Elämästä ja ADHD:stä

Jokanen ihminen syntyy tähän maailmaan yksilönä, takataskussa nippu erilaisia luonteenpiirteitä ja ominaisuuksia. Toiset niistä ovat ihmiselämässä hyödyllisiä ja arvostettavia, toiset eivät niinkään. Osa piirteistä vahvistuu, osa heikentyy elämän aikana muiden kanssa vuorovaikutuksessa, osan voi kovalla työllä myös itse itselleen kehittää, mutta suuri osa saamistamme korteista jaetaan meille jokaiselle jo ennen syntymää. Itselleni jaettiin yksi kortti, jota ilmankin olisin mielelläni ollut. Sen kortin nimi on ADHD.

Varhaislapsuuteni on varmasti ollut vanhemmilleni haastavaa. Jatkuvasti silmän välttäessä puiden latvoihin ja paloaseman torniin kiipeävän, perheen auton oven tervaavan ja maalipurkin naapurin auton bensatankkiin kaatavan kakaran kanssa ei varmastikaan ole ollut helppoa. Joku voisi ehkä ajatella, että kyse olisi ollut keppostelusta huvittelumielessä, mutta siitä ei niinkään ollut kyse. Vanhemmilta saadut ohjeet ja tehtävät eivät niinkään ole menneet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, vaan ne vain tuppasivat unohtumaan kun jotain muuta mielenkiintoista tuli vastaan. Yhden asian saattaminen loppuun vaati tuolloin aivan hirvittävän kovaa pinnistelyä.

Koulussa tilanne ei muuttunut helpommaksi, mutta kompastuskivet olivat toisenlaisia. Keskittyessäni yhteen asiaan onnistuin siinä ponnistelulla kyllä, mutta sitten keskityinkin siihen täysillä ja kokonaisvaltaisesti. Tuolloin muu maailma ympäriltä katosi. Muistan edelleen haukut siitä, kun tein koko matematiikan syyslukukauden tehtäväkirjan alusta loppuun ensimmäisen kouluviikon aikana. Opettajat moittivat vanhemmilleni minun olevan ”niin pirun nopea” ja nopeus tietysti kostautui myös huolimattomuusvirheinä. Kyseenalaistin myös kaiken opettajien sanoman ja olin sen takia jatkuvasti vaikeuksissa. Erilaista tietoa omaksuin kyllä valtavasti, harmillista vain, että usein tuota tietoa ei omaksuttu koulukirjoista vaan joistain aivan muista. Koulussa olinkin ylä-asteelle saakka seiskan oppilas. Vasta yhdeksännellä luokalla sain kovalla työllä nostettua todistukseni siihen malliin, että pääsin hakeutumaan IB-lukioon.

Lukiosta luovin omalla tavallani läpi kahdessa vuodessa IB:n suorittamiseen liittyvää porsaanreikää hyväkseni käyttäen, sillä opiskelu ei todellakaan maistunut. Luulen, että elämäni suunnan ratkaiseva käännekohta tapahtui varusmiespalveluksessa, joka suorastaan pakotti keskittymään erilaisiin tehtäviin ja myös saattamaan ne loppuun. Tämä todella auttoi keskittymisvaikeuksista kärsivää, elämänhallintaa ja omaa suuntaa etsivää nuorta miestä. Varusmiespalveluksessa menestyin lopulta erinomaisesti ja hakeuduin tämän jälkeen Maanpuolustuskorkeakouluun, jossa sotilaallinen kuri jatkui. Rutiinit toivat elämään järjestystä ja opettivat elämänhallintaa.

Sotilasuralle rajavartiolaitokseen en kuitenkaan lopulta jäänyt. Työurani on ollut aikamoista hyppelehtimistä, sillä olen kiinnostunut valtavan monista asioista ja toisaalta opin ja omaksun nopeasti. Upseeri, toiminnanjohtaja, kehittämispäällikkö, kunnansihteeri, kunnanjohtaja ja nyt kansanedustaja. Kaikenlaisesta muustakin haaveilen.

On hyvin vaikeaa kuvailla kirjoittamalla omaa päänsisäistä maailmaa, mutta ADHD ilmenee kohdallani ehkäpä eniten siten, että päässä on koko ajan aivan valtava ajatusten kimppu, josta yhden poimiminen ja siihen keskittyminen on välillä hyvin haastavaa. Kun tähän yhdistetään myös ympäröivä maailma ja sen virikkeet, ongelmat ovat ilmeisiä. Usein ajautuu sellaiseen moniajoon, että valmista ei tunnu tulevan oikein mistään. Nykyinen puolisoni kiusoitteleekin minua joskus kotona touhutessani sanomalla, että olen ”turisti omassa elämässäni”. Saatan vaikkapa lähteä sytyttämään tulia takkaan, mutta sitten näen ikkunasta pihalla tuulen kaatamaan koivun ja yht’äkkiä huomaankin olevani pihalla pätkimässä sitä puuta moottorisahalla, mutta takassa ei ole tulia vieläkään. Toisaalta joitain asioita on mahdotonta jättää kesken tai odottaa esimerkiksi yön yli. Kuulemma kylppärirempan tekeminen neljältä yöllä ei ole perusteltua vain koska tarvikkeet oli hankittu edellisenä päivänä.

ADHD on aiheuttanut ja aiheuttaa minulle siis kiistatta ongelmia. Toisaalta se on myös valtava voimavara. Ruotsalaisen lääketieteen tohtori Anders Hansenin mukaan ADHD-oireisiin ihmisiin liitetään muita ihmisiä useammin myös sellaisia ominaisuuksia kuin kekseliäisyys, energisyys, luovuus, rohkeus, joustavuus, heittäytymiskyky ja sinnikkyys. Voin siis todeta, että negatiivisten puolien lisäksi noihin ominaisuuksiin kiteytyy hyvin pitkälti elämäni tarina. ADHD on osaltaan tehnyt minusta sen ihmisen, niin hyvässä kuin pahassa, joka nykyään olen.

Haluan tällä kirjoituksella sanoa kaikille ylivilkkaille ADHD-oireisille, että kyllä me elämässä pärjätään. Töitä se vaatii ja rutkasti itsekuria. Kaikkia meidän hyviä ominaisuuksiamme ei kuitenkaan tulisi koskaan haudata ongelmallisempien alle. Meidän ei tulisi olla itsellemme tai toisillemme liian ankaria. Kuten puolisoni jaksaa muistuttaa, myös nämä ns. ”huonot puolet” joita itse ei ehkä niin arvosta, tekevät meistä sen, joka olemme.

Haluan tällä tekstillä myös hieman valottaa sitä, miksi varmaankin teen politiikassa niin paljon asioita ja niin monilla eri sektoreilla. On minulle luonteenomaista ampua ”paljon kiekkoja ilmaan”, olla kiinnostunut monista asioista ja reagoida nopeasti. Huteja sattuu, mutta kun paljon ampuu, tulee maalejakin. Onnekseni olen tähän ikään mennessä oppinut myös pitkäjänteisyyttä ja asioiden loppuun viemisen taidonkin – ilman niitä ei saa politiikassa mitään aikaan.

Somekäytöksessäni minua on usein syytetty maanisuudesta ja kuulen paljon myös ”nyt korkki kiinni” -kommentteja. En ole maaninen enkä someta kännissä. Olen vain aikuinen, joka elää ADHD:n kanssa. Olen minä.