien aikojen puhallus. Jättimäinen sontatunkio. EU on yrittänyt salata tunkiota, mutta pala kerrallaan asiat selviävät. Nyt halutaan uutta pakettia. Aina vain lisää ja lisää rahaa. Miksi?

Virkamies on viisain? Sosialisti ajattelee, että virkamies on viisain valitsemaan parhaat investoinnit. Hänellä ei ole riskiä, joten hänellä ei ole ollenkaan samanlaisia paineita onnistumisesta kuin omalla rahalla investoivalla. Lisää veroja ja velkaa on luvassa, koska EU:ssa on vallalla ajatus EU:n kaikivoipaisuudesta alueen ongelmien ratkaisijana. Koska ideat ovat vähissä, keinona on vain jakaa rahaa enemmän ja enemmän. Loppua tälle ei tule, jos katsoo suurten EU-maiden omia touhuja. Kun niistä kulttuureista noustaan EU:ta johtamaan, johdetaan niiden kulttuurien ajatusmaailmalla. Jälkiä siitä voi katsoa maiden velan ja innovaatioiden määrästä. Lisäksi poliitikot katsovat maailmaa poliitikkoina ymmärtämättä useinkaan talouselämästä. Sopan yksi ongelma on toisaalta myös talouselämä: sehän on tyytyväinen saadessaan ilmaista rahaa. Voi siis tehdä vähemmän tuottavia investointeja ja toisaalta, vaikka investointi tuottaisi ilmankin, voi silti niistää rahaa EU:n nenästä, koska sitä on kerran tarjolla.

Koko baari juo tarjoajan piikkiin, kun kerran saa.

Vasta nähtiin elvytyspaketin ongelmat ja tällä kertaa kuvitellaan, että maiden virkamiesten sijaan EU:n virkamies on se viisas. Toiveajattelijat, kuten Ville Niinistö, A-Studiossa maalailivat, että paketilla ja muilla rahoilla EU nousee digin ja vihreän teknologian huipulle.

Kylvän epäilyn siemenen sydämiin, jotka moiseen uskovat: ei onnistu. Miettikääpäs: Viro on digitaalisuudessa huipulla, mutta millä ihmeen rahalla? Nyt valtavalla rahalla ajatellaan ratkaistavan sama ongelma, minkä Viro ratkaisi pikkurahalla. Ongelma ei ole rahan puute vaan motivaation puute. Rahalla voi kyllä paikata motivaatiota, mutta perusongelmaa se ei ratkaise: ”moti puuttuu”. Se mädättää pyrkimykset. Poliitikot yrittävät rahalla korjata kaikki mentaaliset ongelmat taustalla. Kun motia ei ole, raha korruptoi enemmän. Tarkoitus ei ole niin tärkeä, että raha käytettäisiin asian puolesta tinkimättömästi vaan sitä syydetään toissijaisuuksiin. Historia kertoo sitä katsovalle, ettei peli ole toiminut. EU on syytänyt rahaa uudelleen ja uudelleen ja on aina vaan jälkeen jäävä.

Ilmainen raha tulee aina kalliiksi.

Tulee joskus kaukana tulevaisuudessa päivä, jolloin EU-idealistit tajuavat perustavaa laatua olevan syyn ongelmiin: ei ole insinöörejä. USA ja Kiina porskuttavat teknologialla, jota kehittävät insinöörit. Niin myös pohjoisessa Euroopassa, mutta koska pohjoinen on vain pieni osa EU:ta, se ei riitä pitkälle. Tajuamista edeltää aika, jolloin etelään syydetään suuret määrät rahaa investointeihin, joita varten ei tarvita insinöörejä. Rahat pitäisi ennemminkin syytää insinööreille, jotta sitä uutta teknologiaa saataisiin, mutta heitä ei ole tarpeeksi, koska etelässä se ei kiinnosta. Etenkin Italia on matalasti koulutettu maa. Idealisti saa miettiä päivän jos kaksikin, miten luo italialaisille motivaation käydä kouluja ja etenkin insinöörikouluja. Se olisi aika perustavaa laatua oleva kulttuurin muutos, eikä EU:lla ole juuri mitään meriittejä sellaisessa onnistumisesta.

EU on paapojien ja holhoajien mekka.

EU:n toimien syyt ovat aina perimmiltään siellä, etteivät etelän ja kaakon maat toimi oikein. Niinpä heille syydetään rahaa, jotta toimisivat oikein. Luodaan sääntöjä, joilla kaikki pakotetaan johonkin, että etelän maat saataisiin pakotettua. Kaikki yhteen muottiin. Kun luodaan yksi muotti, luodaan tehottomuutta, koska sama muotti (sääntö) ei sovi kaikille ja kaikkiin oloihin.

Tuulivoima on kannattavin? Ville Niinistö (vihr.) opetti, että tuulivoima on kannattavin ja kun sen hän oli saanut sanottua, jatkoi hän pitkällä listalla valtavia kustannuksia, mitä mm. tuulivoima aiheuttaa (tuotannon vaihtelun takia). Se on sosialistin kannattavuutta. Toinen hauska juttu A-Studiossa oli Eero Heinäluoman (SDP) toisto EU:n ”omista varoista” ja ”niiden kehittämisestä”. Toimittaja oli sentään lopulta hereillä ja kertoi katsojille kyseessä olevan uudet verot. Niin se sosialisti kehittää. Pitäisiköhän minunkin alkaa ”kehittämään omia varoja”?

Eipä muuta tällä kertaa. EU on sosialistin unelma.

mikkokangasoja
Perussuomalaiset Raisio

47-vuotias tuotantotalouden diplomi-insinööri. Kaupunginvaltuutettu. Kaupunginhallituksen jäsen. Raision Perussuomalaisten puheenjohtaja. Pyrkimyksenä on olla kaukaa viisas. :)

Muiden viisauksia:

"Poikaseni, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan", Axel Oxenstierna.

"Muuttuminen ei ole välttämätöntä, sillä selviytyminen ei ole pakollista", William Edwards Deming.

"Vox populi, vox Dei.", -tuntematon-

"A nation of sheep will beget a government of wolves", Edward R. Murrow.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu