Vaalivoittajien varjossa

Sunnuntai meni demokratian etuvartiossa koko päivä, eli äänestyspaikan virkailijana. Se on todettava että vaikka siellä on eri puolueiden nimeämät jäsenet, niin itse äänestyspaikalla oltiin yhtä puoluetta ja puhallettiin yhteen hiileen. Juttu lensi oikein mukavasti ja letkeästi vihreän herrasmiehen kanssa, ja vasemistolaisen veteraanin kokemukseen saattoi luottaa kuin vuoreen.

Itse olen pettynyt äänestysprosenttiin, sillä esimerkiksi kokoomus sai vaalivoittonsa 9 500 pienemmällä äänimäärällä kuin 2017 vaaleissa. Valta jaetaan aina äänestäjien kesken ja nukkuva on sattumalta juuri kokoomuslaisten kannattajien suuri ystävä, mutta tämä ei ole puolueen syy tai vika, vaan arvostettava asema. Oman puolueeni ehdokkainen ei kannata olla historiallisesta vaalivoitosta pettyneitä, mutta siitä saa mielestäni olla surullinen että äänestysprosentti laski edelleen. Koko maan laajuisesti oli 55,1% ja siinä oli laskua 3%- yksikköä. Vain annetut äänet lasketaan ja niiden perusteella valta jaetaan.

Hirmuisesti tekisi mieli juhlia vaimon valtuustopaikkaa täällä Lappeenrannassa ja liihoitella sillä tunnetilalla mikä sunnuntaina lähellä puoltayötä pintaan pääsi, kun Lappeenrannan Pontuksen vaalipäivän äänet viimeisenä lävähtivät ruutuun ja veivät vihreiltä viimeisen paikan vaihtaen sen perussuomalaisille ja nimenomaan vaimolle. On pakko kuitenkin odottaa keskiviikon tarkistuslaskennan vahvistamista, sillä vertausluvussa ero rajalla on kuitenkin pieni (535,8 vs 539,9)

Kun ajattelen asiaa oman perheeni näkökulmasta, niin vaimostani olen tietenkin äärimmäisen ylpeä, mutta samalla äärimmäisen kiitollinen Lappeenrannan perussuomalaisten ehdokkaille ja aktiiveille joista jokaisen panos oli tärkeä jos Saanan valtuustopaikka nyt toteutuu. Vaaleissa on aina onnellisten varjossa hiljaisia pettyneitä, heitä jotka ovat asettaneet itsensä alttiiksi vaaleissa ja antaneet itsestään paljon, mutta eivät tulleet valituksi. Omasta pettymyksestään huolimatta he ovat korvaamattomia monen valtuustoon päässeen taustalla, sillä äärimmäisen harva ehdokas saa valtuustopaikkansa omalla työllään ja äänimäärällään.

Kävi vaimoni valtuustopaikan kanssa kuinka tahansa, niin omasta puolestani kiitän koko sydämestäni lappeenrantalaisia perussuomalaisia, erityisesti teitä, jotka olitte listalla, mutta ette tulleet valituksi. Henkilökohtaisia pettymyksiä tulee vaaleissa aina, mutta ilman kattavaa listaa ja yhteistä ponnistusta ei tule myöskään henkilökohtaisia onnistumisia. Niin oli näissä vaaleissa ja niin on seuraavissa vaaleissa. Puoluetoiminta ja vaalit sen ytimessä on joukkuepeliä viimeisen päälle.

+3
mikkokokko
Lappeenranta

Työskentelen pätkätöissä eduskunnassa. Mielipiteet ovat omiani.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu