Keskusta alueiden Euroopan puolesta

Suomen Keskustan EU-linjasta on käyty viimeaikoina paljon keskustelua. Suoraan sanottuna – niin pitääkin. Puolueen EU-näkemys on monella tapaa epäselvä, ja aikana jolloin EU-politiikka nousee selvästi keskiöön, Keskustan tahto on jäänyt epäselväksi.

Keskustan linjana on sinällään ymmärrettävästi ja perustellusti ”valtioiden liitto liittovaltion sijasta”, mutta tämän lipun alla puolue on hyvin jakautunut. Osalle EU näyttäytyy peräti mörkönä tai vastustettavana asiana. Tässä on viime aikoina kunnostautunut erityisesti europarlamentaarikkomme Mauri Pekkarinen, joka äänesti parlamentissa EU:n elpymisrahastoa vastaan ja leimasi meidät pakettia puolustaneet sekä sen hyviä asioita esille tuoneet keskustalaiset jollain tapaa hölmöiksi. Toisaalla ovat sitten unioniin varsin kritiikittömästi suhtautuvat, jotka ovat valmiita viemään integraatiota vieläkin nykyistä syvemmälle.

Epäselvässä tilanteessa on hyvä paaluttaa tiettyjä perusasioita.

Lähtökohtana tulee olla EU:n näkeminen olemassa olevana tosiasiana sekä yhteisönä, johon sitoudumme ja jossa haluamme toimia. Erohaihattelut tulee jättää perussuomalaisille – tässä huutokaupassa emme halua olla mukana emmekä siinä myöskään pärjää.

Unionin jäsenenä oleminen tarkoittaa sitä, että rakennamme kompromisseja ja luotamme siihen, että yhteistyö on enemmän kuin osiensa summa. Britannia maksaa nyt kovaa hintaa siitä, että se katsoi menestyvänsä yksin ilman yhteisöä. Kompromisseissa saadaan jotain ja toisaalta luovutaan jostain. Juuri näin kävi Suomen osalta EU:n elvytyspaketissa. Pakettia ja sen tekotapaa voidaan kritisoida emmekä hallituksena saavuttaneet kaikkia tavoitteitamme. Toisaalta turvasimme mm. maatalouden rahoituksen ja Itä- sekä Pohjois-Suomen kehittämisrahoituksen. Hallitusta ratkaisusta kiittivät mm. maakuntien johtajat sekä MTK.

Keskustalle Euroopan Unioni on myös arvoyhteisö. Unionin jäsenvaltioiden tulee allekirjoittaa länsimaisen oikeusvaltion periaatteet sekä usko demokratiaan, ihmisoikeuksiin, kansalaisyhteiskuntaan, humanismiin ja tasa-arvoon. On todella käsittämätöntä, että esimerkiksi useat perussuomalaiset tuntuvat ihailevan juuri niitä jäsenvaltioita, kuten Unkaria ja Puolaa, joissa nämä periaatteet ollaan romuttamassa. Me keskustassa taas haluamme puolustaa näitä arvoja loppuun saakka.

Keskusta on sitoutunut EU-jäsenyyteen, haluaa toimia fiksujen ja rakentavien kompromissien puolesta ja katsoo unionin olevan enemmän kuin osiensa summa. Se ulottuu kauemmas kuin pelkkään laskutoimitukseen siitä, paljonko Brysseliin lähetetään rahaa ja paljonko sieltä saadaan. Puhumme siis turvallisuutta vahvistavasta arvoyhteisöstä, joka myös kertoo mihin osaan maailmaa Suomi kuuluu. Se kuuluu Länsi-Eurooppaan – ei idän ja lännen väliselle harmaalle alueelle.

Mutta miten sitten kehittää EU:ta?

Itse lähden siitä, että unionin tulee keskittyä niihin asioihin, jotka ovat yksittäisille kansallisvaltioille liian suuria ratkaistavaksi yksin. Niin sanottu subsidiariteettiperiaate, asioiden päättäminen aina mahdollisimman lähellä kansalaisia, on tärkeä kulmakivi jota ilman unionin legimititeetti romahtaa.

Meidän ei tule lähteä ajamaan yksisilmäistä ”kansallisen edun” politiikkaa suhteessa unioniin. Kuten olemme nähneet, tällaista on monissa asioissa vaikea määritellä ja se johtaa epä-älylliseen väittelyyn siitä, kuka sai ja ”voitti” ja kuka puolestaan ”hävisi”. Ellei unionia olisi tai se epäonnistuisi, voittajia olisi tasan yksi ja se nauraisi rehvakkaa kasakan naurua.

Linjamme voisikin löytyä EU-tasolla samasta kuin kansallisessa politiikassa eli alueellisuudesta ja alueiden elinvoiman, identiteetin ja aseman vahvistamisesta.

Linjana tämä Alueiden Eurooppa tarkoittaisi sitä, että Brysselin ja kansallisvaltioiden valtaa hajautetaan tulevaisuudessa yhä enemmän alueille itselleen. Suomessa tämä tarkoittaa maakuntia, joiden tulee tulevaisuudessa kyetä päättämään itsenäisesti yhä enemmän niin unionin yhteisten sääntöjen ja direktiivien soveltamisesta kuin kansallisvaltioiden omienkin lakien soveltamisesta antamalla niistä asetuksia. Muissa jäsenvaltioissa se voi tarkoittaa samaa tai jotain muuta.

Alueiden Euroopan ajatus nojaa myös unionin rooliin aluekehittäjänä. Monet toiminnalliset kokonaisuudet ylittävät rajoja mutta toimivat silti loogisesti yhteen. Esimerkkinä voidaan nähdä esimerkiksi pohjoismaiden rajat ylittävä EU:n arktinen alue, Saamenmaa ja Tornionjokilaakso, toisaalta Suomenlahden alue Helsinki-Tallinna -kaksoiskaupunkeineen. Laajennettuna voidaan ajatella koko Itämeren aluetta, tai sitten vaikkapa Öresundin aluetta Ruotsin ja Tanskan rajalla. EU:n aluekehitysvaroja voitaisiin ohjata tällaisten erikoistuvien ja omia erityispiirteitään omaavien alueiden kehittämiseen sekä niiden vahvuuksien rakentamiseen.

Alueelliset toiminnalliset kokonaisuudet, joiden kumppanina, vahvistajana ja verkottajana toimii EU, voisivat olla ihmisten luonnollisia kiinnittymisen kohteita. Ne ovat kotiseutuja, joille EU näyttäytyisi uudessa roolissaan enemmän mahdollistajana ja toimeentulon sekä kehityksen lähteenä kuin sääntöjä pakottavana kaukaisena koneistona. Eräs tärkeimpiä asioita on digitalisaation edistäminen. Digitalisaatio nimittäin mahdollistaa vallan ja vastuun hajauttamisen aidosti alueille itselleen.

Joskus sanotaan, että pitää katsoa kauas jotta näkee lähelle. EU-politiikan kehittämisessä Keskusta voisi katsoa lähelle, perusarvoihinsa ja tavoitteisiinsa, ja vetää siitä linjat myös suureen kansainväliseen linjaansa. Alueiden nostaminen keskiöön myös EU-politiikassa rakentaisi loogista kokonaisuutta maakuntiin ja seutuihin perustuvaan kansalliseen politiikkaamme, teema on Keskustalle sopiva ja jo valmiiksi tunnettu. Kansalaiset luottavat Keskustaan alueellisen tasa-arvon kysymyksissä – miksemme siis rakentaisi vahvuuksillemme eripuran tai haihattelun sijasta?

Olen ensimmäisenä tunnustamassa, että tähän utopiaan on vielä pitkä matka, niin Keskustan sisällä kuin erityisesti unionissa. Jostain pitää kuitenkin aloittaa. Alueiden – kotiseutujen – Suomi ja Eurooppa on minun ajatukseni joka varmasti keskustelussa paranee. EU-federalisteja emme ole ja EU-eron puolesta emme voi olla. Olkaamme siis EU-regionalisteja.

mikkokarna

Suomen pohjoisin kansanedustaja, toista kautta eduskunnassa. Olen 39-vuotias lappilaistunut kainuulainen, jolle kaikki eräharrastukset ovat lähellä sydäntä. Ennen valintaani eduskuntaan toimin Enontekiön kunnanjohtajana ja sitä ennen Ivalon rajavartioalueen varapäällikkönä. <a href="http://www.lapinpuolustaja.fi" title="http://www.lapinpuolustaja.fi">http://www.lapinpuolustaja.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu