Keskustan on aika radikalisoitua tai kuihtua pois

Kirjoitin reilu vuosi blogikirjoituksen otsikolla ”Keskusta on unohtanut mitä se on”. Nyt reilua vuotta myöhemmin olemme täsmälleen samassa unohduksen tilassa. Oikeastaan mikään ei ole muuttunut, paitsi kannatus on pudonnut pari prosenttiyksikköä alaspäin. Lähtökohtaisesti hyvää keskustalaista politiikkaa on tehty, paljon meille tärkeitä asioita on nytkähtänyt eteenpäin ja koronakriisin hoitamisenkin suhteen uskallan väittää, että suoritus olisi ollut ilman keskustaa todella paljon surkeampi. Miksi kannatus silti vain sakkaa?

Kyse on siitä, että keskusta hoitaa aina hallituksessa ollessaan ”asioita”. Tässä uudessa punamultahallituksessa rooliksemme on muodostunut toimia puolueena, joka sovittelee, tarvittaessa kovaotteisestikin, meille hyväksyttävän kompromissin erilaisista keskustelussa olevista esityksistä. Olemme myös monta kertaa joutuneet lyömään liinat kunnolla kiinni, kun erilaiset esitykset eivät ole olleet millään tavalla hyväksyttävissä. Tässä vaiheessa lienee rehellistä tunnustaa, että tällä sinällään hyvällä toimintamallilla ei yksistään voiteta äänestäjien luottamusta. Pitäisi osata herättää myös tunteita.

Puolueen johto ja oikeastaan koko puoluekenttä ovat hokeneet vaaleista saakka, että puolueen linjaa tulee ”kirkastaa”. Minäkin. En vain ymmärrä, kuinka se tapahtuu jos jatkamme tätä asioiden hoitamista kuten aina ennenkin hallituksessa ollessamme. En tarkoita tällä sitä, että keskustan tulisi hajottaa hallitus. Se on viimeinen virhe jonka voisimme tässä tilanteessa ja tällä kannatuksella puolueena tehdä. Se olisi myös Isänmaan kannalta väärä ratkaisu, elämmehän edelleen poikkeusoloissa. Sen sijaan tarkoitan totaalista muutosta puolueen toimintatapoihin.

Oma mottoni politiikassa on aina ollut ”Jos kukaan ei suutu, mikään ei muutu”. Olen myös havainnut, että tämä pitää paikkansa. Keskustan kenttäväen tulisi nyt mielestäni suuttua, suorastaan raivostua. Pitäisi kritisoida, kyseenalaistaa, jopa haukkua, ja repiä vanhat toimintamallit palasiksi. Ne eivät nyt toimi. Kuten Albert Einstein on sanonut, on hulluutta tehdä samat asiat uudelleen ja uudelleen, mutta odottaa niistä eri tuloksia. Olemme kokeilleet tätä ”asioiden” hoitamisen tietä. Se ei yksinkertaisesti toimi meille. Tai ainakaan se ei toimi niin, kuten olemme tähän saakka sen tehneet. Erilaisia keinoja ja raflaavampaa viestintää pitäisi ainakin pohtia. On myös hyvä muistaa, että poliittinen puolue voi hoitaa kansakunnalle tärkeitä asioita myös niin, ettei se näyttäydy tunnekylmänä virkamieskoneiston jatkeena. Näin keskustalle on valitettavasti usein hallitusvastuussa käynyt.

Jokainen hallitus onnistuu tai epäonnistuu yhdessä. Mielestäni nyt ei ole kyse niinkään tehtyjen päätösten substanssista, vaan siltä miltä asiat ulospäin näyttävät. Hallitusyhteistyössä on aina kyse kompromissien kompromisseista, mutta se ei tarkoita, että puolueen omat tavoitteet olisi häivytettävä taka-alalle. Keskustan on myös aika uudistua muutenkin kuin visuaaliselta ilmeeltään. Pelkästään maataloudesta ja aluepolitiikasta puhumalla emme pärjää, vaan nämäkin asiat tulisi sanoittaa aivan uudelleen keskustelemalla omavaraisuudesta, huoltovarmuudesta ja alueellisen tasapainon politiikasta. Kaupungeissa meidän pitää puhua kaupunginosista ja niiden suuremmasta itsemääräämisoikeudesta.

Suurin viestinnällinen haaste on saada kaikki ymmärtämään, miksi aluepolitiikka ja alueiden elinvoima on koko kansakunnan etu etelästä pohjoiseen. Tässä olisi meille valtavasti mahdollisuuksia koronaviruskriisin jälkimainingeissa, kun etätyö on nyt ymmärretty aidosti mahdollisuutena ja kansallinen huoltovarmuus on noussut aivan uskomattomaan arvoon. Ylipäätään keskusta näyttäytyy nyt ei-kenenkään puolueena, jonka ainoastaan reilut 10% kansasta kokee omakseen.

Olemme viisaasti kehittäneet itsemme yleispuolueeksi, mutta ovatko puolueen maalaisliittolaiset juuret todella jotain sellaista, jotka täytyy pyrkiä häivyttämään taka-alalle? Emmekö voi olla isänmaallinen maaseudun ja sitä kautta koko myös koko Suomen puolue? Jokainen meistä on jostakin kotoisin ja keskustan täytyy puolustaa ihmisten kotiseutuja. Ihmisten juuria. Niiden kautta voidaan rakentaa merkityksellistä elämää. Emmekö voisi siis menestyä juuriamme kunnioittaen, eikä niitä taka-alalle häivyttäen?

Keskusta on aina ollut hyvin erilaisten ihmisten liike, jonka aatteellinen liima on ollut usko hajautettuun yhteiskuntarakenteeseen, lähidemokratiaan, oikeudenmukaisuuteen, sivistykseen, yritteliäisyyteen ja pienestä ihmisestä huolehtimiseen. Köyhän asiaan. Olen aivan vakuuttunut, että kaikelle tällä on tilausta myös nykypäivänä, mutta 2020-luvun sanoitus puuttuu. Tärkein tehtävämme on luoda tälle toimiva sanoitus, joka sopii nykyhetkeen. Perinteistä ja upeaa Nälkämaan laulua laulamalla ei enää voiteta kansakunnan sydämiä, kun pitäisi osata räpätä freestylea ja heittää jokunen rap-bättlekin väliin. Ennen kaikkea kuitenkin pitäisi osata tehdä asioita ilon kautta! Nyt ilon tilalle on tullut tässä kansanliikkeessä pessimismi ja apatia. Sillä tunnetilaa ei voiteta yksiäkään vaaleja.

Desentralisaatiota ja laajempaa alueellista itsehallintoa ajavalle puolueelle olisi mielestäni tilausta nykyaikana. Kysymys on siitä, aikooko keskusta hoitaa tuon tehtävän vai kerääkö joku muu puolue potin? Olisiko aika lopultakin palata sinne juurille, radikalisoitua ja ryhtyä ajamaan Suomesta liittovaltiota, jossa valta on hajautettu Helsingistä maakuntiin? Jossa ihmisiä itseään koskettavista asioista päätetään mahdollisimman lähellä heitä itseään ja jossa maakuntien ei tarvitse rukoilla ministeriöistä tiettyjä ratkaisuja, vaan jossa ne voidaan tehdä itse. Enkä tarkoita tällä vähätellä Helsinkiä, joka on osa Uudenmaan maakuntaa, vaan haluan vallan takaisin kansalle keskitetyistä valtionhallinnon kabineteista.

Meitä suomalaisia ei nimittäin aina tarvitse jostain ylhäältäpäin holhota. Me osaamme kyllä päättää itse. Lainsäädäntövallan on oltava tulevaisuudessakin eduskunnalla, mutta maakuntien tulisi voida soveltaa lakeja antamalla niistä erilaisia asetuksia omista lähtökohdistaan. Vain näin toimimalla saisimme koko maan voimavarat aidosti käyttöön ja voisimme myös luoda tervettä kilpailua eri toiminnoista eri maakuntien kesken.

Nyt on keskustaradikalisoitumisen aika, sillä muuten me kuihdumme pois. Jokaisen poliitikon tai menestyvän poliittisen liikkeen tehtävä on herättää tunteita; puolesta ja vastaan. Nyt keskusta herättää aivan liian vähän positiivisia tunteita. Tämän muuttamiseksi tarvitaan aivan uutta ajattelua ja aivan uusia toimintatapoja. Nopeasti.

Kaiken yllä todetun jälkeen ilmoitan, että olen käytettävissä keskustan varapuheenjohtajaksi syksyn puoluekokouksessa. Lopullinen päätös ehdokkuudesta on keskustan kenttäväen käsissä. Mikäli joku piiri tai piirit päättävät minua ehdokkaakseen esittää, olen mukana kisassa.

mikkokarna

Suomen pohjoisin kansanedustaja, toista kautta eduskunnassa. Olen 39-vuotias lappilaistunut kainuulainen, jolle kaikki eräharrastukset ovat lähellä sydäntä. Ennen valintaani eduskuntaan toimin Enontekiön kunnanjohtajana ja sitä ennen Ivalon rajavartioalueen varapäällikkönä. <a href="http://www.lapinpuolustaja.fi" title="http://www.lapinpuolustaja.fi">http://www.lapinpuolustaja.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu