Suvaitsevat sananvapauden uhkaajat

Minua on suuresti kiinnostanut kysymys: miksi länsimaista ja etenkin Suomesta löytyy niin paljon sananvapauden väheksyjiä? Niin ikään, miksi kiihkeistä aiheista, kuten maahanmuutosta, ei useinkaan voi keskustella ns. suvaitseviston kanssa?

Olen nyt joulun aikana lukenut Turvapaikka uutisissa -kirjaa. Teos lataa koostetusti nähtäville toimittajien ja vasemmiston ongelman maahanmuuttoa ja islamia kohtaan. Kirjassa tuodaan esiin, kuinka soraääniä kuuluu ns. älymystön joukosta. On tunnettuja kirjailijoita ja tutkijoita, joiden mielestä sananvapautta, vapaan demokratian perustaa, rajoitetaan liikaa ja kyseenalaisin keinoin.

Valtioneuvosto on julkaissut viestintäoppaan eli käytännössä propagandaoppaan, joka on saanut perustellusti esitettyä kritiikkiä, mutta niin paradoksaaliselta kuin se kuulostaakin: toimittajia muiden kuin oman sananvapauden puolustaminen ei kiinnosta. Jos propagandaopas tukee omaa poliittista agendaa se tietenkin hyväksytään, vaikka olisi periaatteellisesti väärä. Toimittaja antaa moraalinsa korruptoitua poliittisten tarkoitusperiensä takia. Oma etu voittaa periaatteet.

Toimittajan tärkein työkalu oman agendan propagoimisessa on: vaikeneminen. Kun et kerro epämukavista asioista, ei tarvitse aktiivisesti valehdella muttei myöskään ravistella suosimaansa todellisuuskuvaa saati uhrata asemaansa muiden silmissä. Vaikeneminen on yleinen toimittajien metodi niin sanotuissa persuaiheissa. Niinpä tavakseni on tullut aika ajoin etsiä totuutta ulkomaisista medioista. Suosittelen. Jos uutinen tuntuu poliittisesti vinoutuneelta, jotain tärkeää on toimittaja saattanut jättää sanomatta. Eli tärkeät hälytysmerkit valeuutisoinnista ovat: 1) yleinen punavihreä sävy, kuten uhriuden esiin nosto ja 2) paha tai tyhmä porvari aiheutti uutisen.

Kansalaiset keskimäärin luottavat toimittajiin mutta miksipä ei, jos ajatellaan Porin Ässien ottelutuloksia. Poliittiseen uutisointiin luotetaan aihealueista selvästi vähiten. Koska toimittajakunta ei lähtökohtaisesti avoimesti kyseenalaista toimintatapojaan, minua ei yllätä heidän vaikenevan ongelmistaan. Poliittisen uutisoinnin epäluotettavuus on helposti tulkittavissa toimittajamielisesti vain aihepiirin poliittisuudella yleensä. Näin toimittaja voi välttää itsekritiikin.

Olen ihmeissäni. On vaikea käsittää, kuinka avoimen epärehellistä tutkimusta Suomessakin saatetaan tehdä vain punavihreän agendan vuoksi. Taannoinen vihapuhetutkimus (Kurjistetut) on osin räikeän puolueellinen ja tutkijoiden täytyi se tietää. Täysin legitiimejä käsitteitä, kuten laiton maahanmuutto, katsottiin ei-hyväksyttäviksi (eli käsitteen vasemmistolainen tulkinta otettiin tutkimuksen pohjaksi). Helsingin yliopiston seula läpäisi nämä avoimet virheet. Twitterin vihapuheen katsottiin kohdistuvan vihervasemmistolaisiin, mutta tulokseen päästiin jättämällä vihervasemmiston yleisimmin käyttämät haukkumasanat pois. Tieteestäkin on siis tehty punavihreän propagandan väline. Halveksuttavaa ja hämmästyttävää, vaikkei historian valossa mitenkään ihmeellistä.

Entäs punavihreä rahvas? Väittelyilmaston osalta voi todeta tilanteen edenneen pahaksi. Täällä Uudessa Suomessa ei raivokkaimpia persuvihaajia voi estää kommentoimasta muuten kuin kaikki estämällä, joten estän kaikki. Aloitin 2008 tänne kirjoittelemaan. Silloin kommentoitiin paljon järkevämmin nimimerkkien takaa kuin nyt omilla nimillä ja kasvoilla. Tilanne kärjistyi muutamia vuosia sitten ja ongelmana ovat nimenomaan vasemmistolaiset. Silakkaliike aiheuttaa toistuvasti huvitusta ei-vasemmistolaisissa piireissä. He ovat rakentaneet itselleen Facebookiin kuplan tarkkoine keskustelusääntöineen. Selväksi kuitenkin on käynyt, että Silakkaliike sallii vain äärimielistä punavihreää agendaa puolustavat näkökulmat. Tunnelmaa voi sanoa otantojen perusteella uskonnolliseksi. Ryhmästä potkitaan vähänkään väärin ajattelevat, maahanmuuttajatkin.

Näitä esimerkkejä voi jatkaa: Halla-ahoa ei haluttu keskustelemaan sananvapaudesta. Punavihreän blokin ajattelu on edennyt keskiaikaiselta vaikuttavan tartuntamagian ja sanamagian tasolle. Sanat määrittävätkin todellisuutta enemmän kuin muu todellisuuden kokeminen. Jonkin väärän ihmisen seura tartuttaa muut väärään aatteeseen. Tuntuu käsittämättömältä, kuinka vähän sananvapautta arvostavia ihmisiä punavihreissä yleisesti tuntuu olevan. Joukosta on jo paennut monia näkyviä hahmoja, koska äärimielisyys on alkanut ahdistaa. Tähän on vastattu väittämällä, että on vain yksi ääriryhmä ja se ei ole punavihreissä vaan äärioikealla. Edes omien pako joukosta ei saa epäilemään omaa aatetta vaan hyökkäämään heitäkin vastaan.

Sitten kentälle tuli käsite: tolkun ihmiset. Sillä yritettiin saada tilaa maltilliselle eri näkökulmia ammentavalle keskustelulle. Tämäkin torpattiin äärivasemmalla: tolkun ihmiset kuulemma hyväksyvät väkivallan. Vihervasemmisto on maalannut itsensä nurkkaan: vain varaukseton heidän aatteen hyväksyntä on moraalisesti sallittua, muu on pahuutta. Aate puolestaan kiistää kaiken kritiikin islamia ja muslimimaahanmuuttoa kohtaan. Keskeinen tapa kyseenalaistaa on alkaa syyttää ihmisten kritisoinnista, jos kriittinen puheenvuoro koskeekin maahanmuuttoa tai uskontoa ilmiönä. Eli jos nuo aiheet liittyvät jotenkin ihmisiin, et voi siitä keskustella.

Niin kirkko, tiede, järjestöt, media kuin monet puolueetkin ovat lähteneet tälle suomettumisen kaltaiselle tielle.

Mistä kiihko johtuu? Tätä olen ihmetellyt. Miksi osalle maahanmuuton vastustaminen on niin suurta vääryyttä, ettei toista. Mielessä vilkkuvat natsit ja fasistit. Punavihreät leimakirveet muistuttavat hämmästyttävällä tavalla taistolaisaikoja ja Neuvostoliiton puhdistuksia.

Uskon, että kaiken takana on pelko. Mennyt vuosikymmen on ollut punavihreälle monikultturismille toistuvaa vastoinkäymistä. Aatteen vastustajat istuvat jämäkästi eduskunnissa, parlamenteissa ja monien maiden johdossa. Kerta toisensa jälkeen julkisessa keskustelussa punavihreät teesit on kumottu perusteettomina. Vaikka hegemonia on säilynyt instituutioiden turvin, aatteen perustaa on murennettu pahoin. Lopulta jäljellä on enää tyhjä kuori.

Aatteen mureneminen on vahvistanut pelkoa. Jos aate on rakennettu vahvan (mutta tosiasiallisesti väärän) uskon varaan, maailmankuvan mureneminen pelottaa. Koska faktat eivät auta vaan ovat vastaan, vaihtoehtona on tarttua uskoon entistä voimakkaammin ja hyökätä vastustajia kohtaan vieläkin vahvemmin. Kommunistisissa maissa oikeaoppinen kerronta oli tärkeä työkalu todellisuuden hämärtämiseksi ja se on nytkin saanut roolia.

Pelolla on todellinenkin pohja. Johonkin senkin pitää edes vähän perustua. Kuvaavaa on, että sanat ovat pelon keskiössä mutteivät teot. Toki on vääriä äärioikeistolaisia tekojakin tapahtunut, mutta punavihreän agendan ydin on väärissä sanoissa, joita kielletään. Se on ilmiönä mielenkiintoinen, koska se kuvastaa sitä, mitä agendalaiset kohtaavat elämässään. Sanat korostuvat, koska tekoja ei ole. Ne saavat tekojen rinnalla suhteettoman roolin, koska elämänkokemuksen puute haittaa niiden vertailua toisiinsa – etäiset asiat tuntuvat pieniltä. Sen sijaan mieleen tulevat teoista äärimmäinen pahuus: natsien tuhoamisleirit. Se paaluttaa agendalaisen sanojen ja tekojen skaalan toisen ääripään.

Olemme vuosia kuunnelleet pelottelua siitä, että vihapuhe yllyttää väkivaltaan. On väitetty toistuvasti, että vihapuhe on yleistynyt, paljonkin. Todellisuudessa mitään ei ole tapahtunut. Viharikosten määrä on jopa hiukan vähentynyt, vaikka kirjaaminen lienee parantunut ja vihapuheen väitetyn yleistymisen olisi pitänyt lisätä rikoksia. Suomalaisten muukalaisviha on alhainen ja Euroopan alimpia, kuten on aina ollut. On toki sentään yksi EU:n tutkimus mustista, jonka mukaan Suomessa asuvat mustat kohtaavat paljon rasismia. Tätä ja vain tätä tutkimusta toimittajat julistavat. Ongelma on, että tutkimuksessa on ongelmia. Merkittävä osa rasismista meni kategoriaan, johon kuuluivat eleet ja katseet, joka on hyvin tulkinnanvaraista. Vertailussa ei myöskään ollut kuin läntisiä EU-maita, jotka ovat vähiten rasistisia ylipäätään. Lisäksi tutkimuksen tulokset eivät istu yhteen brittien omien tutkimusten kanssa (olen aiemmin käsitellyt täällä aihetta).

Voimme siis sanoa, että pelottelut sudesta ovat olleet hyvin todennäköisesti perusteettomia. Ilmoitettujen viharikosten määrä on Suomessa matala ja niistäkin merkittävä osa vain puheita sekä selkeä pienempi siivu vähemmistöjen itsensä aiheuttamia.

Kaiken aikaa kaikkein suurin punavihreä pelko on ollut natsin pelko ja monikultturismin romahduksen pelko. Pinnallinen näkemys aiheesta antaa mahdollisuuden ajaa yksipuolisesti omaa agendaa, tosiasiat eivät häiritse.

Miksi osa tarttuu niin tiukasti monikultturistiseen uskoon? Miksei todellisuuden utelias havainnointi kelpaa? Keittiöpsykologisoin. Olisiko syynä superego ja kieltäymys? Jos ihminen kieltää itseltään vihan, hän alkaa kasvaa kieroon. Jos vihantunnetta pitää vääryytenä, sen patoaa sisäänsä mahdollisimman piiloon. Se voi johtaa masennukseen. Vastaavasti vihainen herättää vihaa, koska vihainen on sellainen, mitä vihan kieltänyt ei suvaitse. Kun vihan kieltäjä ei käsittele suhtautumistaan vihaan (vaan kieltää sen olemassaolon), se kasvaa suuremmaksi möröksi. Vihankieltäjä pelkää vihaa. Mitä vahvemmaksi vihaisena nähty tai sellaiseksi leimattu taho kasvaa, sitä suurempi uhka se on. Vihaisia kohtaan viha selvästikin sallitaan.

Miten monikultturismi liittyy vihan kieltämiseen? Se nähdään vihan vastakohtana. Täydellisenä hyvyytenä, josta haetaan turvaa vihan pelolta. Pieni osa ihmisistä on luonteeltaan mustavalkoisia, heihin tämä hyvyys-pahuus-asetelma vetoaa. Konflikteja kartteleva sosiaalinen luonne voi myös löytää vastustajansa vihaisiksi näkemistään ihmisistä.

Olen nyt vastannut polveilevasti kysymykseen, miksei voi keskustella suvaitsevaisen kanssa (järkevästi). Vastaus oli: käsittelemätön pelko. Toinen kysymys oli, miksi on sananvapauden väheksyjiä? Meille ei opeteta sananvapauden tärkeyttä, eikä perusteluita monista näkökulmista. Sananvapauden arvo on itse tajuttava. Monet eivät sen eteen ajatustyötä tee. Kun maallamme on historia suomettumisen syövereissä vasta joitain vuosikymmeniä sitten, sananvapauden opettelun sijaan opettelimme vaikenemaan. Emme ole kansakuntana kehittyneitä sananvapauden vaalijoita, myös Pohjoismaisella kulttuuriperimällä on merkitystä: konflikteja kartellaan. Toinen yleinen selitys sananvapauden väheksyntään on sama kuin keskustelun vaikeus suvaitsevaisen kanssa: pelko järjestää ihmisen arvot. Pelko voittaa periaatteet.

mikkokangasoja

44-vuotias tuotantotalouden diplomi-insinööri. Valtuutettu. Raision Perussuomalaisten puheenjohtaja. Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piirin sihteeri. Pyrkimyksenä on olla kaukaa viisas. :) Muiden viisauksia: "Poikaseni, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan", Axel Oxenstierna. --- "Muuttuminen ei ole välttämätöntä, sillä selviytyminen ei ole pakollista", William Edwards Deming. --- "Vox populi, vox Dei.", -tuntematon-

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu