Suomen siviilikriisinhallintakyky on surkea

Totesin jo pari viikkoa sitten eduskuntaryhmän kokouksessa, että uusi poliittinen missioni on saada Suomen siviilikriisinhallintakyky kuntoon. Se on nimittäin sanalla sanoen surkea. Koronakriisi on osoittanut, että palikat eivät ole kohdillaan.

Hallitukseen tätä kritiikkiä on aivan turhaa kohdistaa. Se on tehnyt parhaansa vaikeassa tilanteessa ja huonoilla johtamisjärjestelmillä, jotka kaipaavat kehittämistä. Eri ministeriöt johtavat asioita omista siiloistaan ja rinnalla hämmentämässä ovat THL, Aluehallintovirastot, ELY-keskukset sekä muut. Linjaorganisaatiosta ja sotilaallisesta ajattelusta ei ole tietoakaan. Matriisiorganisaatiolla ei voida toteuttaa kriisijohtamista.

Lisäksi eri viranomaistahot tuntuvat vetävän eri suuntiin ja poliittisesti nimitetyillä virkamiehillä on kaiken lisäksi omia poliittisia ambitioitaan pelissä. Tilannekuva on heikko ja yhteisen vision rakentaminen on osoittautunut vaikeaksi. Yhtään sotaa ei tällaisella toiminnalla voitettaisi.

Kriisi on myös osoittanut, että suuri osa suomalaisista osaa tuijottaa vain omaa napaa ja huolehtia omasta mukavuudestaan. Suosituksia ei noudateta, vaan tehdään miten huvittaa. Hallitus on joutunut käyttämään tämän käytöksen suitsimiseen niinkin kovia keinoja kuin valmiuslakia, mutta ei. Monet kansalaiset tuntuvat luulevan, että jos jotain ei ole nimenomaisesti kielletty, on se sitten sallittu. Ei se näin vain toimi.

Koronakriisin jälkeen onkin välttämätöntä käynnistää työ Suomen siviilikriisinhallinnan ja varautumisen kokonaisvaltaiseksi uudistamiseksi. Nyt on kuitenkin selvittävä tästä akuutista tilanteesta. Sen ratkaisemiseksi hallitus on tehnyt erinomaista työtä. Sen sijaan eri viranomaistahot voisivat lopettaa vinkumisen ja alkaa puhaltamaan yhteen hiileen. Esimerkiksi STM:n johtavien viranhaltijoiden on lopetettava julkinen tappelu ja THL:n johdon on syytä ryhdistäytyä, eikä yrittää vain pelastaa omaa persuustaan. Virheitä on tullut tehtyä, eikä niitä voida tehdä tekemättömiksi antamalla sekavia lausuntoja lehdistölle ja vieläpä naapurimaita myöten. Kriisi on jatkunut jo pitkään, mutta ryhdistäytymisen merkkejä ei ole näkynyt.

Rehellisyyden nimissä on todettava, ettei tilanne ole sen parempi muissakaan Euroopan maissa. Tämä kaikki vain osoittaa, että olemme eläneet pitkään rauhan, vakauden ja kasvun aikaa ilman pitkittyneitä kriisejä. Sellaisessa tilanteessa kriisijohtamisen järjestelmät sekä kyky tahtovat painua taka-alalle. Silloin aletaan keskittyä epäolennaisuuksiin ja unohdetaan mikä on lopulta tärkeintä: kansalaisten terveydestä, turvallisuudesta ja perustarpeista huolehtiminen.