Mediakritiikki: Ihonväri ratkaisee uutisoinnissa

Oulun äärioikeistolaisten väkivallanteot täyttivät vasemmistoblokin viestivirran. Media uutisoi ja poliitikot agitoivat jatkuvalla tykityksellä. Poliittinen hyöty pyritään ulosmittaamaan joukkovoimalla. Samaan aikaan aiemmin huomiota herättäneestä Porvoon väkivaltajengistä kaksi sai tuomion: yli kaksi ja melkein kuusi vuotta ehdotonta. Kuuliko kukaan?

Machete-puukko oli heilunut, mutta media vaikenee. HS uutisoi tuomiosta kerran ja pääsee vaikenevien medioiden vasemmistopolitiikkaa tekevästä joukosta.

Uutisen vähäisyys ei ole syy vaieta, koska aiemmin uutinen ei ollut vähäinen. Kun Porvoosta paljastuikin värikäs jengi, taisi vaikeneminen alkaa. Värillä on väliä.

Vasemmiston toimilla on usein uhrinsa. Siinä missä Oulun groomingin uhrit olivat hyväuskoisia hyväksikäyttäjiä kohtaan ja sukupuolenkorjaustaan katuvat eivät osanneet epäillä, taustalla vasemmisto yllytti välinpitämättömyyteen. Surullista.

Nyt saattaa olla niin, että uutisointi ja kauhistelu vasemmistoblokin kuvitelmien vastaisesti yllyttää uusiin väkivallantekoihin. Niillä saa huomiota. Terrorilla halutaan kauhistelua, pelkoa. Sinänsä tavallinen tilanne: vasemmisto ei ymmärrä pahantekijöiden ajattelua mutta luulee sen olevan samanlaista kuin itsellä. Niinpä yritetään soveltaa omaa tapaa näihin toisin ajatteleviin. Tuloksetta.

Vasemmisto kauhistelee valtavasti Oulun puukotuksia. Puukottajat haluavat kauhistelua.

Taustalta syylliseksi löydetään Perussuomalaiset, eli lähdettiin naaraamaan poliittisia irtopisteitä. Kuten vasemmistolla tyypillisesti, ratkaisu on tähänkin ongelmaan yksinkertainen: ei saa puhua vihaisesti. Toisaalla ratkaisu on ’lisää rahaa’. Kyse tässä ei ole sinänsä puheesta itsessään vaan sen poliittisista seurauksista, jotka eivät miellytä vaan hyödyttävät vastustajia. Vastaavasti ne nakertavat vasemmiston ideologista perustaa.

 

Tiesitkö: Perussuomalaisten ECR-ryhmä europarlamentissa nousi ensi kertaa historiassa kolmanneksi suurimmaksi, ohi keskustan liberaaliryhmän. Ryhmä voi kasvaa lisää. Moni ei tiedä, koska valtamedia ei uutisoi. Poikkeuksena politiikkaan painottuva US uutisoi ja tietenkin PS:n Suomen Uutiset. Muille ei uutisarvoa?

mikkokangasoja
Perussuomalaiset Raisio

47-vuotias tuotantotalouden diplomi-insinööri. Kaupunginvaltuutettu. Kaupunginhallituksen jäsen. Raision Perussuomalaisten puheenjohtaja. Pyrkimyksenä on olla kaukaa viisas. :)

Muiden viisauksia:

"Poikaseni, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan", Axel Oxenstierna.

"Muuttuminen ei ole välttämätöntä, sillä selviytyminen ei ole pakollista", William Edwards Deming.

"Vox populi, vox Dei.", -tuntematon-

"A nation of sheep will beget a government of wolves", Edward R. Murrow.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu