Opittiinko Capitolin tapauksista mitään?

Ei opittu. Kahtiajakoa syvennetään entistä hanakammin.

Syytä olisi liennyttää, eikä ärsyttää lisää. Päinvastoin, Amerikassa uskotaan nujertamisella saatavan iso osa kansasta kuriin. Ei tarvitse pitkää pohdintaa ymmärtääkseen, että nujertamalla jo valmiiksi epäluuloiset sekä katkerat he vain kiihtyvät katkeruudessaan.

Kahtiajaon syventäminen johtaa väistämättä vakaviin seurauksiin. Millaisiin, sille voidaan hakea vertailua viime vuodesta. BLM-mellakoiden takia Yhdysvalloissa jopa 200 kaupunkia joutui asettamaan ulkonaliikkumiskieltoja. 14000 ihmistä pidätettiin ja demokraatit vapauttivat heitä keräämällä ActBluen kautta takuurahoja. Pidän noin epävakaassa tilanteessa sellaista täysin vastuuttomana lietsomisena. Mellakoiden poikkeuksellisuuden tajuaa tästä animoidusta kartasta. Kansalliskaartin hurjat 96000 sotilasta kutsuttiin 30 osavaltiossa paikalle, mikä teki operaatiosta sotia lukuunottamatta suurimman sotilasoperaation Yhdysvaltain historiassa. Materiaalisten vahinkojen määrä nousi 1-2 miljardiin dollariin.

On huomattava, että kaikki edellisessä kappaleessa mainittu häivytettiin Suomenkin mediassa marginaaliin. Kuten sanonta menee, se ei sopinut ”narratiiviin”. Haluttiin yksinkertainen hyvän ja pahan taistelu. Kuolleen mustan ja valkoisen miehen välinen taistelu. Niin ikävä kuin kuolema onkin, kohu perustui harhaan. Poliisi ei tappanut George Floydia vaan sen tekivät huumeet ja sydänvaivat. Media ja syyttäjä piilottivat aluksi videon, josta ilmeni hengitysvaivat jo ennen pidätystä. Poliisilla oli siis syy epäillä Floydin puheita teeskentelyksi, jota kohtaavat työssään. Niin ikään toinenkin merkittävä harhauskomus levisi mediassa. Oli totta, että mustia tapettiin poliisien toimesta eniten, vaikka heitä on vähän. Kertomatta aina jäi, että mustat syyllistyivät suurin määrin moniin ”katurikoksiin”, eli mustat kohtasivat eniten poliiseja rikosten merkeissä. Tämä huomioiden poliisit surmasivat mustia itseasiassa vähemmän heidän tekemiin rikoksiin nähden. Poliisit siis karttelivat aseen käyttöä mustien kohdalla. Täysin päinvastoin kuin narratiivi esittää ja se aseen karttelu on luultavasti hyvä asia – muttei kiinnostava.

Miksi selitän menneistä, vaikka otsikko viittaa nykyhetkeen? BLM-mellakat perustuivat valheisiin. Ihmiset kiihtyivät ja nyt sama toistui. Yhdysvalloissa on ollut yllättävän laajaa uskoa vaalivilppiin. Pian vaalien jälkeen 40 % uskoi niin. Republikaaneista valtaosa. Kun syytökset eivät johtaneet edistymiseen oikeudessa, usko vilppiin on laskenut. Joka tapauksessa, ensi kerralla kenenkään ei kannata leveillä luoneensa laajaa ”voter fraud organizationia” mitä Biden sillä tuossa leikatussa pätkässä tarkoittikaan.

On toisaalta psykologisesti ymmärrettävää ja demokratian kannalta myös uskoa herättävää, että demokratian toteutumisen estymiseen uskovat ovat niin suivaantuneita. Koettu epäoikeudenmukaisuus kosketti syvältä. Vaalivilppisyytöksille oli perusteensa, eli tuulesta temmattuja ne eivät olleet, mutta tarkemmin tutkittaessa selityksiä tuntuu järjestään löytyvän [1] [2]. Vilpin määrä ei näytä ratkaisseen vaaleja. Laaja julkinen tutkinta olisi hälventänyt maltillisempien epäilyjä.

Capitolilla ei olisi tapahtunut mitään poikkeavaa jättimäisen mielenosoituksen ja luultavan mellakan lisäksi, jos mellakkapoliiseja olisi ollut riittävästi. Kansalliskaarti tarjosi Washingtoniin apuaan kolme päivää ennen, mutta pormestari kieltäytyi. Kun pyyntö lopulta tuli, otti aikansa ennen kuin kaarti oli paikalla. Käsky kaartille on delegoitu puolustusministeriölle. Luultavasti kaartia ei haluttu, koska BLM-mellakoissakaan sitä ei haluttu, etenkään demokraattien piirissä. Se oli kardinaalinen ja amatöörimäinen munaus.

Niinpä kongressitaloon marssi sarvipää ja teki samalla Amerikan demokratiasta sirkuksen. Turvallisuuden laiminlyönti myös muutti kuvaa tapahtumista. Mielenosoitus haluttiin mieltää vallankaappusyritykseksi, vaikka kyse oli mielenosoituksesta, joka riistäytyi mellakaksi ja johti kongressitaloon pääsemiseen. Lopulta ”kaapparit” napsivat kuvia itsestään, mikä näytti olevan monelle se iso saavutus. Se varmasti innosti jatkoa varten.

Vaikka Trump ei suoraan yllyttänyt kongressitaloon, vaalivilppisyytökset yllyttivät talon eteen ja äärimielisten pientä joukkoa sisään – ja se vasta kun poliisien laiminlyönti loi realistisen mahdollisuuden. Vasemmisto ja media mielellään ovat hakeneet alkusyyksi Trumpin, joka heille riittää maaliksi. Syvempi arviointi kuitenkin johtaa kysymään, miksi vaalijärjestelmä antoi mahdollisuuden epäillä niin paljon? Kuten vaalitarkkailijana ollut Vilhelm Junnila on todennut, vaalivilppiä oli mutta mittakaava ei ratkaissut vaaleja. Jos järjestelmä olisi läpinäkyvämpi ja varmempi, luultavasti mitään ei olisi voinut tapahtua.

Hiukan epäilen, josko vaalijärjestelmää korjataan kuin pieniltä osin. Virkaanastujaisiin liittyen uskotaan ympäri maata laajoihin mielenosoituksiin, joista osa voi äityä mellakoiksi. Kansalliskaarti ja poliisi ovat nyt varmasti vahvasti läsnä ja ennaltaehkäisemässä, joten siitä ei tulle samanlaista ”mayhemiä” kuin BLM-mellakoista. Vaikka demokraattipoliitikoilla on syvää Trump-vihaa, ottaisin lusikan kauniiseen käteen mm. virkarikosasioissa. Oppia voisi ottaa Suomesta. Hävisimme sodan ja alistuimme kiltisti ”rauhanomaiseen rinnakkaiseloon” Neuvostoliiton kanssa. Demokraatit voittivat, mutta jo valmiiksi hyvin ärsyyntyneiden hävinneiden nöyryyttäminen, nujertaminen tai ärsyttäminen on kuin leikkisi tulella ruutitynnyrin vieressä.

Amerikassa politiikka näyttäytyy raakana ja härskinä valtapelinä. Mediassa ”hyviksiksi” nostetut demokraatit järjestään kyseenalaistavat republikaanipresidenttien vaalivoitot ja media yllyttää kansaa perässään, kuten senaattori Mitch McConnell kritisoi. Kannattaa kuunnella puhe, media ei sillä revittele.

Ärtyneitä ja radikalisoituvia sysätään syrjään, myös somesta, joka luultavasti johtaa radikalismiin terrorin muodossa.

Itse mietin, että älkää hullut enää suututtako toisianne mutta eihän sellainen nyt ketään kiinnosta. Kiihko vie Amerikkaa. Ei näytä hyvältä.

mikkokangasoja

44-vuotias tuotantotalouden diplomi-insinööri. Valtuutettu. Raision Perussuomalaisten puheenjohtaja. Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piirin sihteeri. Pyrkimyksenä on olla kaukaa viisas. :) Muiden viisauksia: "Poikaseni, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan", Axel Oxenstierna. --- "Muuttuminen ei ole välttämätöntä, sillä selviytyminen ei ole pakollista", William Edwards Deming. --- "Vox populi, vox Dei.", -tuntematon-

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu