Liberalismi -käsitteen nykytilasta

Termi ”liberalismi” tuntuu nykyisessä poliittisessa ja aatteellisessa keskustelussa olevan varsin kieroon kasvanut käsite. Suomessa liberaaleina ovat pyrkineet esiintymään monet poliitikot aina vasemmalta oikealle, tarkoittaen termillä hieman eri asioita. ”Liberaaliksi” tunnutaan katsottavan – hieman perspektiivistä riippuen – hyvin monenmoisia asioita, kuten vapaamielistä suhtautumista seksuaalivähemmistöihin, yksilönvapauteen, maahanmuuttopolitiikkaan tai talouteen.

Valitettavan usein liberaaleiksi identifioituvilla henkilöillä ei ole mitään tekemistä, tai edes käsitystä siitä mitä oikeastaan liberalismi tarkoittaa aatehistorian varjossa.  Muun muassa monilla vihreillä ja vasemmistolaisilla poliitikoilla saattaa olla vaikkapa ”liberaali” kanta seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin, mutta useimmissa muissa asiakysymyksissä he saattavat olla erittäin kollektivistisia ja epäliberaaleja – jopa autoritäärisiä. Silti tälläiset henkilöt saattavat käyttää itsestään nimitystä liberaali. Juuri tämän takia olenkin pyrkinyt käyttämään oman liberaaliuteni tarkentavana määreenä nimenomaan ”klassista liberalismia.” Se, että ”liberaaliudellani” sekoittuisin aiemmin määrittelemiini pseudoliberaaleihin ryhmittymiin, tuntuu vähintäänkin vastenmieliseltä.

Jos tarkastelemme aidon, klassisen liberalismin alkuperää, huomaamme että ensimmäisiin liberaaleihin valistusfilosofeihin kuulunut John Locke peräänkuulutti suvaitsevaisuutta erilaisia elämäntapoja kohtaan. Hän vaati kaikille ihmisille tunnustettavan myötäsyntyiset ”luonnonoikeudet.” ”Ihmisyksilö ei saa olla minkään kollektiivin väline jonkin tavoitteen saavuttamiseksi, vaan jokaisen henkilön koskemattomuuden tulee olla itseisarvo itsessään ja valtiovallan tulee tarpeen tullen puollustaa tätä.”Liberalismi takaa yksiselitteisesti jokaiselle yksilölle sananvapauden, omistusoikeuden, sopimusvapauden ja ylipäätänsä vapauden pakkovallasta. Joka muuta väittää ei ole liberaali ensinkään. (Enemmän klassisesta liberalismista kirjoituksessani ”Vapaudesta.”)

Joka tapauksessa, tätä taustaa vasten tuntuu jopa oksettavalta, että esimerkiksi liberaaliksi itseään luonnehtiva Vihreä liitto on ollut kovaan ääneen vaatimassa tiukennuksia esimerkiksi aselakeihin. Toisaalta se on suhtautunut myös hyvin epäliberaalisti moniin sananvapautta koetelluihin aiheisiin, kuten Jussi Halla-ahon maahanmuuttokriittisiin kirjoituksiin tai islamilaisen maailman ja lännen törmäämisen käsittelyyn länsimaisesta näkökulmasta ylipäätänsä. (Vihreät ova toki vain yksi esimerkki monien joukossa.)

Nämä pseudoliberaalit tahot ovat myöskin vaatineet erilaisiin lautakuntiin mies- ja naiskiintiöitä turvatakseen sukupuoliedustukset päättävissä elimissä. Tämä erottelu on haitannut parhaiden ja motivoituneimpien halukkaiden pääsemistä asemiin, sillä on luonnollista, että eri asiantuntija-aloilta löytyy hyvinkin erilaisia sukupuolijakaumia. Erottelu rikkoo myöskin perustuslain yhdenvertaisuusperiaattetta, asettaen tietyn ryhmän epätasa-arvoiseen asemaan jonkin triviaalin ominaisuuden varjolla. Lienee myöskin selvä, että tästä pseudoliberaalista joukosta löytyy myöskin yllin kyllin markkinatalouteen ja yksityisomaisuuteen vihamielisesti suhtautuvia tahoja. Listaa voisi laajentaa vielä vaikka kuinka paljon.

Tämän valossa on myös huomioitavaa, että monet postmodernit kulttuurirelativistiset aatevirtaukset ovat ruokkineet tietynlaista yhteiskunnallista asenneilmapiiriä, jossa käsitteet (kuten ”liberaali”) ovat saaneet uusia merkityksiä. Samaan aikaan läntistä, aidosti liberaalia elämäntapaa ollaan jatkuvasti mustamaalattu milloin mistäkin syystä. Toisinaan se nähdään sortavana, toisinaan moniarvoisuuteen kykenemättömänä, toisinaan kestämättömänä ympäristön kantokyvylle ja niin edelleen…

Tämän takia on erittäin tärkeätä, tuntea aatehistorialliset tekijät liberalismin ja liberaalin yhteiskuntajärjestyksemme takana. Historian saatossa länsimainen liberaalidemokraattinen malli on osoittautunut melko yksiselitteisesti parhaaksi tavaksi turvata yksilöiden hyvinvointi, vapaudet ja oikeus toteuttaa itseään. Onkin siis vaarallista lähteä venyttelemään käsitteitä, kuten liberalismia ja turtua esimerkiksi kultuuriseen itseinhoon. Yhdysvalloissa tilanne on jo sikäli mielenkiintoinen, että maan vasemmistoa kutsutaan nimityksellä ”liberals.” Toivon, ettei Euroopassa – Suomi mukaanlukien – tarvitse alentua tähän.

MikkoLaakso

Markkinaliberaali kauppatieteiden maisteri ja kaupunginvaltuutettu Espoosta. Työkokemusta start-up -yrityksistä, Eduskunnasta ja Euroopan Parlamentista. <a href="http://mikkolaakso.com">Lisää ajatuksistani täältä!</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu