Ukrainan vastahyökkäys takkuaa – tulisiko luovuttaa?

Kun vastahyökkäys oli alkamassa, pidin mahdollisena, että Venäjän rintama murtuisi helpostikin ja se yksi murto kääntäisi sodan uuteen asentoon. Eipä niin käynyt. Missä olin väärässä ja miksi homma takkuaa? Jenkkiarmeija vihjailee pakkorauhalla, kannattaako?

Maallikolla on lupa olla väärässä, joten käytän sen kiintiön nyt. Kun Ukraina oli aloittanut hyökkäyksensä, kävi pian ilmi, ettei siitä voi odottaa suuria. Pian ainakin itse totesin, että parhaimmillaan armeija päässee viimeisen puolustuslinjan eteen ja siihen väsähtää. Voima kuluu hyökätessä.

Ukrainalla virheitä. Kävi ilmi, että Ukrainan sotajohtamisessa kaikuu edelleen vahva neuvosto-oppi etenkin ylätasoilla. Lisäksi läntisin opein koulutettu kokematon jalkaväki oli varsin ohuesti ehditty opettaa. Lisäksi näyttää, ettei pioneereja ole tarpeeksi ja ilmavoimien tuki tietenkin puuttuu. Joka tapauksessa, oli hienoinen pettymys havaita, että päähyökkäys suunnattiin rintaman kovimpaan kohtaan, mistä tiesi sen kestävän pisimpään. Selvää heikkoa lenkkiä Venäjän rintamassa ei toki ole. Olisin itse pyrkinyt Mariupolia kohti: väsyneet venäläiset pohjoisessa ja vain lännessä vereksempiä.

Hyökkäyksen näkymä. Tällä hetkellä näyttääkin, että Ukrainalla on enää alkusyksy aikaa työntää rintama Tokmakissa lähelle viimeistä linjaa. Keskittäisin voimat siihen, vaikka parilla-kolmella kärjellä hyökkääminen onkin vaatinut Venäjää pitämään miehiään muualla asemissa. Se on toisaalta tarkoittanut, että Venäjä on kitsaammin heikentänyt muualla linjojaan, eikä täten ole avannut Ukrainalle nykyistä isompia mahdollisuuksia hyödyntää heikkoutta.

Sodan seuraava vaihe pitäisi jo olla ollut hyvän aikaa mielessä. Ehkä on liian aikaista sanoa, että kevät-talvella tulisi uusi hyökkäys, mutta silloin voisi olla kovan maan aikana Abramseja ja F-16-hävittäjiä. Lisäksi lännen kouluttamat ja kokemattomat olisivat nyt kokeneita. Ajan myötä heitä nousee organisaatiossa ylemmäs ja johtaminen uudistuu, tosin hitaasti. Etelässä rintama olisi lähes puhkaistu ja uusi isku uusilla aseilla luultavasti murtaisi linjan.

Ongelma tuossa on, että Ukraina tuskin aiempien näyttöjensä mukaan ehtii mitenkään kasata uutta hyökkäystä silloin vaan se menisi kesään. Sen seuraus taas on, että Venäjä ehtii rakentaa puolustusta ja siten kesäksi kasattua suurempaa voimaa vastassa olisi suurempi voima. Pidempi varustautuminen siis valuu tyhjiin. Sodassa aika on erittäin kallista.

Juuri näin kävi jo. Edellisen vastahyökkäyksen päätyttyä Venäjällä oli paljon aikaa varustaa puolustuslinjaa. Ukrainan olisi pitänyt voida jatkaa hyökkäystä niin pitkälle kuin vain suinkin, mutta eihän se helppoa ole. Suunnitelmissa tuskin varauduttiin etenemiseen niin pitkälle. Olisi silti pitänyt yrittää, sillä nyt se on erittäin kallista ja hidasta. Kaaoksessa pakeneva on huomattavasti helpompi vastus kuin linnouttautunut.

Kun amerikkalaissotilaat puhuvat luovuttamisesta, herää miettimään voimia. Venäjän ainoa kova voima ovat miinakentät. Heillä on kyllä väsyneitä ja osin kouluttamattomia ja kokemattomia sotilaita ja sohlo ammuspulasta kärsivä tykistö sekä panssarintorjuntaa. Noista silti mikään ei ole minusta missään mielessä vahvuus ja voittava voima. Venäjän todellinen voima on nyt siinä miinakentässä, sen takana oleva voima on arvoitus, kuten aina sodassa. Se voima on kuitenkin luultavasti miesmäärään suhteutettuna selvästi Ukrainaa heikompi. Koska motivaatio uhrata henkensä ja terveytensä on sodan keskeisimpiä voimia ja venäläisillä se on monista syistä johtuen selvästi alempi, se luo ukrainalaisille mahdollisuuden hyökätä suhteessa pienemmällä miesmäärällä kuin tavallisesti pitäisi.

Ukrainan voimat ovat edelleen muuttumassa. Se, mikä olisi pitänyt tapahtua jo sodan alussa, ja mitä olen kritisoinut lännen johtajien toimissa, on täysi aseistus. Ukraina alkaa olla puolen vuoden päästä aseistettu kaikilla tavanomaisilla aselajeilla – ja venäläisillä on miinakenttä. Kärjistän, mutta Ukraina on taistellut miinakenttää vastaan kuukausia.

Juuri nyt ei siis missään nimessä kannata luovuttaa vaan varustaa uutta vastahyökkäystä. Taistelu miinakenttää ja puolustuslinjaa vastaan ei kerro mitään taistelusta linjan ja kentän takana – ja siinä uskon Ukrainan lyövän Venäjän paljon helpommin. Usein synkin hetki on ennen menestystä.

Luovutus olisi valtava poliittinen haaksirikko lännelle. Putin olisi juhlittu tsaari ja aloittaisi uuden armeijan varustamisen. Hänen seuraajansa jatkaisi Putinin työtä. En usko Venäjän suostuvan rauhaan vaan ainoastaan tulitaukoon, koska rauha mahdollistaisi Ukrainan Nato-jäsenyyden. Niinpä seuraaja aikanaan rikkoisi tulitauon, mikäli olisi vielä Putiniakin imperialistisempi ja vallanhimoisempi. Venäjällä on vahvoja näyttöjä siitä, että sellaisia kyllä löytyy. Tällöin Ukrainalla olisi vain yksi tulevaisuuskuva: varautua uuteen sotaan. Muu olisi hölmöyttä.

Mikä on tarinan opetus jälleen? Kaikki taistelut pitää voittaa etukäteen. Varautumalla. Toinen opetus on, jos haluat voittaa sodan, taistele ja auta täysillä. Sota on kilpailua tappamisessa ja tuhoamisessa. Jahkailu tappaa.

mikkokangasoja
Perussuomalaiset Raisio

47-vuotias tuotantotalouden diplomi-insinööri. Kaupunginvaltuutettu. Kaupunginhallituksen jäsen. Raision Perussuomalaisten puheenjohtaja. Pyrkimyksenä on olla kaukaa viisas. :)

Muiden viisauksia:

"Poikaseni, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan", Axel Oxenstierna.

"Muuttuminen ei ole välttämätöntä, sillä selviytyminen ei ole pakollista", William Edwards Deming.

"Vox populi, vox Dei.", -tuntematon-

"A nation of sheep will beget a government of wolves", Edward R. Murrow.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu