NATO ja hävittäjät – kyllä vai ei?

Alla on pohdintaa asetelmista, joihin NATO ja hävittäjät on asetettava.

 

Hävittäjien hankintaa kritisoidaan korkean absoluuttisen ja suoran kustannuksen takia. Tällöin ei huomioida epäsuoria, vaikkakin epävarmoja säästöjä, joita hävittäjät voivat aikaansaada.

Jos hankinta estää – käytännössä Venäjän – hyökkäyksen, tiedämme laskemattakin, että se säästää kansantaloudesta valtavasti.

Jos hankinta estää Venäjän hyökkäysvoiton, Suomi säästänee tällöinkin muttei enää niin itsestään selvästi.

Jos hankinta vähentää arvoaan enemmän hyökkäyksestä koituvia tappioita, vaikka sodassa tappio tulisikin, ehkä se silloinkin auttaa.

Jos olisi kannattavampaa antautua, hävittäjätkin olisivat turhia.

Hävittäjät eivät yksinään pelasta mitään. Ne sovitetaan ilmapuolustukseen ja se maan puolustamiseen. Toisaalta, jos vahva ilmatorjuntapelote estää hyökkääjää käyttämästä omia hävittäjiään maamme yllä, iso hyöty hävittäjistämme menetetään. Jäljelle jää ainakin esimerkiksi hyökkäävien maajoukkojen häirintä.

Syystä, että hankintaa joudutaan perustelemaan ”jos”-sanalla, tulee siitä enemmän vakuutusluonteista epävarmaa uhkakuvaa vastaan varautumista. Koska hävittäjien läsnäolo itsessään vähentää niiden käyttämisen tarvetta, ne ovat poliisin kaltaisia järjestyksenpitäjiä. Sodan sattuessa hävittäjät taas sammuttavat palokuntien tavoin ”tulipesäkkeitä”.

Kuinka isoa hyökkäysriskiä hävittäjillä torjutaan? Jos on äärimmäisen epätodennäköistä, että koneita koskaan tarvitaan, asettaa se hankinnan kyseenalaiseksi. Hyökkäyksen uhkaa täytyy joka tapauksessa arvioida ainakin kahdella aikajänteellä: nyt tai esimerkiksi 15 vuoden päästä. Jos nyt uhka tuntuu mitättömältä, onko se tae, että uhka on 15 vuoden päästä mitätön? Tiedämmekö, että asiat eivät voi muuttua sodan partaalle?

Ihmisillä on taipumus uskoa, että mikä tahansa vallitseva tila on pysyvä. Vasta tuon luottamuksen kokema kolaus saa uskomaan muuhun. Se lienee osasyy, miksi Suomessa on laaja asevelvollisuus ja Ruotsissa ei.

Sodan todennäköisyys lienee varsin pieni, joten moni epäilee hävittäjähankintaa. Toiset pitävät toisenlaista hankintaa puolustuksen hyväksi parempana. En ota siihen kantaa. Koska emme voine kovin luotettavasti arvioida hyökkäyksen uhkaa tulevaisuudessa, vaikka se pieni olisikin, emme taida voida jättää hankintaa tekemättä. Parempi pelata varman päälle.

 

NATO, uhka vai mahdollisuus?

Kuten hävittäjähankinnassa, NATO:nkin suhteen ihmiset mielikuvissa siirtyvät talvisota-skenaarioon. Vaihtoehtoa pohtiessaan mietitään siis, auttaisiko se talvisodan kaltaisessa tilanteessa. Epäilemättä sitä pitää pohtia. Täytyy kuitenkin huomioida useita muitakin skenaarioita. Jos Suomi olisi NATO:n jäsen, millaiseen sotaan maamme todennäköisimmin joutuisi?

Afganistanin sota kertoo, että ainakin sellaiseen voi maammekin joutua. Suomen sitoutumisesta kertoo, ettemme jääneet operaatiosta pois ilman jäsenyyttäkään. Valitsimme sodan ilman omia turvatakuita. NATO voitti sodan Afganistanissa, muttei rauhaa. Tämä oli asiaa tunteville selvää jo alkuvaiheessa. Kulttuuriset syyt muiden muassa tuhosivat NATO:n saavutukset.

Tiedämme siis talvisota- ja Afganistan-skenaariot. Jatkosota ehkä opettaa meille, että olimme osa jonkinasteista liittoa, joka velvoitti vahvasti hyökkäämään muiden sotaponnistuksissa auttamiseksi. Selvää on, että Suomella oli myös omia tavoitteita. Sisällissodan alla Suomi katsottiin muiden valtapiirin osaksi itsenäisyydestä huolimatta ja maassa oli vieraan vallan joukkoja. Itsenäisyyden alussa Suomi pyrkikin tuomaan riippumattomuuttaan esiin.

On todennäköisempää NATO:n jäsenenä joutua muiden sotiin. Ilman jäsenyyttä erillissodan uhka on puolestaan suurempi. Tällöin turvatakuina on vahva armeija. Jäsenenä suursodan sattuessa Suomi on väistämättä sodassa. Kuinka todennäköistä on, että Venäjä hyökkää yksinomaan EU-Suomeen talvisodan tapaan? Jos niin kävisi, eikä EU reagoisi sotilaallisesti, se olisi EU:n suurvalta-aseman lopullinen haaksirikko. Puolustautumishaluton yhteisö. Ehkä, ehkä ei.

Suursodassa maiden resurssit lienisivät tiukassa. Koska NATO:lla ei ole omia joukkoja, kaikki kunkin maan joukot olisivat ensisijassa omaa maata varten. Toki, esimerkiksi britit tuskin hyökkäyksen kohteeksi emämaassaan joutuvat, joten heiltä apuja ainakin NATO-maille heltiäisi.

Voiko johtajiin luottaa? Oma asiansa on, onko NATO samanlainen löysä sääntöjä noudattamaton lutku kuin EU, joiden jäsenmaiden päämiehet ovat pitkälti samoja. Suomalainen uskoo lupaukseen, jos se on kirjoitettu. Onko uskomukselle katetta? Muille maille olemme syrjäinen pieni maa, jonka asia on pieni ja syrjäinen NATO-jäsenyydestä riippumatta. Voiko maiden johtajien motiiveihin ja taipumuksiin luottaa? Voiko joku tomppeli sotkea meidätkin muiden sotaan?

NATO:n jäsenenä saisimme apua sotaan, johon emme ilman jäsenyyttä joutuisi.

Edellä mainituista syistä en pidä NATO-jäsenyyttä yksiselitteisenä kysymyksenä. Hyvä yhteistyö on viisasta mutta ei tunnu viisaalta luopua vapaudestaan muiden maiden tuntemattomien johtajien selkkausten armoille. Nykypäivänä viisaus ei tunnu tulevan sieltä. Josko mistään.

+2
mikkokangasoja
Perussuomalaiset Raisio
Ehdolla aluevaaleissa

44-vuotias tuotantotalouden diplomi-insinööri. Valtuutettu. Raision Perussuomalaisten puheenjohtaja. Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piirin sihteeri. Pyrkimyksenä on olla kaukaa viisas. :)
Muiden viisauksia:
"Poikaseni, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan", Axel Oxenstierna. ---

"Muuttuminen ei ole välttämätöntä, sillä selviytyminen ei ole pakollista", William Edwards Deming. ---

"Vox populi, vox Dei.", -tuntematon-

"A nation of sheep will beget a government of wolves", Edward R. Murrow.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu