Yhteiskunta tarvitsee ay-liikettä, mutta ay-liike ei yhteiskuntaa

Tehdään ensimmäiseksi yksi asia selväksi: työväenliike on tehnyt niin Suomessa kuin globaalistikin hyvää työtä. Työntekijöiden järjestäytyminen ammattiyhdistysliikkeisiin kuuluu demokraattisen yhteiskunnan peruspilareihin ja tämän ansiosta ammattiyhdistysliike on onnistut huikealla tavalla parantamaan työläisten asemaa viimeisen reilun sadan vuoden aikana. Samalla sen omat arvot ovat siirtyneet keskeisiksi arvoiksi kaikkiin poliittisiin puolueisiin. Lukemalla jokaisen puolueen puolueohjelman voi ymmärtää, että yksikään niistä ei tavoittele työläisten riistämistä, vaan päinvastoin työläisten aseman turvaamista.

Tämän takia on äärimmäisen vaikeaa ymmärtää nykyisen ammattiyhdistysliikkeen toimintaa. Työtaistelutoimet työntekijöiden työolojen ja työsuhteiden parantamiseksi ovat usein ymmärrettäviä, mutta poliittiset lakot joilla hyökätään maan laillista hallitusta vastaan, eivät kuulu demokratiaan ja niitä voidaan verrata mafian toimintatapoihin. Koska tällainen ei kuulu demokratiaan, ovat poliittiset lakot useissa Euroopan maissa kiellettyjä tai rajoitettuja. 

Ammattiyhdistysliike itsessään on kriisissä. Se ei ole kyennyt uusiutumaan yhteiskunnan uusiutuessa ja ehkä suurimmaksi osaksi siksi, että duunarin asiasta on tullut koko yhteiskunnan asia. Tätä taustaa vasten tuntuu uskomattomalta, että Suomessa todella suunnitellaan saamieni tietojen mukaan yleislakkoa ja ensi viikolla useiden kuntien lapset ja vanhukset jäävät ilman ruokaa, koska liitot lakkoilevat pakottaakseen hallituksen perumaan esityksensä irtisanomislaista. Lapset ja vanhukset siis laitetaan kärsimään ruuanpuutteesta, jotta liitot voisivat miellyttää omia jäseniään ja saada heidät mukaan rekrytoimaan uusia. Tämä on hyttysen ampumista tykillä ja mikä pahinta, se tehdään valheellisilla perusteilla. Tätä voimme verrata Trumpin retoriikkaan.

Ammattiyhdistysliikkeen kannalta tämä on ymmärrettävää. Yleisen työttömyyskassan jäsenmäärä ylitti tänä vuonna yli 400 000 henkilöä Suomen reilusta 2 miljoonasta palkansaajasta. Tämä kaikki on suoraan pois ammattiyhdistysliikkeeltä ja ne tietävät sen. Pidän myös äärimmäisen härskinä, että ay-pamput jakavat somessa kuvia omista huvikuunareistaan ja ravintola-annoksistaan samalla kun väittävät, että he ovat tavallisen palkansaajan asialla. Eivät ole. He ovat omalla asiallaan.

Suomen yhteiskunta tarvitsee ammattiyhdistysliikettä, mutta ammattiyhdistysliike ei selkeästikään tunnu ajattelevan, että se tarvitsee suomalaista yhteiskuntaa. Päinvastoin, se kokee oikeudekseen astella kansalaisyhteiskunnan ja demokratian ylitse omilla toimenpiteillään optimoidakseen hyötynsä.

Irtisanomislakia koskettavassa kiistassa kaikilla osapuolilla on varmasti peiliinkatsomisen paikka, mutta on se samalla osoittanut suurimmalle osalle suomalaisista ammattiyhdistysliikkeen pimeän puolen. Tuo puoli on saatettava valoon pikaisesti, sillä näin emme voi jatkaa.

0
mikkokarna
Keskusta Enontekiö

Suomen pohjoisin kansanedustaja, toista kautta eduskunnassa. Olen 40-vuotias lappilaistunut kainuulainen ja osa-aikainen saaristolainen, jolle kaikki eräharrastukset ovat lähellä sydäntä. Ennen valintaani eduskuntaan toimin Enontekiön kunnanjohtajana ja sitä ennen Ivalon rajavartioalueen varapäällikkönä. http://www.lapinpuolustaja.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu