Kuntapäättäjät asetettava tulosvastuuseen

Kunnallisessa päätöksenteossa törmää aivan liian usein siihen, ettei päätöksenteko ole tehokasta yhteiskunnan kokonaishyvinvoinnin kannalta. Liiketaloudellisesti kannattavien hankkeiden tiellä ovat liian usein saamattomat kuntapäättäjät, kireät sääntelynormit sekä ilman selkeää tulosvastuuta tai kannustimia toimivat virkamiehet. Taloustieteilijän näkökulmasta mekanismi johtaa runsaisiin hyvinvointitappioihin – yrittäjän näkökulmasta hukattuihin mahdollisuuksiin – kuntalaisen näkökulmasta mm. nouseviin asumiskustannuksiin.

Otetaan esimerkki: Vuonna 2011 norjalaismiljardööri Arthur Buckhardt ilmoitti hankkeestaan perustaa täysin yksityisellä rahoituksella 32-kerroksisen huippuarkkitehtuuria edustavan loistohotellin Helsingin Jätkäsaareen. Alkoi virkamiesvalmistelu ja pohdinta siitä, miten hanke olisi parhaiten toteutettavissa. Kituvasta kasvusta kärsivä Suomi oli saamassa kiperästi kaivattuja työpaikkoja ja yksityisiä investointeja. Viimein 2013 kaavamuutoksen vaatinut hanke saapui Helsingin valtuuston päätettäväksi. Esitys kaatui yhden äänen erolla.

Hanke olisi tuonut rakennusvaiheessa 1500 henkilötyövuotta, useita pysyviä työpaikkoja ja erilaisia verotuloja – niin valtiolle kuin kunnalle. Lamakuopassa kamppailevan Suomen kontekstissa miljoonainvestointia vastustavien kunnallispoliitikkojen argumentit olivat vähintäänkin mielenkiintoisia. ”Nyt esitetty torni oli mielestäni kukkoileva, nousukasmainen ja vähän juntti.”, ”Yksinäisten torahampaiden tekeminen on hyppelehtimistä, eikä määrätietoista kaupunkisuunnittelua”, ja ”Pitääkö Helsingin hieno vanha rakennuskanta alistaa kaupunkikuvassa norjalaisen sijoittajan rahalle?”

Luojan kiitos, tässä tapauksessa norjalaissijoittajalla riitti kärsivällisyys ja hotellihanke lopulta toteutui, joskin puolimittaisena alkuperäiseen suunnitelmaan nähden, sekä ajallisesti noin 2 vuoden viiveellä. Tätä ennen valtuusto oli hylännyt jo kaksi Buckhardtin hanketta. Ison kysymyksen herättääkin se, että minkä viestin tällainen jahkailu ja venkoilu ulkomaisille sijoittajille antaa? Kuinka monta investointia Suomi on menettänyt venkoilevien (kunnallis)poliitikkojen vuoksi? Tässä tapauksessa päättäjät eivät olleet mahdollistajia, vaan pullonkauloja edistyksen tiellä. Kukin mistäkin pikkumaisesta syystä.

Tämän hotellihankeen laahavan hidas toteutuminen, viivästynyt ja budjetit ylittänyt Länsimetro-hanke sekä lukuisat muut budjettinsa (moninkertaisesti) ylittäneet kunnalliset hankkeet, viivästyneet ja pikkutarkat kaavapäätökset ja kiusallaan aloitetut valituskierrokset herättävät paljon kysymyksiä kunnallisesta päätöksenteosta. Onko kuntapäättäjistä enemmän haittaa kuin hyötyä? Ja ennen kaikkea: mikä on kuntapäättäjän tulosvastuu hyvinvointitappioiden syntyessä?

Nähdäkseni on keskeisen kokoomuslaista todeta ääneen se tosiasia, etteivät poliitikot luo hyvinvointia. Päinvastoin – parhaimmillaankin poliitikot luovat edellytykset yritteliäille yksilöille toimia. Yhdysvaltain lähihistorian paras presidentti, republikaanien Ronald Reagan totesi aikanaan viisaasti: ”Government is not the solution to our problem; government is the problem.” Johtopäätös on ilmeinen: Reaganin lausahdus osoittautuu kerta toisensa jälkeen todenmukaiseksi.

Olennainen kysymys onkin, että mitä voimme oppia tästä kaikesta? Nähdäkseni politiikkaan tulee palauttaa ajatus tulosvastuullisuudesta. Samalla kuntien ja julkisen sektorin tehtäviä tulee määritellä uudelleen keskittymällä olennaiseen – tehdään mahdollisimman vähän, mutta mahdollisimman hyvin!

Jos noudatamme Reaganin viisautta, meidän tulee leikata julkisen sektorin kokoa ja antaa tilaa markkinataloudelle toimia. Tämä tarkoittaa kuntien velvoitteiden leikkaamista, verojen laskemista ja siirtymistä lähemmäksi vapaakuntamallia. Kaavapäätöksistä turhaan valittamiseen tulee asettaa rahallinen panttijärjestelmä, jottei ammattivalittaminen kannata. Tarvittaessa tulee ottaa käyttöön osittainen korvausvelvollisuus valittajalle.

Valtion ja kuntien virkamiehille sekä päättäjille tulee lisäksi asettaa mittarit tulosvastuullisuudesta sen suhteen, että kaavoitus on jouhevaa ja vastaa markkinoiden kysyntää – tällä hetkellä asuinrakennuksista on krooninen tarjontapula varsinkin pääkaupunkiseudulla. Kaavoitusmääräyksiä tulee keventää kauttaaltaan myös lainsäädäntötasolla.

Uusia asuntoja rakennetaan liian vähän ja liian hitaasti. Siksi ensiapuna toimistotilojen muuttamista asuintiloiksi tulee jouhevoittaa – tällä hetkellä esimerkiksi viidesosa toimistotilasta Espoossa on tyhjillään samalla kun asunnoista on pula. Fortumin entisen pääkonttorin muuttaminen asuinkiinteistöksi on oiva esimerkki innovatiivisesta kaavamuutosratkaisusta.

Päätöksenteon tulosvastuullisuus tulee tuoda politiikanteossa keskiöön. Mikäli emme saa mm. kaavoitettua ja rakennettua tarpeeksi jouhevasti uutta asuntokantaa, on mahdollista että toimimattomasta hallinnosta syntyy pullonkaula etenkin pääkaupunkiseudun metropolin – ja samalla koko Suomen kilpailukyvyn – kehitykselle. Poliitikot epäonnistuvat, mutta kuka kantaa vastuun?

Kirjoittaja on ehdolla kuntavaaleissa 2017 Espoossa kokoomuksen listoilla.

Lisää ajatuksia täällä!